Asia on korjattava sillä kyseessä on aivan loistava huono elokuva.
Heti alkuun onkin mainittava että kyseessä on Troman elokuva, joten luonnollisestikin se on rehellinen roskaelokuva ja jos tätä lukevalle tuotantoyhtiö Troma ei ole tuttu, niin kerrottakoon että kyseinen firma tuottaa tarkoituksenmukaisia B-elokuvia joiden kohdalla kirjain B on usein liian korkealla aakkosissa. Troman tunnetuin tuotos on useammankin osan, animaation, lelusarjan ja vaikka mitä kohdalleen saanut Toxic Avenger.
Troman elokuvia ovat muun muassa Sgt. Kabukiman NYPD (hitto että rakastan tuota nimeä), Class Of Nuke 'em High, They Call Me Macho Woman, Space Zombie Bingo, etc. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Siispä tämän yhtiön tuotoksia tulee katsoa kieli poskessa ja oletuksella katsovansa täyttä kuraa ja jos Troman elokuva edes vihjailee olevansa vakavissaan (kuten Sucker The Vampire... ihan oikeasti) niin se on pettänyt Teidät.
Outoja asioita tapahtuu Kalifornian Chestnut Hillsissä. Jokin Star Trekin Gornilta kuulostava otus nappaa ihmisiä ja John Carradinen koiran komeroon. Vaatteet lentelevät ja uhrit päätyvät kuolemaan. Mikä voi olla näiden komerollisten kuolemien takana. Höh! Komeromörko tietenkin.
Mutta ennen kuin varsinaisesti näemme mörön, tai se on yleisessä tietoisuudessa siirrymme San Franciscoon jossa Clark Kentiltä näyttävä toimittaja Richard Clark (Donald Grant) haaveilee tärkeämmistä tehtävistä kuin vain pelkkien kuolinimoitusten kirjoittamisesta. Richardin ylimielinen supertähtireportterikollega Scoop (Frank Ashmore) päättää pilailla Richardin kustannuksella ja lähettää hänet tutkimaan Chestnut Hillsissä tapahtuneita kuolemia, uskotellen kyseessä olevan jonkinlainen salaliittotoiminto, kun todellisuudessa asiaa pidetään vain satunnaisina luonnollisina kuolemina.
Chestnut Hillsin poliisiasemalla Richard tapaa nauhurillaan äänikirjastoa keräävän pienen pojan, ”professori” Bennettin (Paul Walker... Jep, se Paul Walker muksuna) ja hänen kireän äitinsä professori Diane Bennettin (Denise DuBarry.)
Ai niin, kuvan yläreunassa vilahtaa mikrofoni ja kun kamerakulma vaihtuu niin näemme seinällä toisen mikrofonin varjon joka vedetään sukkelasti pois kuvasta.
Seuraavaksi imitoidaan Hitchcockin Psykon suihkukohtausta jossa aluksi suoritetaan pari ns. väärää hälytystä ja kolmannella kerralla se onkin sitten taas väärä hälytys. Onneksi pian tämän jälkeen komeromörkö nappaa uuden uhrin komeroon ja sopivasti viereisessä rakennuksessa ovat sekä Richard että sheriffi Sam Ketchem (Claude Akins) jotka saapuvat tutkimaan asiaa.
Kaikilla uhreilla jotka on löydetty komeroista on yhdistävänä tekijänä kuoleman lisäksi käärmemäiset puremajäljet.
Richard löytää tuoreimmalta tapahtumapaikalta jonkinlaisen eläimen kynnen jonka vie Dianelle ja tätä kautta tapaamme hölmistyneen oloisen Einsteinilta näyttävän tohtori Pennyworthin (Henry Gibson.) No ennen kuin kynttä ehditään tutkia lähtee komeromörö riehumaan kaduille. Komeromörkö näyttää ihan joltain Rancorin ja takapuolen risteytykseltä ja sen suusta tulee esille Alienin tyyliin toinen käärmemäinen olento joka sitten puree uhrin hengiltä aiheuttaen ne puremajäljet. Poliisit paukuttelevat minkä kerkeävät mutta ei siitä mitään hyötyä ole kun komeromörkö kaataa autoja. Hauskaa on että aina kun se suuolento tulee esiin, niin se vinkaisee kuin jokin koiranlelu.
Tohtori Pennyworth ihastuu komeromörköön kuten monsterielokuvien tohtorien kuuluukin.
Presidentti julistaa hätätilan ja Chestnut Hillsiin saapuu sotilaita pysäyttämään komeromörön. Tästä saammekin taas 50-lukuisen hirviöelokuvan viittauksen kun paikalla on kenraali Turnbull jota esittää Donald Moffat joka oli John Carpenterin The Thingissä, joka puolestaan on jonkinlainen remake vuoden 1951 elokuvasta The Thing From Another World.
Kun komeromörkösurmista kasvaa iso uutinen, saapuu Scoop paikalle nappaamaan jutun Richardilta jonka olisi nyt tarkoitus lähteä kotiin. Masentunut Richard menee hyvästelemään Dianea, joka on ihastunut Richardiin ja hypnoottisen syvästi ihastunut Richardiin aina kun mies ottaa silmälasinsa pois päästään. Richardin lähdöstä ei tule mitään, kun tohtori Pennyworth uskoo keksineensä keinon löytää kadoksissa oleva komeromörkö. ”Professori” Bennett oli saanut nauhalla komeromörön äänen ja Pennyworth on kuulevinaan siinä puruleluvinkaisussa jonkinlaisen pim-pom-pilipom-äänen jota toistamalla voitaisiin ehkä löytää komeromörkö ja kommunikoida sen kanssa.
Komeromörkö pystyy näemmä liikkumaan komeroista toiseen jonkinlaisen teleportaation avulla ja laskelmien mukaan se ilmestyisi seuraavalla kerralla koululla jossa ”professori” Bennett on yksinään rakentelemassa jonkinlaista yliäänilaserlaitettaan. Poika on jotain viisivuotias ja hänen annetaan olla yksi illalla koulussa rakentamassa laseria?
Komeromörkö ilmaantuu koululle ja aikoo viedä ”professori” Bennettin komeroon, mutta Richard ja kumppanit ehtivät estää tapahtuman. Paikalle saapuvat sotilaat tankkeineen, mutta Pennyworth selittää kuinka meidän tulee ymmärtää olentoja ja lähestyy sitä sanoen ”i am your friend” ja romanttinen musiikki kasvaa kasvamistaan kun Kolmannen Asteen Yhteys on syntymässä. Komeromörkö puree Pennyworthin hengiltä ja sitten ammuskellaan niin maan perkeleesti, eikä siitä ole mitään apua.
Pian uutisoidaan siitä kuinka kukaan ei ole turvassa tältä olennolta johon ei kuulemma mikään ihmisen keksimä ase tepsi. En tiedä missä vaiheessa he ehtivät ydinpommia kokeilla, mutta senkin todetaan olevan hyödytön komeromörköä vastaan.
Richard saa tarpeekseen Scoopin ylimielisyydestä ja lyö tältä tajun kankaalle. Samassa yhdeydessä Richardin lasit putoavat ja taas Diane on ihastuksesta sanaton. No okei, Donald Grant on aika komea mies.
Komeromörkö hyökkää ja näkee Richardin ilman laseja, ja reagoi samanlaisella ihastuksella häneen kuten Diane. Eli komeromörkö ottaa Richardin mukaansa, ei ruuaksi vaan koska rakastui häneen.
”Professori” Bennett keksii että komeromörkö saa voimansa komeroista ja ihmisille annetaankin tiedonanto että kaikki komerot tulee tuhota ja nyt komeromöröllä ei ole paikkaa minne viedä Richard.
Komeromörön voimat alkavat olla lopuillaan, kun se viimein löytää yhden ehjän komeron jonne menne keräämään voimiaan ja viedäkseen sinne valisemansa puolison, Richardin. Mutta komeromörkö ei ymmärrä kantaa Richardia pystyasennossa ja horisontaalisesti he eivät yhdessä mahdu ovesta sisään, joten komeromörkö poistuu ulos ja kaatuu kadulle kuolemaan
”It wasn't the closet. It was beauty that killed the beast” kuten pappi toteaa King Kongia mukaillen.
Maailma on turvassa ja komeroiden jälleenrakennus voi alkaa.
Tämä on aina ollut suosikkini Troman elokuvista ja se herättää edelleenkin lämpimiä muistoja lapsuudesta kun kävimme ystäväporukalla paikallisessa videovuokraamossa ihastelemassa niiden elokuvien kansia joihin ikämme ja katu-uskottavuutemme ei riittänyt. Komeromörkö oli yksi niistä elokuvista joiden kansi teki minuun suuren vaikutuksen ja kinuin vanhempiani vuokraamaan sen, minkä he sitten jossain vaiheessa tekivätkin.
Komeromörkö ei ehkä ole aivan kotonaan tässä tämän viikon kauhuteemassa, koska se on putken ainoa elokuva joka on tarkoituksella komediallinen. Kyseessä on kuitenkin kauhukomedia, jossa myönnettäköön olevan etenkin nykyään katsottuna painotus entistä enemmän komediassa, mutta se on kuitenkin KAUHUkomedia ja ainakin muksuna se oli jopa hieman pelottava, joten se on ihan tarpeeksi kauhu sopiakseen tänne ja sellaiseksi aion sen tyypitelläkin.
Komeromörkö on näemmä valmistunut jo vuonna 1983, mutta saanut virallisen julkaisun vasta useampi vuosi sen jälkeen. Tyydyn siis itse ilmoittamaan otsikossa sen valmistumisvuodeksi saman kuin IMDb. Sinänsä tuolla muutaman vuoden erolla ei ole merkitystä elokuvan visuaalisessa ilmeessä, koska tällä on haettu selkeästikin 50-luvun atomihirviötyyliä siten miten se on 80-luvun halpaelokuvalta suinkin onnistunut.
Tässä onkin paljon muistumia 50-luvun leffoista, eikä pelkästään hahmojen vuoksi vaan elokuvassa olevien kohtausten vuoksi. Yhtenä esimerkkinä komeromörölle on järjestetty samanlainen sähköansa kuin millainen esiintyy myös The Thingin originaaliversiossa.
Tosin kaikki Komeromörön viittaukset eivät suuntaudu vain 50-luvulle, vaan esimerkiksi Christopher Reeven esittämä Teräsmies on selkeästikin vaikuttanut tähän elokuvaan, sillä Donald Grantin Richard-hahmo ei pelkästään näytä Clark Kentiltä ja ilman laseja Teräsmieheltä, mutta hän myös esittää hahmonsa Reeven tavoin (vrt. Brandon Routhin vastaava imitointi Superman Returnsissa.)
Tämä elokuva on ehdottomasti roskaa. Se ei ole samaan tapaan yhtä räävitön kuin ne elokuvat joista Troma parhaiten tunnetaan, joten limaa ei pursua joka reiästä ja ihmisiä ei puserreta kokoon koripalloiksi, mutta Komeromörkö on silti tunnistettavasti Tromatuotos.
Kannen maininta ”straighforward satire” ei ehkä pidä ensimmäisen sanansa vuoksi täysin paikkaansa, mutta kyllä tästä selkeästi näkee pohjaideana olleen kaikenmaailman fifties monsterielokuvat ja mukana ovat tutut asehullut armeijan edustajat, kuolemaansa saakka sokeasti hirviön hyvyyteen uskovat tohtorit, kulmikasleukainen sankari ja he muut joita odottaakin It Came From Invaders From Outer Space Thingseistä. Se että kuinka paljon Komeromörköä näkee noiden elokuvien parodiana on hieman kyseenalainen, koska kyseessä kuitenkin on halpiselokuva yhtiöltä joka tietoisesti suoltaa ulos roskaa. Mutta toisaalta en pahemmin mene väittämään vastaankaan, kun kyseessä kerran on todella rakastettavan naivi hirviöelokuva jossa vain rakkaus ja komeroiden tuhoaminen voi voittaa pahuuden.
Tähdet: *****
Komeromörkö
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti