Oskari (Onni Tommila) on 13-vuotias ja täten on aika aikuistua tappamalla eläimiä, josta syystä isä viekin poikansa peurametsälle jonnekin Suomen pohjoisosien kalliometsiin. Mene ja takaisin ei ole tulemista ilman raatoa. Sopivasti yhdysvaltojen presidentti Moore (Samuel L. Jackson) tekee pakkolaskun aluelle ja jousipyssyllä varustautuneen Oskarin tulee nyt auttaa presidentti sekä itsensä elossa pois villistä luonnosta. Metsässä kun on tietenkin karhujen ja hirvikärpästen ohella myös terroristeja jotka sen presidentin lentokoneenkin pudottivat.
Tämä on sellainen elokuva josta tulee mieleen ajatus, että ihan taatusti olen nähnyt tämän joskus aiemminkin ja nimenomaan muksuna. Joten pitikin tarkistaa mikä ohjaaja Jalmari Helanderin ikä oikein onkaan, ja eipä tullut yllätyksenä hänen olevan vuonna 1976 syntynyt eli vain pari vuotta minua vanhempana hän on kakarana altistunut samoille jenkkileffoille kuin minäkin. Näin ollen Rockyt, Rambot, Commandot ja muut pullistelut ovat taatusti tuttuja, kuten myös huumoripainotteiset seikkailut Haamujengista Marty McFlyn aikamatkusteluihin ja nämä kaikki kasarituntemukset tulevatkin Big Gamessa esille. Tunnelma on leikkisä, toimintaosuuksien toteutus samalla tavalla ns. sarjakuvamainen kuin jossain Commandossa ja jos tämä olisi tehty joskus vuonna 1985 niin Jacksonin tilalla olisi Stallone, Tommilan kengissä joku Christian Slater (Corey Feldman?) ja pahiksena kekkuloisi Vernon Wells. Pituuskin on klassiset 90 minuuttia. Musiikissakin on sellaista Alan Silvesti-fiilistä, että meinaa oikein nostalgitippa nousta silmään. Tietenkin Big Game näyttää teknisesti todelliselta tekoajaltaan ja sen kliinisen kylmä väritys muistuttaa, että nyt eletään muualla kuin allekirjoittaneen taikka ohjaajan lapsuudessa. Mutta vaikka Big Game ei nyt pilkulleen näytäkään siltä mistä se haluaa muistuttaa niin on mukavaa katsoa elokuvaa ei ota itseään liian vakavasti saati päinvastoin koeta olla lapsekkaan komediallinen, eli tuo mieleen nimenomaan jotain Indiana Jonesin tyyppisiä seikkailuelokuvia kuin Spy Kidsin muovisuutta taikka nykyajan toimintaleffojen vakavuutta.
Big Game kulkee nopeasti, että kyllä Helanderilla on tyyli sekä rytmi niin hyvin hallussa jonka vuoksi tuntuu oudolta ettei filmografia täyty Hollywood-projekteista. Samaan aikaan elokuvan keveys ja tarinan mitäänsanomattomuus aiheuttavat sen ettei juuri mitään jää kunnolla mieleen, että jos tämän avulla Helander olisikin lyönyt läpi jenkkimarkkinoilla niin pahaa pelkään hänen kykyjensä hukkuvan johonkin persoonattomuuden suohon. Niin kiva kuin Big Game onkin, ei se oikein anna mitään kunnon merkkejä siitä mikä on se oma tyyli joka tämän ohjaajan erottaisi muista. Kuitenkin Helanderin voisi nähdä toteuttavan "kivoja" jenkkitoimintaleffoja joissa nimenomaan näkisi luontevasti Stallonen taikka nyttemmin aikamoisessa suossa rämpivän Bruce Willisin kaltaiset tähdet. Jälkimmäiselle jokin Big Game 2 olisikin toivottavaa ylösnostatusta.
Btw. kun mainitsin siitä rallienglannista, niin ainoa oikeasti häiritsevä aksentti on Jim Broadbentin jenkkiyritys. Tsiisus! yleensä britit tuntuvat osaavan sen paremmin kuin amerikkalaiset itse, mutta tämä vaikutta jo tahallisesti mokatulta.
Ray Stevenson näyttää Big Gamessa ihan Chris Nothilta:
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti