sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Kauhun kuiskaus (Whispers, 1990)

Jonkinlainen kirjailija Hilary (Victoria Tennant) on aikoinaan teoksensa taustamateriaalia kerätessään tavannut isokenkäisen Brunon (Jean LeClerc) ja kun sanon isokenkäinen niin viittaan raharikkaaseen tyyppiin enkä jalkineiden oikeaan kokoon. Vaikka saattavathan nekin olla massiiviset. No kuitenkin, Bruno on sittemmin stalkannut Hilarya, mutta poliisi ei nyt sellaiseen usko ennen kuin Hilary ilmoittaa jälleen yhdestä väkivaltaiskusta jonka seurauksena Bruno löydetään muutaman korttelin päästä puukotettuna hengiltä. Jep, hysteerikkona pidetty nainen ilmoittaa jälleen kerran kerran, että mies jota ylistetään koettaa raiskata ja tappaa ja vielä kerran raiskata, niin sitten kun tämän jälkeen samainen mies löydetään kuolleena joltain sivukujalta niin sitten kytät kyllä uskovat. Hmm....? Eivätkä muuten hetkeäkään epäile Hilarya syylliseksi.
Hilary rupeaa romantisoimaan sen ainoan häntä uskoneen poliisin, Tonyn (Chris Sarandon) kanssa ja elämä on nyt yhtä auvoa. Tietenkin lukuunottamatta sitä stalkeria joka häntä nyt stalkkaa. Kun Tony kertoo Brunon autosta löytyneen vampyyrikamaa kuten puukeppejä vakuuttuu Hilary siitä, että mies on noussut kuolleista ja siten tämä uusi stalkkaaja on sama vanha. Se kuinka joku elävä kuollut, tms. seksuaaliväkivaltaisesti vainoaisi jotain naista kuulostaa ehkä koomiselta idealta, mutta huomioidaan tässä yhteydessä se että toisessa Day of the Dead-remakessa (2018) oli pääosassa nimenomaan seksuaalistalkkerizombie, että tottakai se on koominen idea. Ei huolta, kaikkeen tähän on varsin looginen selitys. Katsokaas kun ensinnäkin Bruno haluaa tappaa kuolleen äitinsä jonka uskoo olevan vampyyri joka myi poikansa sielun Saatanalle ja siksi hän projisoi äitinsä muihin naisiin kuten nyt vaikkapa Hilaryyn. Toiseksi Bruno on tosiaankin kuollut, mutta hänen samaa psykoelämäänsä elävä insestinen identtinen kaksoisveljensä Bruno jatkaa tuttua menoa. Öö, okei! Miksi en tuota heti arvannut?

Poloinen Dean Koontz, myyt vaikka kuinka paljon kirjojasi ja keräät suosiota, niin aina esille nostetaan Stephen King sekä huomio ettet sinä ole hän (itsekin olen tehnyt näin). Tämän Kauhun kuiskauksen takakansikin mainitsee Kingin kahdesti ja molemmilla kerroilla siten, että sen voisi tulkita huomioksi että Koontz voi olla vaikka kuinka super, mutta King hän ei ole.
"Dean R. Koontz on länsirannikon oma Stephen King."
"Dean R. Koontz on 150:llä miljoonalla myydyllä kirjallaan suosituin kauhukirjailija Stephen Kingin jälkeen."
Mutta hei, vaikka Kingilla onkin The Standinsa niin ainakaan hänelle ei koetettu antaa kunniaa Korona-pandemian ennustamisesta:
Damn, son!

Tuli tässä ohessa vilkaistua, että mitäköhän muuta Kauhun kuiskauksen ohjaaja Douglas Jackson on saanut aikaiseksi ja en tiedä oikeastaan miksi, koska ei tämä nyt tosiaankaan ollut mikään mielenräjäyttäjä jonka vuoksi lähtisi saalistamaan ohjaajan muita elokuvia, mutta tulipahan katsottua kuitenkin. Pääosin televisiotuotantoja ohjannut Jackson näköjään lukeutuukin heihin ns. nimettömiin/tuntemattomiin tekijöihin joiden elokuvia tulee ihan vahingossakin nähtyä ja niitä on pukattu laajaankin levitykseen, että mitenkään erikseen ei tarvitse mitään saalistaa kun niiden pariin ajautuu kuitenkin. Joskin eri asia on se, että tuleeko edes huomioineeksi sen kuinka moneen Jacksonin ohjaustyöhön törmää kun ei niissä ole mitään sellaista "koukkua" jonka vuoksi tunnistaisi tekijän. Tässä ohjaajan filmografiaa selatessani yllätyin kuinka monta elokuvaa olen häneltä nähnyt ja kuinka monta odottaa vielä hyllyissä katsomistaan. Hitto! vasta viikko takaperin tuli hankittua yksi lisää!
Ainakin Deadboltista, The Perfect Husbandista ja Demons From Her Pastista olen kirjoittanutkin, mutta ohjaajan muistettavuudesta mainittakoon se, että näköjään tein saman filmografiatsekkauksen Demonsin kohdalla ja jo sittemmin unohtanut kaiken mitä Douglas oli ohjannut. Vuoroaan odottavat vielä ainakin Christie's Revenge ja Natural Enemy, ja luoja tietää kuinka monta vielä siellä on tai on tullut jo tietämättäni katsottua.

Kauhun kuiskaus jää sinne samaan en muista enää kohta-sarjaan kuin ilmeisesti kaikki muutkin Jacksonin ohjaustyöt, että vaikka mukana on joitakin varsin päteviä näyttelijöitä ja ideoissa on tahattomasta koomisuudestaan huolimatta ja juuri niiden vuoksi joitakin muistettavuuteen viittaavia hetkiä, niin elokuva on pitkäveteisyydessään huippuluokkaa ja hukkaa siksi hölmöimpienkin hetkien eläväisyyden. Toki peukutan sitä, että pelkän tavanomaisen psykotappaja viipaloi naisia-tarinan sijaan mukaan heitetään tämä mahdollinen yliluonnollinen elementti ja yksi sekopäämurhajaa onkin identtiset kaksoset, jotka kuitenkin elivät yhtä ja samaa elämää ollen yksi ainoa henkilö ja joka kaiken lisäksi on insestinen narsisti joka rakastaa vain itseään, ja on tietenkin vielä vampyyritappaja elokuvassa jossa ei ole vampyyreja. Sitä täytyy arvostaa edes jonkin verran ja tuota roolia esittävä Jean LeClerc ei tämän perusteella nyt mikään mestaritason näyttelijä ole, mutta hänessä on kieltämättä jotain lievästi onnistuneen creepyä. Olisivat vain saattaneet kaikkeen esiintymiseen, rytmitykseen ja muuhun toteutustapaan samanlaista energiaa kuin tuollaisiin kaksoisveli-ideoihin, olisi Kauhun kuiskauksesta saattanut olla muuhunkin kuin vain pelkkään potentiaaliin olla ok.

Tylsä.

Tähdet: **