No, The Fragilen jälkeen koimme taas pientä odottelua, kun yht'äkkiä And All That Could Have Been livelevyn ja dvd:n jälkeen on tuntunut kuin NIN olisi kaikkialla, joka puolella ja oikein kaataisi musiikkielämyksiä syliimme taukoamatta ja hengittämättä. Eihän se nyt ihan niinkään ole, mutta aiempaan tauotteluun verrattuna oli kuin pato olisi murtunut, mistä lienee kiittäminen Reznorin siirtymistä koko ajan omatoimisemmaksi levy-yhtiöiden papereiden ulottumattomiin.
Mitäpä me siitä, sillä palatkaamme The Fragileen ja sitä kautta And All...-liveen joka pitkälti rakentuu tuon tuplalevyn materiaaliin, unohtamatta kuitenkaan aiempia ns. pakollisia kappaleita.
Visuaalisesti And All... on vuoden 2002 NINia ajatellen uuden ja vanhan hybridi. Bändi hyödyntää vanhasta Nine Inch Nailsista tuttua eräänlaista lian estetiikkaa, mikä tarkoittaa että yhtyeen jäsenet näyttävät kierineen sonnassa, on pandameikkiä, mutta tuttu verkkosukkameininki on saanut rinnalleen Fragilen mukana tullutta pelkistyneisyyttä minkä huomaa ensisilmäyksellä jo dvd:n kantta katsomalla.
Lava on lähes pimeä, mutta mustaa on rikkomassa runsas savukoneilu ja epilepsiaa aiheuttavat valokeilavälähtelyt.
Bändi esiintyy kuin villiintynyt raivotautinen sonni ja silloin kun ei hypitä toisten soittajien päällä, niin sitten hypitään yleisöön tai rääkätään soittimia niin että jokainen sekunti tuntuu kuin toisinnolta The Clashin London Callingin kannesta.Tällä kiertueella ovat taatusti voitot uponneet musiikillisten instrumenttien uusimiseen.
Huomaan laulavani mukana, vaikka ääneni tulisi säästää suihkuun.
Alussa otetaan luulot pois silkalla vauhdilla ja muistutetaan Terrible Lien ja March Of The Pigsin kaltaisilla kappaleilla miksi meistä tuli faneja, ja sieltä siirrytään The Frailiin ja The Wretchediin osoittamaan miksi olemme edelleen yhtyeen ystäviä. Sitten palaamme historiaan, nykyisyyteen ja olemme kuin Marty McFly jos Marty olisi DeLoreanilla matkustanut Woodstock ysineljään.
Hienoa tunnelmointia koemme La Merin keinutuksessa kun taustakuvissa esiintyy kappaleeseen istuvasti veden soljuntaa.
Kamerat pysyttelevät pääosin yhtyeessä jättäen yleisön enimmäkseen alareunassa näkyväksi tummaksi takaraivorivistöksi ja ratkaisu on varsin hyvä etenkin kun esitettävänä on hiukan nopeatempoisempi kappale, sillä tällä tavoin yhtyeen intensiteetti pääsee parhaiten esille, etenkin kun varsinkin noissa energisimmissä kappaleissa leikkaustiheys on nopeampi.
Okei, vesipullojen tahallinen kaataminen syntikan päälle ei varmasti tee hyvää sille.
Hiukan lisää päällekarkausta, lopetus Hurtin särkyvyyteen ja hiljaisuus.
Nine Inch Nailsin esiintyminen And All..-livessä on kuin hallittua kaaosta. Jokaisen esitettävän biisin aikana on varma että tuolla Jackass-toiminnalla murtuu useampiakin luita ja keikka keskeytyy joko siihen paikkaan, tai vähintään seuraavaan kappaleeseen. Kaikki tuntuu menevän rikki, mutta silti yhtye esiintyy niin varmasti että tilanne ei johda pysähtyneisyyteen sen vuoksi. Aivan kuten Harlem Globetrotters, NIN esittää omanlaistaan showta mutta osoittaa ammattitaitoisuudellaan olevansa muutakin kuin pelkkä temppu.
And All... on hyvin mukaansatempaava livetapaus ja vaikka se itseni kohdalla herätä samanlaisia keikkakokemusmuistoja kuin myöhemmin käsittelyyni tuleva Beside You In Time-dvd, niin tästä kuitenkin tulee päällimmäiseksi ajatukseksi se klassinen melkein kuin olisi itse paikalla.
Yhtye esiintyy hyvin, biisit ovat tarttuvia ja tunnelma sopivan intiimi, mutta kaksi asiaa aiheuttaa ärtymystä ja niistä jälkimmäinen syö kokonaisarvosanasta yhden tähden.
Ensinnäkin tämä on kiertuekooste josta on muodostettu yksi kokonainen keikka, mutta kun huomaa että taidokkaasta leikkauksesta huolimatta tämä keikka ei ole sillä tavalla aito että se olisi juuri tälläinen, niin se vie hieman sanotaanko uskottavuutta tilanteesta. Kyseessä ei ole varsinaisesti suurikaan haitta, sillä energia pysyy koossa koko And Allin ajan, mutta kun kerran huomaa yhden biisin aikana vaatetuksen vaihtuvan tai meikin määrän muutoksen, niin niitä ei voi olla enää huomaamatta seuraavillakaan katselukerroilla.
Toiseksi ja tämä on todella ikävä juttu, keikka on jaettu kahdelle levylle kun se pituutensa vuoksi olisi mahtunut mainiosti yhdellekin levylle. Eivätkä levyjen äänivaihtoehdot, tai muu ekstra vie taatusti niin paljon tilaa etteikö yksi levy olisi riittänyt itse keikalle, bonukset kun olisi voinut jättää toiselle levylle. Nyt kun joutuu kesken keikan vaihtamaan toisen levyn koneeseen niin se katkaisee tunnelman todella ikävästi ja kestää hetkinen päästä taas takaisin herätystä edeltäneeseen tilaan. Tämä on aivan kuin Kolmannen Asteen Yhteyden specialversiossa oleva kattava dokumentti elokuvan teosta joka on jaettu useammalle levylle ja halutessaan katsoa pelkän dokumentin joutuu vaihtelemaan levyä. Tai kuten vanhoissa flipperlevyissä joissa kuvaan tuli Mikki Hiiren käsi näyttämään että levy pitää kääntää ympäri. Ei hyvä.
Ekstroista puheenollen. Levyillä ei päällisin puolin näytä olevan suurestikaan bonuksia, mutta piilotettuina sellaisia löytyy muutama mainio.
Mm. Varsin melankolinen The Day The World Went Away-video, Marilyn Manson-vierailua ja muuta kivaa.
Hupsusti näihin bonuksiin pääsee kesken tiettyjen biisien, joten jos ei halua keskeyttää keikkaa kuten se levyn vaihtaminen tekee, niin niitä kannattanee metsästää vasta kun on ensin päämateriaalin käynyt läpi.
Iskee kuin lähes miljoona volttia.
Tähdet: ****
Nine Inch Nails: And All That Could Have Been. Live
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti