Bernadette ei voi sietää Felician liiankin iloluonteista elämöintiä ja vastaavasti Felicia ei kestä Bernadetten vakavuutta, kun taas Mitzi pudottaa matkalla pommin kertomalla olevansa naimisissa ja vieläpä naisen kanssa. Mitzi ei kuitenkaan ole ollut enää vuosiin yhteydessä vaimoonsa joka nyt yllättäen pitkän hiljaisuuden jälkeen oli ottanut yhteyttä Mitziin pyytääkseen palvelusta ja sen seurauksena Mitzi on ajautunut eräänlaiseen henkiseen kriisiin jonka tämä matka toivottavasti korjaisi.
Matkalla tavataan punaniskoja, käsitellään traumoja, kinastellaan, keskustellaan ja päätetään kulkea pitkin oikotietä joka johtaa bussin sammumiseen keskelle aavikkoa.
Bernadette lähtee yksinään kävelemään pitkin polttavaa aavikkoa etsiäkseen apua, kun Mitzi ja Felicia jäävät paikoilleen uskoen että jossain vaiheessa joku kulkee ohitse ja tuo mukanaan avun. Bernadette törmää viimeisillä voimillaan pariin ohikulkevaan mieheen ja lähtee heidän mukanaan pelastamaan Mitzia ja Feliciaa, mutta kun miehet huomaavat autettavien koostuvan naiseksi pukeutuvista miehistä, jättävät he heidät oman onnensa nojaan. Mutta mitäpä tuosta, nyt on sentään aikaa harjoitella tulevaa esiintymistä varten. Onneksi kuitenkin yön saavuttua paikalle osuu aboriginaaleja jotka tuovat mukanaan avun ja abojen illanvietosta muodostuu värikäs I Will Survive-juhla.
Priscilla saadaan kuntoon ainakin väliaikaisesti kiitos hippimäisen Bobin (Bill Hunter) joka ehdottaa, että kolmikkomme voisi pitää pienen shown eräässä aavikkokylässä. Kyläläiset ottavat shown vastaan jonkinasteisella hämmennyksellä, mutta onneksi ja epäonneksi Bobin lievästi sanottuna hutsahtava vaimo Cynthia (Julia Cortez) saapuu pitämään oman esityksensä, johon kuuluvat pingispallot, vagina ja lentorata. Tilanteesta suuttuva Bob saa nopeasti huomata vaimonsa lähtevän omille teilleen ja olevansa itse kuskina drag queeneille. Bob osoittautuu hyvin hyödylliseksi kanssamatkustajaksi, sillä Priscilla on päättänyt ottaa urakseen tehdä tenän aina halutessaan.
Matka jatkuu yskähdellen, mutta jatkuu kuitenkin ja tien varrella koetaan jälleen iloja ja suruja, ja potkitaan punaniskaa kelleille.
Viimein saavutetaan Alice Springs ja Felicialle sekä Bernadettelle ilmenee että esiintymiskutsun oli lähettänyt tuo alussa mainittu Mitzin vaimo Marion (Sarah Chadwick) ja että Marionin pyytämä palvelus oli että on Mitzin vuoro kasvattaa ja tutustua poikaansa Benjaminiin (Mark Holmes.)
Show alkaa ja ymmärrämme että Mitzin ja Marionin liitto syntyi heidän ollessaan vielä itsensälöytämisen tilassa ja uskostaan kasvattaa Benjamin ns. normaalissa perheessä, mutta jokseekin miehekkään lesboäidin ja naisellisen isän yhteenkuuluvuus ei ollut kaikkein onnistunein yhdistelmä, etenkään jos sen tekee pakosta ja lopulta Benjamin jäikin äitinsä kasvatettavaksi. Nyt olisi siis Mitzin aika tutustua poikaansa, mutta hän pelkää että Benjamin häpeäisi isäänsä ja kuinka väärässä sitä voikaan olla sillä Benjamin on huomattavasti vapaamielisempi kuin isänsä osasi kuvitellakaan.
Mitzi uskaltaa viimein olla oma itsensä ja siitä kiitos kuuluu Benjaminille.
Matkan aikana Bernadette pääsi yli puolisonsa kuolemasta ja löysi uuden rakkauden Bobista.
Felicia... On oma ylienerginen itsensä.
Priscilla on yhdellä sanalla
Fabulous.
Mutta jos nyt satumme lisäämään kommenteiksi muutaman sanan lisää, niin sanottakoon että Priscilla on niitä elokuvia joista tulee hyvälle tuulelle.
Mukana on draamaa ja komediaa joista jälkimmäinen on parhaillaan silmiä kostuttavan hauskaa ja edellinen ei koskaan mene ajoittaisesta melankolisuudestakaan huolimatta synkistelyksi, vaan pysyttee sellaisessa Almodóvar-tyylissä jossa surun keskeltäkin pilkistää silmää iskevä hymy.
Pääkolmikko on mainiosti roolitettu ja varsinkin nyt kun ensikatselun jälkeen pääosaesittäjät Stamp, Weaving ja Pearce ovat tulleet tutummiksi, sanotaanko hieman agressiivisimmista elokuvista ja rooleista (esim. The Limey, The Matrix ja L.A. Confidential), niin he vaikuttavat entistä sopivimmilta Priscillaan ollessaan erikoisempia kuin alunperin ajatteli. No, ovathan he kaikki mainioita näyttelijöitä, joten ei kai siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä.
En uskalla kuitenkaan nostaa ketään toisten yläpuolelle, sillä he ovat mielestäni kukin tasavahvoja.
On myönnettävä että tämäkin elokuva sisältää paljon sellaista joita voisi halutessaan kutsua miinuksiksi. Ehkä Weaving ja Stamp eivät ole tarpeeksi kauniita ja tai mielikuviin sopivan neitimäisiä ollakseen aitoja drag queeneja, riippuen siitä minkälaisiksi heidät mieltää vaikkakin vain ajattelemattomuuttaan, mutta toisaalta Pearce on puolestaan niin RuPaul että se riittää tasapainottamaan mielikuvien ja mahdollisen todellisuuden vaakaa.
Mukana ovat tietenkin ne asiat joita osaakin odottaakin. Eli on homovitsejä, käden velttoa heilutusta, epilepsiaa aiheuttavaa värikkyyttä, höyheniä, Abbaa, lyhythiuksisia naisia, väkivaltaisia punaniskoja, lapsuuden traumoja ja kaikkea muuta jollaista ns. homoseksuaalisuutta huokuva draamaosuus vaatii, mutta kun Priscilla ei suostu synkistelemään aiheidensa kanssa niin ne eivät tunnu kliseisyydestään huolimatta sellaisilta.
Toki on huomattava että tämä on pohjimmiltaan aika tyypillinen road movie siinä mielessä että meillä on joukko keskenään jotenkin erilaisia ihmisiä kulkemassa eteenpäin ja tapaamassa matkalla erikoisia tilanteita ja ihmisiä, ja suurimpana erona muihin vastaaviin tarinoihin lienee se että tällä kertaa matkustajat ovat ne eräänlaiset erikoiset ihmiset jotka tapaavat pikemmin eräänlaisia tavallisia ihmisiä kuin päinvastoin.
Priscilla sisältää mielestäni muutaman erityisen mainion kohtauksen joita en malta olla mainitsematta tässä yhteydessä:
- Abba-kikkare.
- Koira nimeltä Herpes. ”Se on antanut liikaa tassua.”
- Bobin kommentti yrityksen perustamisesta. ”Meinasin perustaa videofirman, mutta ensin pitää saada tv.”
Hyväntuulinen, värikäs ja sydämellinen elokuva.
Tähdet: ****
Priscilla, Aavikon Kuningatar
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti