Vannacuttin mielisairaala oli paikka jossa lääkärit suorittivat klassiseen tapaan mielipuolisia kokeita mielipuolisilla potilaillaan, mutta 30-luvulla potilaat aloittivat kapinan joka johti lääkäreiden silvontaan ja tulipaloon joka puolestaan johti sairaalan sulkemiseen. Ai niin, koska Vannacutt oli ns. hullu tohtori, niin tottakai hänen sairaalansa oli rakennettu siten että sen pystyi sulkemaan tiiviisti kuten Batmobile ja sen seurauksena kaikki potilaat jäivät tulipalon vangeiksi. Vain viisi hoitohenkilökuntaan kuuluvaa henkilöä oli jäänyt henkiin.
Nyt 90-luvun lopulla, oletettavasti elokuvan valmistumisvuonna 1999, Price on siis järjestämässä syntymäpäiväjuhlia tuossa entisöidyssä pöpilässä jossa väitetään kummittelevan. Eihän siellä muka oikeasti kummittele, mutta Price on järjestänyt talon täyteen feikattuja ansoja ja tilanteita joka saisi ihmiset uskomaan paikan olevan kirottu.
Pricen vaimo Evelyn (Famke Janssen) on tehnyt kutsuvieraslistan jonka Price silppusi tehden omansa, jonka puolestaan tietokone muutti kaikkien tietämättä toisenlaiseksi. Siispä paikalle saapuu joukko ihmisiä joita kumpikaan Evelyn saati Price eivät tunne, mutta peli on selvä, juhlitaan, pelätään ja kuka selviää aamuun saakka saa mukaansa miljoona dollaria. Paikalla on Pricen ja Evelynin lisäksi kuusi muuta ihmistä, joista neljä on vääriä kutsuvieraita ja kaksi Pricen palkollisia, mutta mainitaan heitä nimeltä vain tarpeen mukaan, sillä pääosin he ovat vain uhri numero yksi, uhri numero kaksi, etc. Yksi heistä on tietenkin kuten sääntöihin kuuluu, se henkilö joka varoittelee toistuvasti että talo on hengissä ja että se on talo joka heidät koettaa tappaa.
Tietenkin tässä vaiheessa talon teräslevyt sulkeutuvat ja joukkomme jää lukkojen taakse, mutta mitkä talossa tapahtuvista erikoisuuksista ovat vain Pricen järjestämiä kepposia ja mitkä eivät. Jopa Price itse on hämillään, sillä ne seikat joista hän ei ole itse vastuussa saavat hänet epäilemään että Evelyn on järjestänyt hänen tietämättään mukaan uusia yllätyksiä. Pricella ja Evelynilla on viha-rakkaus-suhde jossa säännöllisesti molemmat koettavat saada toisensa hengiltä ja tämä paikka ei kenties ole hyväksi heidän avioliitolleen.
Sitten hortoillaan pitkin pölyisiä, rappeutuneita käytäviä ja valot välkkyvät koska valojen kuuluu välkkyä. Osa henkilöistä eksyy toisistaan ja sitten aletaan näkemään kummia. Saamme myös tietää että yksi vääristä kutsuvieraista on erityisen väärä, sillä hän oli rahapulassaan varastanut pomonsa, oikean väärän kutsutun kutsun. Hän on Sara Wolfe (Ali Larter.)
Uhri numero yksi katoaa verisesti nähtyään kamerallaan kummituksia ja muut vieraat alkavat olla huolissaan.
Uhri numero kaksi löydetään ilman kasvoja, hän on kuollut.
Turvakameroiden kuvat antavat nähdä pöpilässä liikkuvan hulluja kuolleita tohtoreita.
Uhri numero kolme, Evelyn kuolee sähköshokkihoitoon ja todistamme sen seikan että Price naljailustaan huolimatta ilmeisesti rakasti vaimoaan. Price ei kuitenkaan usko aaveiden tappaneen vaimonsa, vaan epäilee jonkun vieraista haluavan tarjolla olevat rahat ja sen vuoksi suorittaneen kuolettavan toimenpiteen. Kiukustunut Price suljetaan johonkin piikittömään rautaneitoon rauhoittumaan. Kyseinen laite on eräänlainen sisään astuttava zoetrooppi jonka vilkkuvia kuvia on käytetty Kellopeli Appellisiinin ehdollistamiskohtauksen tapaan ”parantaakseen” pöpejä, mutta Price saa todeta että hulluksihan tuo parannuskeino tekee.
Selviää että vierailla ei ole suoraa yhteyttää aikoinaan palosta selvinneisiin henkilöihin, niinpä talo oli järjestänyt kutsut siten että paikalle saapuivat henkilöt olivat nimiltään yhtäläisiä ja nyt talo haluaa heidän ottavan paikan niinä uhreina joiden olisi kuulunut kuolla silloin oikeana hetkenä. Nimilista paikataan siis vieraiden ja tapahtuman järjestäjien avulla. Tässä vaiheessa tuleekin esille kaksi muuta nimiin liittyvää seikkaa. Yksi vieraista, Blackburn (Peter Gallagher) ei nimensä perusteella sovi kuvioihin ja Sara Wolfe ei ole oikea vieras, mutta jälkimmäisellä ei ole lopussa merkitystä.
Blackburn onkin Evelynin rakastaja jonka avulla Evelyn feikkasi juuri tovi sitten todetun kuolemansa ja Evelynin juoni onkin ollut pelotella kaikki uskomaan kummituksiin ja tappaa Price omaisuuden vuoksi. Blackburnista tulee aito uhri numero kolme kun Evelyn haluaa vähentää todistajien määrää ja puukottaa hänet hengiltä. Evelyn lavastaa Pricen Blackburnin murhaajaksi ja järjestää tilanteen jossa hoitolaitteessa seonnut Price lähestyy Saraa joka sitten peloissaan ampuu Pricen. Price on siis uhri numero neljä. Vai onko?
Muiden poistuttua Evelyn astelee Pricen ruumiin luokse aukomaan päätään ja kas kummaa, Price ei olekaan kuollut ja hän paljastaa tienneensä koko ajan Evelynin suunnitelmista Blackburnin kanssa ja nyt Price aikoo tappaa muiden kuolleeksi luuleman Evelynin. Okei, tämä elokuva koettaa olla jo liiankin nokkela omaksi hyväkseen, minkä saamme viimeistään huomata siitä ns. yllätyksestä että heti seuraavaksi Price tulee vielä rikkoneeksi seinän jonka vuoksi luonollisestikin vapauttaa jonkin Liiton Arkin pitsinypläyssumuaaveen joka syövyttää Evelyn lopullisesti hengiltä. Hetkinen, eli Evelyn on siis oikea uhri numero neljä. No niin, vihdoinkin.
Price juoksee pakoon, mutta ei ole uhri numero viisi, sillä uhri numero viisi on se heppu joka varoitteli talon olevan elossa.
Jäljellä ovat vielä Price, Sara ja kolmas henkilö, joka on Eddie (Taye Diggs.) Puolivahingossa Price saa käynnistettyä laitteen joka avaa ikkunoita ja ovia sulkevat teräslevyt, tai ainakin yhden sellaisen. Price jää sumuaaveen tuhkaamaksi ja on täten uhri numero kuusi
Eddie ja Sara pääsevät pakoon ja ulos päästyään löytävät Pricen palkintoshekin.
Surku ettei minulla ole alkuperäistä House On Haunted Hilliä tässä lähettyvillä. Ei niinkään siksi että olisin päässyt tekemään suuria vertailuja sen ja tämän remaken välillä, mutta jotta se olisi ylipäätään tuoreena mielessä. En nyt muista oliko alkuperäisessä oikea kummitustalo, mutta muistelen että siinä suurin idea oli siinä että Vincent Pricen hahmo halusi keinotekoisesti saada muut uskomaan paikan olevan kirottu, koska sen elokuvan jippo oli enemmän tässä aviopuolison murhan peittelyssä.
Remakeksi tämä elokuva on oikeastaan ihan ihan hyvä. En nyt tiedä johtuuko se siitä että tämä elokuva tehtiin juuri ja juuri ennen kuin remaketeollisuus roiskahti käsille ja termi remake otettiin todenteolla käyttöön, vaiko siitä että ei se alkuperäinenkään House On Haunted Hill nyt niin kummoinen elokuva ole, vaikka sisältääkin varsin mainion idean. Oli miten oli, tämä nyt vuorossa ollut versio on ihan mainio kauhuelokuva. Se sisältää pääosin vinkeitä visioita, toimivia ääniefektejä, sopivan tapahtumapaikan ja vaikka suurin osa näyttelijäsuorituksista on on by-the-book niin Geoffrey Rush on aivan loistava Vincent Pricen näköisenä ivallisena energiapommina.
Ei Pahuuden Kartano nyt mikään mestariteos ole, kaukana siitä, mutta se on ajoittain yllättävänkin näppärä elokuva. Pidin kovasti elokuvan alkupuolesta jossa ei ollut olevinaan varmaa mikä talossa tapahtuvasta oli lavastettua ja mikä ei, ja lisämielenkiintoa asiaan toi se että edes Price ei tiennyt mitkä tempuista saattoivat olla vaimonsa järjestämiä. Olisinkin toivonut että juuri tätä osaa jossa ei tiedetä mikä on totta ja mikä ei olisi hyödynnetty elokuvassa enemmänkin, mutta nyt juuri katsojalle tehdään liian nopeasti selväksi että talossa kummittelee oikeasti ja mitkä ovat oikeasti talon aiheuttamia tapahtumia. Tämän vuoksi loppupuolen pikkunäppärät paljastukset Pricen ja Evelynin kohdalla tuntuvat jo turhilta lisäyksiltä, kun oli jo tehty selväksi että tärkeämpää on päästä näyttämään kummituslahtauksia.
Oikeastaan elokuva olisi voinut olla tietoisesti sekavampi ja vetää oikein kunnolla yli kaikkine paljastuksineen, umpikujineen ja hysterioineen. Elokuvan tarina kuitenkin sijoittuu kirottuun pöpilään ja parhaimmillaan elokuva onkin ahdettu täyteen joka suuntaan poukkoilevia hihittely-ääniä, nykivää leikkausta, vilkkuvia valoja, tärinää ja muuta kivaa joka istuu hyvin ns. hulluuteen. Siksi melkein tuntuukin siltä että olisikin ollut hauska jos elokuvasta olisi tehty täysin sekaisin oleva, ilman että ruvettaisiin selittelemään miksi mikin on siten kuin se on, mitä linkityksiä hahmoilla on tuonne ja tänne, ja mikä on totta ja mikä ei.
Pahuuden Kartono hylkää liian nopeasti mainion feikatun kummitustalo-idean, eikä mene tarpeeksi syvälle sekavuuteen ollakseen varsinainen mindfuck, vaan siitä tulee tavallinen kauhuelokuva.
Sellaisenaan se toimii kuitenkin ihan sujuvana viihteeenä, vaikka olinkin kovasti pettynyt siihen että alkupuolen kivoista välkkyvalo-stop motion-animaatiosta siirryttiin lopussa siihen tietokonemörköaaveeseen joka ei tee vaikutusta vaikka toisi mukanaan Belgialaisia konvehteja.
Muutamia kivoja efektejä, mukavaa urkumusiikkia, toimivia ääniefektejä ja yksi hiton hyvä näyttelijä.
Tähdet: ***
Pahuuden Kartano
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti