Hetkinen?
Enkö minä juuri äsken katsonut tämän elokuvan?
Jep, Wong Foo muistuttaa enemmän kuin vähän Priscillaa. Epävirallisen virallisesti kyseessä ei ole remake, mutta kyllä tätä voi ihan hyvällä omatunnolla kutsua Priscillan amerikanisaatioksi sillä sen verran lähellä ollaan.
Koska kyseessä ei kuitenkaan ole ns. remake, niinpä olemme lähempänä sitä elokuvantekotapaa jossa heti kun jokin idea pääsee yleiseen tietoisuuteen, niin kilpaileva yritys vääntää oman vastaavan torttunsa pihalle (esim. Volcano/Dante's Peak, Armageddon/Deep Impact, etc.)
Mutta mitäpä tuosta.
Drag queenit Noxeema (Wesley Snipes) ja Vida (Patrick Swayze) voittavat matkan Hollywoodiin, mutta ennen kuin lähtö New Yorkista koittaa ehtivät he tutustumaan Hollywoodglitteristä haaveilevaan Chi Chiin (John Leguizamo) ja suostuvat ottamaan hänet mukaansa toteuttamaan unelmaansa. Siispä lentoliput muutetaan rahaksi, niillä ostetaan auto ja matka voi alkaa mukana suojelusenkelinä valokuva Julie Newmarista.
Newmarin kuva ei kuitenkaan auta silloin kun kolmikkomme tulee yöllä keskellä ei-mitään pysäytetyksi sheriffi Dollardin (Chris Penn) ansiosta. Dollard luulee miehiämme naisiksi (seikka joka ei toimi kertaakaan elokuvan aikana) ja rupeaa lähentelemään Vidaa joka sitten lyö Dollardilta tajun kankaalle. Toivuttuaan ja tajuttuaan Vidan olevan mies Dollard vannoo kostoa näille naismiehille.
Toisaalla Vidan ja kumppaneiden auto päättää hajota ja he jäävät varaosaa odottaessaan pariksi päiväksi jumiin Jumalan selän taakse, pikkukylään nimeltä Snydersville. Kuten Dollard aluksi, niin myöskään yksikään Snydersvillen asukkaista ei tajua Vidan, Noxeeman ja Chi Chin olevan todellisuudessa miehiä ja sori vaan, Swayze ja kumppanit ovat yhtä paljon naisen näköisiä kuin Kuu on juustoa (voihan se ollakin.)
Snydersvillea asuttavat pahoinpidellyt naiset, raiskaavat juntit, harmaavarpuset ja kaikki muut sellaiset henkilöt joiden kautta voimme viljellä kohtauksia joissa nämä värikkäät drag queenit joko tuovat valoa ja väriä hiirulaisten elämään, yllättävät punaniskasiat olemalla miehisiä, tai muuta sellaista hyvin helposti ennakoitavaa.
Kylällä järjestetään juhlat ja kuokkavieraaksi saapuu sheriffi Dollard paljastamaan paikallisille Vidan ja kumppaneiden olevan drag queeneja, mutta tässä vaiheessa Vida ystävineen on jo voittanut kyläläiset puolelleen ja koemme ”i'm Spartacus”-kohtauksen kun kaikki asukkaat väittävät olevansa drag queeneja. Dollard poistuu paikalta kiukkuisena.
Kolmikkomme pääsee lopulta onnellisina Hollywoodiin, Chi Chi voittaa jonkin drag queen-kisan ja Julie Newmar tekee cameon.
Se mikä Wong Foossa muistuttaa Priscillaa ovat tietenkin idea kolmesta drag queenista road tripillä, se että yksi heistä on ylikorostuneen ”neitimäinen” (tässä John Leguizamo ja Priscillassa Guy Pearce), tilanteet joissa kohdataan stereotypiota joita sitten rikotaan, mutta siinä missä Priscilla oli jokseekin elämänmakuinen elokuva, niin Wong Foo on lopulta ihan tavallinen kiltti ennakkoluulon murtamis-opetuselokuva.
Vaikea tätä katsoessa on unohtaa Priscillan olemassaoloa, mutta se lienee mahdollista.
Wong Foon huumori on hyvin kilttiä ja tyytyy hyödyntämään pääasiassa sitä kuinka raavas mies puhuu kimeällä äänellä ja kuinka muka-hauskaa on se kun yllättäen kimittävä nainen sanookin jotain matalalla äänellä. Hohoho! Kyljethän tässä repeävät.
Ongelmana tässä elokuvassa on mielestäni se että sen hyödyntämä nynny Disneyhuumori on väärä vaihtoehto käytettäväksi. Snipes, Swayze ja Leguizamo eivät missään vaiheessa vaikuta niin naisellisilta että kukaan muu kuin kuurosokea torso voisi luulla heitä naisiksi. Leguizamo on edes hieman sirompi piirteiltään, mutta Swayze ja Snipes ovat aivan liian lihaksikkaita ja kulmikkaita ollakseen aidosti uskottavia naisia ja etenkään Snipes ei osaa kunnolla peittää New Jack Citya itsessään mikä johtaa valitettavaan ylinäyttelyyn. Minä pidän sekä Snipesista että Swayzesta ja kyllähän molemmat osaavat näytellä, etten minä mene heitä yleisesti ottaen huonoiksi näyttelijöiksi kutsumaan, mutta Wong Foon kohdalla he eivät ole uskottavia ja kuitenkin elokuva koettaa saada luotua ilmoille ajatusta että he menisivät läpi naisina. Uskon kuitenkin että monien ensireaktio nähdessään Snipes ja Swayze naisina on jonkinasteinen huvittuneisuus juuri siitä syystä että he ovat niin vääriä valintoja, joten kreisihuumori jossa korostetaan heidän väärässä roolissa olemistaan olisi ollut paljon osuvampi valinta. Esimerkkinä toimikoon Kurt Russellin naiseksi pukeutuminen elokuvassa Tango & Cash. Siinähän vitsi on juuri siinä että kun eräs miespoliisi koettaa iskeä naiseksi pukeutunutta Russellia, niin katsojalle huomautetaan kuinka idioottimaisesta erehdyksestä on kyse koska hän ei todellakaan näytä naiselta. Vastaavasti Wong Foo olisi mielestäni toiminut huumoriltaan paremmin jos se olisi kunnolla vetänyt yli välittämättä siitä kuinka ääliömäiseltä ideat ja toteutus tuntuisivat.
Wong Foo on kuin mikä tahansa Disneykomedia Prinsessapäiväkirja-hengessä jossa kiltti muka-erilainen ihminen tapaa ilkeitä/tietämättömiä ihmisiä ja pitämällä hakaneulaa takissaan muuttaa koko maailman niin suvaitsevaiseksi että me rakastamme kaikkia ja teemme sitä taukoamatta.
Tähdet: **
Kiitos kaikesta Wong Foo, parhain terveisin! Julie Newmar
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti