maanantai 21. tammikuuta 2019

Fonzie hyppää hain ylitse

Televisiosarja Onnen päivät sai kantaakseen epäonnista mainetta Jump the sharkin luojana, sen hetken kun sarja menetti uskottavuutensa ja jota pidetään käännekohtana tiellä joka nyt kulki vain alaspäin. Frendeissä näen vastaavan olleen Rachelin ja Joeyn väkinäisesti kirjoitettu romanssi, joka luojan kiitos unohdettiin nopeammin kuin pian. Tähtien sota-saagassa se oli minulle pottatukka-Anakinin siirappinen kysymys "are you an angel?"
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunnan vastaavana hetkenä pidetään vaihtoehtoisesti joko atomipommilta suojautumista jääkaappiin taikka apinoiden kanssa hyppelyä. Shit! se elokuva on täynnä vastaavia hetkiä jotka voivat ottaa kunnian kunniattomuudesta.
Toki monet näistä mainituista sisältävät monia muitakin epäuskottavia tilanteita ja jo kauan ennen annettuja esimerkkejä, mutta todettuihin nimenomaisiin hetkiin saakka ne tuntuivat sellaisilta vain pikemminkin asiayhteydestä irroitettuina, jolloin ne vielä pysyivät oman todellisuutensa sekä sääntöjensä puitteissa uskottavuuden puolella. Tietenkin hyvin väljästi ajateltuina, sillä lentokoneesta hyppääminen kumiveneellä on vain häivähdyksen (sic) järkevämpi kuin jääkaappibunkkeri. Naurettavinkaan aivopieru ei silti aina estä nauttimasta elokuvasta, tms. koska tokihan vaikkapa 007-leffat ovat edelleen hyvinkin viihdyttäviä vaikka tietääkin, että Bondin esilläolo vie maineen niin nopeasti edelle että ennen martinia olisi jo hauta kutsunut.

Tämä nyt ilmaantui mieleeni kun katselin vanhaa 60-luvun Mission Impossiblea ja ensimmäisen kauden jaksossa The Confession Martin Landaulla roolitettu salainen agentti esiintyy dialogin mukaan 50 miljoonan katsojan edessä kun salakameran avustuksella paljastaa poliittisen salajuonen. Omilla kasvoillaan ja koko vyyhdin paljastavan monologin avustuksella jotta kaikki varmasti pistäisivät hänet mieleensä. Selväähän olisi ettei tämä salainen agentti olisi sen jälkeen kuin korkeintaan ex, mutta eihän sellaisen seikan anneta hyvää viihdesarjaa pilata, varsinkin kun Landau oli sarjan varsinainen tähti. Seuraavat kuusi kautta osoittivatkin ettei se ollut mikään Jump the shark, mutta kyllä se silti sai hieman naamapalmuilemaan, varsinkin kun Landaun esittämä hahmo on sarjan naamioitumismestari ja siten olisi voinut pistää vaikka tekoviikset naamalleen. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jokainen tyyppi joksi Landau maskeeraa itsensä ottaakseen hänen identiteettinsä on täsmälleen Landaun näköinen, joten hirveän haastavista naamioitumisista ei ole kyse). Joskin Impossible Mission Force menetti uskottavuuttaan jo ensimmäisestä jaksosta alkaen kun yksi sankareista on kansainvälisesti tunnettu huippumalli, mutta ei käytä julkkisstatustaan peiteroolina vaan on aina jokin sairaanhoitaja tai vastaava ja silti kukaan ei tunne tätä globaalia tunnettavuutta. Se olisi jo voinut pilata koko sarjasta nauttimisen ja ajaa sen syöksylaskuun.

Miksi kumivene ei pilannut Indyn uskottavuutta? Miksi jääkaappi teki sen?
Aika, elokuvien rakennemuutos, se kuinka kristallikallo oli jo neljäs osa jolle odotukset ovat olleet erilaiset?
Mitä hetkiä elokuvissa taikka televisiosarjoissa tulee mieleenne, niitä joiden vuoksi ajattelitte sen olevan nyt joko täysin pilalla taikka vähintään nykäisseen sen verran vahvasti pois kyseisestä todellisuudesta jotta voisitte enää uskoa siihen?

Fonzieta lainatakseni: "heyyy!"

perjantai 18. tammikuuta 2019

Kuvassa näkyy kuolema (Lipstick Camera, 1994)

Eli tietenkin toiselta nimeltään Huulipunaa linssissä.

Uutiskuvaajan ammattiin haikaileva herkkä ja viaton Omy (Ele Keats) koettaa onneaan hakemalla ihailemansa toimittajan, Flynnin (Brian Wimmer) avustajaksi, mutta ei kiitos on ei kiitos. Sopivasti samaan aikaan kun Omyn työnhaku torjutaan saapuu paikalle tuhamsti keimaileva Lilly (Sandahl Bergman) palkkaamaan palkitun toimittajan salakuvaamaan seksivideota arvon juurikin samaisen miehen kanssa ja tokihan Flynn siihen suostuu koska eivätkö kaikki arvostetut toimittajat tee niin. Esimerkiksi Arvi Lind, tuo erotiikan ammattilainen? No mutta kuitenkin, Omy tuppautuu väkisin mukaan ja aikoo tehdä vaikutuksen Flynniin piilottamalla makuuhuoneeseen oman pienoiskameransa (ts. lipstick camera) ja ilmeisesti aikoisi kuvamateriaalinsa avulla vakuuttaa olevansa mitä erinomaisin assistentti. Joskin kun Omy seuraavana päivänä poikkeaa noutamaan kameraansa ei Lillysta ole tietoakaan ja talon omistaja Raymond (Terry O'Quinn) toteaa, että nyt olette erehtynyt paikasta, ei minulla ole vaimoa, asun yksin ja olin eilen koko päivän paikalla eikä täällä mitään seksivideoita kuvattu julkisesti taikka salaisesti. Tottakai Omy on varma, että nimenomaan täällä harrasti salakuvaustaan ja siten Raymond on kaikkea muuta kuin luotettava tiedonlähde. Lisää outoutta on tarjolla kun Omy menee tapaamaan Flynnia joka onkin nyt halukas palkkaamaan neidin avukseen, mutta ei ole tietääkseen kenestäkään Lillysta taikka salaa kuvasta seksivideosta. Omy ei kuitenkaan voi jättää asiaa sikseen ja ikuisesti friendzonelle tyrkkäämänsä häneen palavasti ihastuneen Joulen (Corey Feldman) kera totuus aiotaan penkoa esiin. Kun Raymond käy mukiloimassa Flynnia on hänenkin avauduttava hieman ja lyöttäydyttävä yhteen Omyn kanssa, joka tarkoittaa sitä ettei hän tiedä mitään Raymondista, mutta ainakin rakastelukohtaus sellaisen Enigma-henkisen musiikin tahdittamana on varmaa.
Mutta missä on Lilly? Sama se sillä tekijät näköjään itsekin kyllästyivät elokuvaansa koska hieman päälle tunti koetetaan edes jotenkuten viedä juonta eteenpäin ja kasvattaa jännitystä, mutta sitten se on ihan kuin fuck it ja vedetään kaikki pikakelauksella loppuun. Itse asiassa lähes koko roska selitetään yhdellä parinkymmenen sekunnin uutislähetyksellä ja sekin vasta rikospaikalle saapuneen toimittajan kautta, henkilön joka ei viedä tiedä mitä muuta on tapahtunut kuin että poliiseja on saapunut paikalle. Tämänjälkeisillä minuuteilla ei ole enää mitään virkaa, kaikki oleellinen on jo kerrottu.

Tavanomainen lievällä kevyellä erotiikalla höystetty jännäri joka toki koettaa olla hieman artsy, koska kameratoimittajatematiikka vaatii ajoittaista käsivarakuvausta, halpoja videoefektejä ja muuta sellaista kivaa joka sekä alleviivaa henkilöiden ammattia, mutta joista saadaan myös tekosyy kuvakikkailuun jonka vahvuus on ripulin luokka. Eli näiden kamera-ammattilaisten taso on kuin Eppu Normaalin tahroja paperilla-musiikkivideo, ettei siitä nauti kuin silmätön sokea joka ei ole lähimaillakaan televisiota.
Mukana on kaikki tavanomaisen suoraan videolle-tason eroottisen trillerin merkit: on viaton nainen joka joutuu ongelmiin ihastuessaan sänkisen komeaan, mutta epäilyttävään mieheen. On viattomaan neitiin ihastunut hoverhandnyhverö. On ns. femme fatale joka käyttää hyväkseen seksikkyyttään ja on ilmiselvä pahishahmo jota ei edes koeteta piilotella. On rakastelukohtaus syntikkaetnisellä musiikilla, on takkatulen loimua (tällä kertaa Takkatuli-videon kautta, koska hei, kyseessä ovat videoalan työntekijät), on soveliaasti paljasta pintaa, mutta ei mitään liian roisia. On siivilävaloa ja on savutehosteita korostamassa sitä, ja on murha jos toinenkin sekä kehnoa yllätyskäännettä kun niitä selvitellään. Ja on natsisotarikollinen joka ihastui kiristävään prostituoituun... öö... no, se oli kieltämättä aika erikoinen veto. Tärkeintä kuitenkin on se ettei missään vaiheessa yritetä tehdä mitään joka ylittäisi harmaan taustatapetin merkityksen. Riittää että vatsaan saadaan jotain täytettä, maulla ei niinkään ole väliä. Joten siksipä näyttelijät vetävät hädintuskin liukuhihnatasoisia suorituksia eikä esimerkiksi pelastukseksi odotetusta Terry O'Quinnista ole pitämään tätä ruumista pinnalla.

Tähdet: *