maanantai 29. elokuuta 2016

Mall (2014)

Valkoista roskasakkia edustava nuoriherra Mal (James Frecheville) ampuu äitinsä, sytyttää asuntovaunukotinsa tuleen ja matkaa trendirokki soiden läheiselle ostarille ampumaan ihmisiä. Sitten kuuntelemme paljon seuraavanlaista dialogia: "Minussa on halu kokea vahvoja tunteita ja elämyksiä. Raivo tätä tylsää, latistunutta, normaalia, steriiliä elämää kohtaan. Minulla on sairaalloinen halu rikkoa tavaroita. Ehkä varaston tai katedraalin. Tai itseni. Tehdä jotain tyrmistyttävää. Tuhota arvostettuja epäjumalia." Ja se tulee vasta muilta kuin ammuskelijalta, joka sitten sanoo jotain vielä lapsekkaamaan angstista.

Mall kiinnosti minua suurelta osin sen tarinan vuoksi, joka tuntuu tämänhetkisessä maailmassa aika rohkealta vedolta, mutta samalla olin hieman huolissani elokuvan ohjaajasta, Linkin Parkista paremmin tunnetusta Joseph Hahnista. Linkin Park on varsin mainiota kuunneltavaa, hiukan naivistista sanoituksiltaan ja räppi tuntuu usein päälleliimatulta, mutta pirun tarttuvaa kamaa se kuitenkin on ja soveltuu lenkkeilyn taustalle erinomaisesti. Jos emme laske Faith No Morea ja Rage Against the Machinea mukaan, niin varsinaisista nu metallina tunnetuista yhtyeistä Linkin Park on suosikkini. Ei kun sori, ensin Deftones sitten Korn ja Linkin Park jaetulla kakkossijalla. Joseph Hahnin päivätyö Linkin Parkin muusikkona ei huolestuttanut minua, mutta siihen liittyen se tieto että hän on ohjannut useita yhtyeen musiikkivideoita kyllä aiheutti hermostuneisuutta. Linkin Parkin videot kun ovat lähes poikkeuksetta aivan kauheita. Bändi soittaa ja päälle heitetään jokin glitteri- tai savuefekti, tms. sekä nopeutettua/hidastettua kuvaa ja siinäpä se melkein aina on. Videot ovat sellaisia joiden pitäisi olla Backstreet Boysin edustaman lajityypin yksinoikeus. Joten pelkäsin että Hahn tekee saman kuin miltä yhtyeensä videot (ylipäätään, eivät vain hänen itsensä ohjaamat) tuntuvat: keottavat olla muka cooleja, mutta niitä ehdottomasti mielummin kuuntelee kuin katselee. Eikä sellaista halua elokuvalta joka käsittelee joukkoampumista. Sellaisen pitää oikesti naulita istuimeen ja tuntua oikealla tavalla pahalta.
Samalla ja sinne menemme kiertoteitse olen sitä mieltä, että vaikka se välillä osoittaakin huonoa makua on komediassa oltava lupa tehdä huumoria mistä vain. Se ei aina ole tietenkään hauskaa, mutta rajoittamalla sitä mitä meille jää? Vesitettyä uffaffaa-komiikkaa josta silti liian iso osa ihmisistä katsoo tarpeekseen loukkaantua. Samoin mielestäni on lupa tehdä ns. kouluammuskeluista muutakin kuin vain vakavan pohdiskelevaa draamaa ja sitä tämä Joseph Hahnin Mall edustaa. Se ei ole sitä syvältä kouraisevaa elokuvaa jota minäkin toivoin näkeväni, sillä tämä on aika tyhjäpäistä ammuskelua jossa ihmiset ovat kaikki enemmän tai vähemmän ärsyttäviä ja visuaalisesti elokuva pyrkii olemaan mahdollisimman cool kuin keskittymään tekemään kenestäkään tai mistään oikeasti syvällistä (ei isoja räjähdyksiä, mutta kuva tuntuu silti tulevan tarinan tielle). Elokuvan muka fiksu kapinallinen teinipoika on pelkkä p*skakasa joka ansaitsee selkäänsä, traaginen elämänsä loppuun asti kulkenun ammuskelija on pelkkä kamapää joka sekoaa, etc. Surkeinta on, että esimerkiksi se muka kapinallinen teinipoika vetoaa dude, etsä tajuu ett' isoveli vahtaa sua koska mä sanon niin-filosofiallaan isähahmoa elämäänsä kaipaavaan teinityttöön ja se on muka ihan okei koska se riittää. Mutta tämä koko elokuva on ontto perustelu millekään. Ja hei, siksi se onkin aika sopiva elokuva Linkin Parkin muusikolle, sillä se vetoaa juuri teiniangstiin eikä jää pohtimaan asioita sen enempää kuin mitä musiikkivideokaan jaksaa viidessä minuutissa kertomaan. Siispä oli se sitten Pekka-Eric Auvinen, Dylan Klebold,  James Holmes tai joku muu kuka, niin Mall jää vastaavasta kertovana elokuvana yhtä perustelluksi kuin jokun klikkiahneen median selitys, että ammuskelu tapahtui koska ampuja kuunteli Marilyn Mansonia, tms. Koska kaikki ovat surkeita ihmiskuvatuksia niin sitä ymmärtää miksi lopun edessään näkevä ampuja tekee mitä tekee, mutta koska ampuja itsekin on surkea ihmiskuvatus niin hänen toivoo kuolevan ennen alkutekstien loppua ja kaikki tapahtuu vain ei edes selittämättömästi, vaan huonosti selitetysti. Tyhmiä ihmisiä tekemässä tyhmyyksiä. Ehkä se sitten on sitä realismia.
Kuitenkin kuten aiemmin totesin niin vaikka sitä jotenkin odottaa tämänkaltaiselta tarinalta jotain vahvaa draamaa eikä räiskintää ontoilla teinikiukkuisilla hahmoilla, on sellaisen teko kuitenkin ihan yhtä oikeutettua kuin se Gus Van Santin Elephant jota luulee näkevänsä ja jota jo pelkästään lajityyppivalintansa vuoksi arvostaa enemmän. Se ei ehkä edusta hyvää makua ja voi surkeimmillaan olla jokin Estonia-turmaa raiskaava Baltic Storm, mutta poislukien tarkoituksellinen rahastaminen pitää sen lajityypin olla silti vapaa. Joseph Hahn ei Mallin perusteella ole halunnut ryöstää ruumiita vaan tehdä omasta mielestään jopa vakavan esityksen perusteettoman oloisesta joukkoampumisesta, joka toki koetetaan jotenkin perustella katsojalle joka näkee ampujan toimista muutakin kuin mitä uhrit tekevät. Mutta se ei onnistu. Yhden pennin lapsellinen pohdiskelu, järjestään ärsyttävät (ja siksi samalla tavalla kohtalonsa ansaitsevat kuin tavallisessa slasher-elokuvassakin) hahmot, ammuskelijan tekeminen vain murjottavaksi kamapääksi, rytmikäs elektroninen musiikki, coolit kuvakikkailut väriorgasmeista leikkauksiin ja eteenpäin ovat vain omiaan tyrehdyttämään elokuvan tavanomaiseksi tyylikkään näköiseksi toimintaelokuvaksi. Tosin ainakin se on tyylikkään näköinen toimintaelokuva. Ehkä sen ei olisi pitänyt yrittää ollakaan mitään muuta.
Toki siellä on pientä yritystä muuhunkin ja siksi jossain vaiheessa ampuja unohdetaan aika pitkäksi aikaa jolloin voidaan kuvata lähistöllä olevia ihmisiä, mutta on tämä silti pitkälti kuin puolitoistatuntinen Linkin Park-video. Joten jos olet 13-15 vuotias tyttö tai poika ja murehdit karvojen kasvamattomuutta taikka tissien puutosta, ja huudat vanhemmillesi "te ette tajuu mun elämää!" on Mall juuri sinulle. Olen pahoillani tuosta yleistyksestä, mutta niin kauan kun joku nuori kapinallinen sprayaa sähkökaappiin 420 ja on siksi muka niin mahdottoman uniikki en ole täysin pahoillani. Mutta antaa siltikin slitmywrist98:n ja muiden hienovaraisten murrosikänimimerkkien kukkia sekä kirjoitella matikankirjaan Alexisonfire-sanoituksia. Minäkin tein aikoinani jotain samanlaista.

Yksi asia joka taatusti olisi auttanut Mallia - ei pelastanut, mutta ainakin auttanut - olisi ollut se, että sivuosiin saadut suht' tunnetut nimet kuten Peter Stormare, Vincent D'Onofrio ja Gina Gershon olisivat jääneet kokonaan pois. Jolloin siitäkin huolimatta etteivät tuntemattomat näyttelijät teekään vaikutusta, olisi heidän kasvottomuutensa tuonut jonkinlaista uskottavuutta tapahtumien mielettömyydelle. Tutut naamat tekevät tästä liiaksi elokuvaa.
Yksi osuus Mallissa oli kyllä todella hyvä ja se on lopussa kun ammuskelija istuskelee angstipojan kanssa. Se ei pysy kasassa koko aikaa, mutta siinä on joitakin hienoja hetkiä mukana kun kaikki pysähtyy vähäksi aikaa. Osittain koska kumpaakaan kohden ei ole hiventäkään aiempien roolien taakkaa.
D'Onofrio on yksi elokuvan tuottajista, joten se selittänee nimekkäämpien näyttelijöiden saamisen mukaan.

Kansikuva on hieno, mutta kuka tuo tyyppi tuossa kuvassa on? Ei ainakaan elokuvan ampuja.

Tähdet: **

lauantai 27. elokuuta 2016

Stranded (2013)

Ah, Roger Christian parka, etpä varmaan arvannut miten pahasti leimasit itseni kyvyttömänä ohjaajana tehdessäsi Battlefield Earthin. Ei se mitään, eipä aiempiakaan ohjaustöitäsi voi suuremmin mestariteoksiksi kutsua (joskin pidin Nostradamuksesta), mutta olihan Battlefield Earth ihan omaa luokkaansa, että jos sitä ennen sinua pidettiin lavastajana joka sivutöikseen teki pikkuelokuvia ja sait jonkin verran anteeksi koska ne olivat vain sivuhommia, niin Battlefield Earthin jälkeen sait sentään statuksen ensisijaisesti elokuvaohjaajana joka on surkea ja tekee nyt pikkuelokuvia koska kukaan ei uskalla antaa isoa elokuvaa käsiisi. Ei sinuun ole enää luottaminen ja jokaisen elokuvasi herättää ainostaan innostusta odotuksessa, että kuinka haiseva pökäle sieltä nyt tulla puksahtaa. Tietenkin meidän tulee olla reiluja ja todeta ettei kukaan olisi pelastanut Battlefield Earthia, ja vaikka ohjaksissa olisi ollut kuka Ingmar Ford Scorsese olisi hän sinun tavoin ollut vain pelinappula skientologien pullistelussa jossa jumala oli John Travolta, sinä vain Job joka saa kaiken kurjuuden niskaansa. Siksipä Travolta tekee edelleen isoja elokuvia isojen tähtien kanssa ja sinä teit Prisoners of the Sunin. Niin ja tämän Strandedin, joka on selvästi enemmän sinua Roger, sillä vaikka edelleen päästit käsistäsi jotain jonka vuoksi saisit mennä nurkkaan häpeämään ja sait minut kyseenalaistamaan kuinka paljon Battlefield Earthin kehnoudesta pitääkään laittaa Travoltan ja muiden Xenun palvojien niskoille koska Stranded on samanlaista B-kakkaa vain soveliaammalla budjetilla, niin tällainen soveltuu ehdottomasti paremmin sinulle. Nyt voi ainakin taas antaa jotain anteeksi koska mukana ei ole aikaa, vaivaa ja rahaa, vain pelkkää hölmöyttä ja voi pojat, sitä tässä on ihan sikana. Enkä anna edes anteeksi.

Avaruus, käymättömistä korpimaista viimeinen ja Nostromoa lainaava avaruusalusasemajotain on monivuotisella matkallaan kun aivan yllättäen se jää keskelle meteorimyrskyä ja törmäyksessä alukseen pääsee jotain. Se on hirviö.
Aluksi itiömuodossaan mörökölli saattaa yhden miehistön jäsenen raskaaksi ja sitten se synnyttää itse itsensä väkisin, pakenee jonnekin nurkkiin ja tunneleihin vaanimaan ja miksi tämä kuulostaa niin kovin tutulta? Ei huolta, se käy vielä tutummaksi. No, ainakaan se alkuasteella oleva monsteri ei siellä muualla näyttänyt limaiselta James Potkukelkalta kuten tekee tässä. Ei kun ihan oikeasti.
Okei, ehkä sitä joutuu hieman siristämään silmiään kun kuvia katsoo, mutta hei, ainakin heidän luonteensa ovat identtiset.
Jos ei Alien vielä riitä niin miten olisi John Carpenterin The Thing? Siispä kun avaruusmonsteri kasvaa alkaa se imitoimaan näkemiään lihasäkkejä koska ihminen on lämpimin paikka piileskellä ja kohta lopun miehistön keskuudessa herää paranoia kun eivät tiedä kuka on ihminen ja kuka ei vai onko kukaan vai ei. Ilmalukkoon hus! No way José ja Brendan Fehr on maailman surkein lääkäri. Jokainen repliikki tuntuu olevan "katsotaanpa tuota haavaa" ja sitten hän vain osoittaa taskulampulla. Kaikki ok. Hyvä on, hän esittää ilmeisesti kunnallista lääkäriä ja on siten realistinen (sori, en minä oikeasti niin ajattele).

Takakansi hehkuttaa sitä kuinka Roger Christian on Oscar-palkittu lavastaja ja meriittilistalta löytyykin sellaisia lavastuksellisia taidonnäytteitä kuten Tähtien sota ja jep, juurikin Alien. Miksi Stranded sitten näyttää siltä kuin se olisi kuvattu jonkun kellarissa lämmityskattilan vieressä. Ihan oikeasti, vaikka tämä selvästi koettaakin olla miljööltään hieman Alienin tavoin duunariluokan tieteistarinointia, niin pelkkä ilmalämpöpumppu tai muu leivänpaahdin ei tee siitä tarpeeksi scifististä, eikä todellakaan realismiin pyrkivää tieteisfaktaa. Se on vain tyyppi arkikuteissaan seisomassa patterin vieressä ja kuten se sika Warner Brosin animaatioista sanoisi "tha-tha-tha-that's all folks."
Toki mukana on sellaista tunnelmaa luovaa tehostetta kuin höyryä, tosi paljon höyryä, peittämään sen omakotitalokellarin pesukoneet ja kuivaajat. Hitto, välillä teknologista ihmettä edustava avaruusasema joka halkoo galaksit on kuin jokin tavallinen keittiö kaappeineen. Paitsi että esimerkiksi vertailussa sellainen vastaavanlainen lavastuksellinen ihme kuin Plan 9 suihkuverhoineen on silkkaa sikstiiniläiskappelia.

Stranded on ruma elokuva ja niin uskomattoman tylsä (se on tylsä joka osa-alueeltaan, ei vain rytmitykseltään), että olen takuuvarma jotta pääosan Christian Slater haikaili takaisin Uwe Bollin Alone in the Darkiin, sen ollessa varmastikin kaikin puolin miellyttävämpi kuin tämä kotivideo.

Eikä tietenkään Christian Slater ei pukeudu missään vaiheessa kannen osoittamalla tavalla. Äijä näyttää lentäjän nahkatakissaan siltä, että kuuluisi Memphis Belleen.

Tähdet: ~