keskiviikko 25. elokuuta 2021

Nothing Left to Fear (2013)

Pastori Dan (James Tupper) muuttaa työn vuoksi vaimonsa Wendyn (Anne Heche) sekä kolmen teinilapsensa kera pieneen Stullin kylään, joka tietenkin on suurkaupungin ihmisille suuri muutos ja sitä etenkin perheen lapsille. Erityisen kivaa ei ole sekään, että paikan eläköityvä pastori Kingsman (Clancy Brown) johtaa saatanakulttia ja he manaavat ikiaikaista demonia esille, johon sitten tarvitaan yksi Danin lapsista. He manaavat demonin esille estääkseen demonia valtaamasta maailmaa!

Ilmeisesti Nothing Left to Fear suuri ylpeyden aihe muusikko Slashille, tämän ollessa ensimmäinen elokuva hänen perustamalleen Slasher Films-tuotantoyhtiölle ja samalla kyseessä oli mahdollisuus laajentaa musiikillista repertuaaria elokuvasäveltämisen puolelle. Nothing Left to Fear ei kuitenkaan ollut menestys ja kritiikki jopa sen verran murskaavaa, että tekijöitä kehoitettiin pyytämään anteeksi yleisöltä, joten on sinänsä hieman yllättävää ettei Slasher Films lopettanut toimintoaan samantien. Mutta kaksi elokuvaa siellä näyttää nyt olevan tuotannossa ja jos ne ovat yhtään samanlaisia kuin tämä, niin rahaa niiden tekemiseen ei juurikaan käytetä ja olettavasti Nothing Left to Fearkin sai halpuutensa vuoksi kulunsa katettua. Negatiivinen vastaanotto ei kyllä yllätä sillä Nothing Left to Fear on aika p*ska elokuva. Sen pelottavimmat hetket ovat niitä kun levinneillä silmämeikeillä varustettu ihminen avaa yht'äkkiä suunsa jota on tietokonetehosteella venytetty normaalia suuremmaksi ja siinä se sitten oikeastaan olikin.
Eikö tämä jump scare mennyt muodista jo vähintään 10 vuotta ennen Nothing Left to Fearia? Mitä sontaa elokuvan ohjannut Anthony Leonardi III on aiemmin tehnyt? Imagine Dragonsin musiikkivideon. Öö, okei.

Ajatus on selvästi ollut rakentaa hitaasti syttyvää tunnelmallista kauhua, mutta näyttelijät tuntuvat kilvan olevan toinen toistaan pökkelömpiä eikä ohjaajalla vaikuta olleen kärsivällisyyttä kasvattaa sitä jännitystä ja sitten kun aie olisi repäistä ovet yllättäen auki niin se tosiaan on se kulunut juoksu naamalle ja suu auki.
Siis ei saatana! Nyt oikeasti kiukutti.
Harmi Slashin puolesta koska tämän elokuvan vuoksi lueskelin jotain hänen vanhoja twiittejään ja haastatteluitaan joissa hän vaikutti olevan innoissaan ja ylpeä tuloillaan olevasta elokuvasta ja sitten käsiin iskettiin tälläinen pitkäveteisyys jossa hidastempoisuus ei ole voimavara vaan unilääke. Elokuvan musiikki on kyllä tunnelmallista huminaa, että on varmasti ollut Slashille kiva kokemus tehdä ihan erilaista kamaa kuin mistä on tunnettu, mutta harvemmin elokuva hyödyntää sitä kunnolla ja tuntuukin kuin olisi vain laitettu jokin levy soimaan ja toivottu, että edes osa synkkaisi meneillään olevan kohtauksen kanssa. Joskus kyllä ja joskus on kohtaus jossa tuikitavallinen hiiri vipeltää pesäkoloonsa ja siihen on pitänyt laittaa se kaikista kauhistuttavin musiikkihetki. Eikä se edes ole aikeena harhauttaa katsojaa ennen todellista säikäytystä. Eli tätä katsoessa tulee koko ajan fiilis, että ei vain yksinkertaisesti ole kokemusta ja/tai tietämystä siitä mitä kauhuelokuva... minkäänlainen kauhuelokuva edellyttää toimiakseen.

Nothing Left to Fearissa on kolme kiinnostavaa seikkaa ja ne ovat järjestyksessään vähiten kiinnostavasta kiinnostavimpaan Slashin halu siirtyä elokuvatuottajaksi, se kuinka eräs elokuvan tuottajista oli ilmeisesti jokin lainapetoksia tehtaillut rosvoparoni (mikä saa arvelemaan tämänkin elokuvan olleen motiiveiltaan epäilyttävä) ja se, että Stullin kaupunki on todellisuudessakin tunnettu olemalla yksi maailman seitsemästä portista Helvettiin. Ei kun ihan oikeasti. Tämä Helvetin portti tarjoaakin suurimman syyn katsoa elokuva ja sitä jotenkin olettaisi siitä saatavan enemmänkin irti kuin minuutin elokuvan lopussa, mutta ei sitten. Pystyn kyllä näkemään tässä ajatuksen tehdä jotain The Wicker Manin (tähän verrataankin takakannessa, mutta se varmaan tarkoitti sitä Nicolas Cagen tähdittämää versiota) ja Lucio Fulcin The Beyondin sekoitusta, että varmasti jollain on ollut jokin ajatus haastaa katsojaa ja tehdä vaikutus, mutta sitten mielummin peliin vedettiinkin valkonaamainen tyttö konttaamassa musta tukka silmillä.

Surkeat tietokonetehosteet.

Tahtoisin sanoa Clancy Brownin olevan Nothing Left to Fearin pelastaja, mutta vaikka hän ehdottomasti onkin parasta mitä näyttelijärintamalta löytää, niin ei hän jaksa karismallaankaan tätä elokuvaa nostaa. Pääosissa kyllä ovatkin sen teinit, vaikka heitä ei markkinointi mainitse yhtään sen paremmin kuin minäkään.

Tähdet: ei kiitos

torstai 19. elokuuta 2021

Firefight (2003)

Tässä blogissa ei nyt toviin ole ollutkaan eloa, mutta siihen miksi ns. elokuva-arvosteluita ei ole ilmaantunut on varsin yksinkertainen syy: en ole katsonut elokuvia. Mikä on tietenkin ymmärrettävää toimintaa leffablogin pitäjälle.
No kuitenkin, nyt hiljaisuus rikkoutuu ainakin tältä erää ja mikä olisikaan parempi vaihtoehto siihen kuin Stephen Baldwin? Öö... mikä tahansa muu?

Metsäpalo roihuaa ja rahankuljetusauto jää sen saartamaksi, mutta onneksi pelastuslaitos on kärppänä paikalla ja palomies Jonas (Steve Bacic) saa kunniaa pelastaessaan ihmisten ohella puolimiljoonaa dollaria, joka rahasäkin pienestä koosta päätellen koostuu jostain kymppitonnin seteleistä. Pelkät aplodit eivät kuitenkaan auta kun vaimon Ritan (Tanya Reid) kuppila on menossa nurin eikä rahaa liikene pankiltakaan lainattavaksi. Sitä miettii, että olisiko pitänyt vain nyysiä ne pelastetut rahat ja siitä se ajatus sitten lähti. Mitä jos Jonas itse sytyttäisi metsäpalon joka johtaisi samaan tilanteeseen kuin aiemmin, mutta tällä kertaa hän pitäisi rahat itsellään? Avuksi pyydetään pari luotettavinta kaveria ja rahankuljetuslaitoksessa työskentelevä Rachel (Sonya Salomaa) ja aika hyvin homma tuntuukin sujuvan. Niin, aina siihen saakka kunnes Rachelin väkivaltainen pikkurikollispoikaystävä Wolf (Stephen Baldwin) päättää apulaisineen liittyä joukkoon tappaakseen heidän ja ottaa sitten rahat itselleen.

En ole pitkään aikaan seurannut Stephen Baldwinin uraa enkä silloinkaan tarkoituksellisen aktiivisesti, mutta nyt tämän Firefightin  yhteydessä tietenkin vilkaisin mitä hän on sittemmin tehnyt ja näemmä vastaus on kristillisiä elokuvia. Niin joo, muistan hämärästi joskus lukeneenikin hänen olevan born again christian ja nähtävästi se sitten rupesi ohjaamaan myös hänen näyttelijäuraansa. Kyynisempi voisi tietenkin sanoa, että osasyy kristillisten elokuvien tekoon on vastaava kuin Steven Seagalin panostus jossain Bulgariassa kuvattuihin halpiksiin eli se, että juuri muutakaan ei ole tarjolla ja näissä piireissä jonkinlainen has been on edelleen suhteutettuna suuri nimi. Vähän kuin entiset B-starat Asylumin leffoissa. Lorenzo Lamas ei ehkä sano mitään Tom Cruise-mittakaavassa, mutta on tapellessaan dinosaurushaiden kanssa da man! Tai ehkä Stephen Baldwin tosiaan on vakaumuksellinen kristitty ja haluaa vältellä väkivaltaa, seksiä ja syntiä elokuvissaan, olla hyvä sekä kannustava esimerkki ja täten minuunkin vain vaikuttaa luontainen skeptisyys uskonnon osuudesta viihdeteollisuudessa, joka valitettavan usein on propagandalta tuoksahtava. Hmm... sori, mutta kyllä Baldwin vain käyttää kristillistä elokuvatuotantoa hyväkseen ollakseen paremmin esillä, joka tosin ei oikein näyttäydy tänne saakka maailmaa, mutta on varmasti kotipiireissä kovempi juttu ja saahan hän olla suhteutettuna edelleen isohko nimi, joka puolestaan on taatusti elokuviaan tuottavillekin hyvä juttu. Paremmin sitä varmasti niitäkin elokuvia myy jos kannessa on naama jonka muistaa edes jotenkin jostain kaukaa historiasta ja isoistakin elokuvista kuin, että siinä olisi joku ei kukaan joka saattaa olla lahjakkaampi näyttelijä, mutta on tuotannollisilta arvoiltaan edelleen ei kukaan.

Ilmeisesti Baldwinin käännynnäisyys tapahtui 2001 terroristi-iskujen jälkeen, mutta Fire Fightin aikoihin vuonna 2003 hän ei vielä antanut sen näkyä elokuvissaan, joten tässä ei vielä hyvään toviin olla selittämässä kuinka Bononkin hyväntekeväisyystyö olisi toimivampaa jos hän tukeutuisi fiktiivisempään Jeesukseen.
Firefight on hiukkasen pitkästyttävä koska ei oikein tuo kunnon energiaa toimintaosuuksiinsa, näytteleminen on suurelta osin pökkelömäistä ja dialogi tietenkin sitä vastaavaa, mutta B-toimintaviihteenä tämä on ihan kelvollinen.
Stephen Baldwin on sopiva p*skiaiseksi ja vaikuttaa tässä elokuvan omassa sisäisessä mittakaavassa suurelta staralta joka onkin saanut elokuvan herkullisimman roolin osakseen, kun taas sankarin roolissa oleva Steve Bacic on niin basic kuin olla ja voi, että ei herätä tunteita mihinkään suuntaan eikä täten siis myös pääse häiritsemäänkään. Aikalailla siis kuten yleensäkin geneeristen toimintaleffojen pahis/hyvis-asetelma, että heistä jälkimmäinen on supervanija kun edellinen saa ainakin yrittää olla jokin Ben & Jerry-maku.

Parasta kuitenkin on juonikuvio jossa palomiehet sytyttävät tulen piilottaakseen ryöstön, mutta pyrkivät tekemään sen siten ettei se vaaranna ihmisiä vaan on koko ajan hallinnassa, mutta tottakai tuli on jälleen huono isäntä. Se ei nyt mikään poikkeuksellisen erikoinen taikka uniikki ajatus ole, mutta tämä idea näyttää omaan erinomaisuuteensa uskovien ammattilaisten haukanneen liian ison palan on kuitenkin aika usein toimiva vaikka alla oleva elokuva muutoin ei olisikaan. Pois lukien se ryöstösuunnitelma, lähin elokuvallinen vertailukohde löytynee kuitenkin Cliffhangerista ja kun Firefight muuttuu nopeasti tarinaksi jossa mies ja nainen pakenevat vaarallisella alueella rahasaaliin kanssa ja perässä on jäljityslaitteella varustettuja pahiksia, niin kyllä mieleen tulee nimenomaan Cliffhanger metsässä. Hitto!, jopa se miten Baldwinin pahis ja Bacicin hyvis keskustelevat radioitse eivätkä kasvotusten on toteutettu Cliffhangermaisesti (vertailuun kelpaa myös Die Hard).

Kelvollinen B-leffa joka kestää juuri sen yhden katselukerran. Lopulta mielenkiintoisinta on se, että Steve Bacic näyttää joltain tyypiltä joka idolisoi Antonio Banderasta siihen malliin että haluaa näyttää häneltä
...ja se, että erikoisesti elokuvan sankari esitetään tosi kilttinä sekä hyvänä perheenisänä ja tämä fiilis pidetään yllä ihan loppuun saakka, mutta kun oikeasti miettii niin aika sika on kyseessä. Hän sytyttää metsäpalon, varastaa, aiheuttaa viattomien kuolemia, pettää vaimoaan Baldwinin naisen kanssa ja lopulta saa vieläpä sankarin maineen pysäytettyään Baldwinin. Shit mään!, Baldwin jopa sanoo viranomaisille, että Bacic on se ryöstäjä, mutta kukaan ei kuuntele vaan antaa mielummin Bacicille rahapalkkion. Jonka ohella hänellä on vielä jemmassa se ryöstösaaliskin. Todellinen sankari! Mutta koska hän on kiltti ihmisille ja teki rikoksensa auttaakseen konkurssikypsää kahvilaa, niin kaikki on okei.

Miksi tuossa kannessa on pitänyt jättää etu- ja sukunimien väliin tuollainen väli? Nyt sen lukee muodossa Steve Nick Sonya ja Baldwin Mancuso Salomaa.

Tähdet: **