Ääniraidalla joka kannen mukaan on englanti, mutta ihan selvää Ranskaahan siinä puhutaan, kerrotaan runollisesti jotain ympäröivästä maailmasta kivi tekee sitä ja kivi tekee tätä.
Hiukan lähikuvia kuoriutuvista ötököistä, kauempaa kuvattua metsää osoittamassa missä olemme ja taas ötököitä kiipeämässä oksaa pitkin, ruohoa kasvamassa, kukkia avautumassa.
Leppäkertut hässivät.
Etanoita hyväilemässä toisiaan.
Toukka syntyy ja syö Terminator-aikakuplansa
Kikkareen työntämistä.
Sadepisarat kohtaavat maanpinnan kuin pommit konsanaan.
Tuhon jälkeen noustaan Feenix-linnun tavoin ja kohta on taas maailma mallillaan.
Elämä jatkuu, paitsi sen ötökön kohdalla joka päätyy lihansyöjäkasvin kosketuksen äärelle.
Ötököitä ja ötököitä, lopputekstit.
Vaikka aivan elokuvan alussa kuulemme kertojaääntä, niin se tyrehtyy alkuunsa muutaman lauseen pituuteen, kun muu elokuvasta on rakennettu kuvan ja ääniefektien, sekä musiikin avulla. Joten perinteiseen luontodokumenttitapaan meille ei ole siis kertojaa selittämässä mitä mikäkin eläin tekee, miksi tekee, tai mitään muutakaan. Joten siinä mielessä informaatiota kulloinkin kuvassa olevan hyönteisen elämästä emme saa, vaikka toki välillä näemme syntymää, kuolemaa, ruokailua, lisääntymistoimintaa ja muuta joka jo pelkällä kuvallaan kertoo jotain silloinen ötökön elämästä. Mikrokosmoksessa kamera vain kuvaa ötököitä arkiaskareissa ja siitä tuleekin mieleen nämä webkamerat joita jotkut kaupungit harrastavat. Tiedättehän, se että kamera kuvaa vaikkapa toria ja jokainen halukas voi käydä katsomassa miltä arkimaailma näyttää sen kuvan perusteella. Ja tätä Mikrokosmos on, se kuvaa milloin mitäkin ötökkää hengailemassa jossakin ja laittaa sen taustalle tilannetta korostavan ääniraidan. Kun vesipisarat osuvat maahan on tapahtumaa korostettu äänillä jotka saavat tilanteen vaikuttavan sotaelokuvalta, kun hyönteisiä on paljon liikenteessä on ääniä nostettu niin pintaan että kohtaus vaikuttaa ruuhkaliikenteeltä, kakkaa työntävän ötökän toilailut vaikuttavat Jacques Tatin elokuvalta, etc.
Tämä kaikki huomioon ottaen Mikrokosmosta tulee pikemminkin katsella eräänlaisena elokuvallisena runona, kuin sanakirjamuodossa annettavasta tiedosta. Muutamaan otteeseen Mikrokosmoksessa käytettävä kuvaustapa ja musiikin yhdistäminen tuo mieleen että tämä on eräänlainen ötököiden Koyaanisqatsi (musiikkikin tuo välillä mieleen Philip Glassin, mikä on oletettavan tietoinen ratkaisu) ja siksipä parhaimman nautinnon tästä dokumentista saa kun suostuu uppoutumaan kauniisiin kuviin ja tunnelmaan.
Vastaavasti koska Mikrokosmos on tajunnanvirralta tuntuvaa kuvausta, niin sen lyhyestä pituudesta huolimatta (hieman päälle 70 minuuttia) se saattaa vaatia jonkin verran kärsivällisyyttä jotta sen jaksaa loppuun asti, mutta oikeassa mielentilassa se toimii erinomaisena tunteiden keinuttajana.
Välillä koetaan kauhua kun heinäsirkka ajautuu hämähäkin uhriksi, välillä naurattaa, mutta enimmäkseen tulee mukavan lämmin tunne, kuin kylmän päivän päätteeksi laskeutuisi peiton alle kuuman kaakaon kera.
Vaikka Mikrokosmoksessa ei kerrota kuvattavista kohteista mitään, niin tekijät ovat silti tehneet uskomatonta työtä kuvatessaan mukana olevia ötököitä ja dokumentti todellakin avaa eteemme uuden maailman joka kuitenkin samalla on koko ajan edessämme. Siksi tuntuukin hiukan hölmöltä vinkua joistakin asioista, mutta toivottavaa olisi ollut että kuvattavana olisi ollut enemmän niitä ötököitä joita ei ole joka puolella arjessa nähtävissä. Tokihan on kiehtovaa katsella jotain leppäkerttua kuvattavan suurena kuin Godzillaa, mutta vielä mielenkiintoisempaa on katsella itselle tuntemattomampia ötököitä joiden ei ikinä olisi uskonut näyttävän niin kauniilta tai hirviömäisiltä kuin jokin The Thing ikään.
Mikrokosmos kuvaa niin antaumuksella mikroskooppista maailmaansa, että joka kerta kun kamera siirtyy kuvaamaan aluetta korkemmalta näyttäen maailman sellaisena kuin millaisena me sen yleisesti ottaen näemme, menettää elokuva samalla myös suuren osan kiehtovuudestaan ollen aivan liian tavallinen.
Ajoittain ääniefektit ja musiikki on valittu liiankin päällekäyvän oloisesti ja samalla se turhaan takoo katsojan tajuntaan miten meidän tulee tuntea juuri sitä kohtausta katsoessa ja se on aivan turhaa koska se toimisi muutoinkin. Yleisesti ottaen musiikki on erinomaisen vaihtelevaa, tuoden välillä mieleen aiemmin mainitun Glassin, Kronos Quartetin, etnoa, oopperaa, tribaalia, etc.
Mikrokosmos on kaunis matka tuttuun tuntemattomaan, kuin Magic Carpet Ride ja Love Rollercoaster yhdessä.
Tähdet: ****
Mikrokosmos: Ruohikon Kansa
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti