torstai 31. toukokuuta 2012

Pelon Sirpaleet (Shattered, 1991)

Hmm, mitäköhän Wolfgang Petersenille kuuluu? Mies joka teki itsensä arvostetuksi loistavalla Sukellusvene U-96:lla, kunnolla tunnetuksi mainiolla Tulilinjalla, ehti siinä välissä tehdä kasariklassikon Päättymätön Tarina ja aliarvostetun scifistelyn Vihollisen Armoilla, on jo vuosia työntänyt itseään kerta kerralta syvemmälle unohduksen suohon. Sitten vuonna 2006 ilmestynyt Poseidon taisi upottaa miehen sinne minne se laivakin oli menossa, koska eipä sen jälkeen ole herra saanut muuta aikaiseksi kuin tämän kaltaiset pohdiskelut.

Sinne Sukellusveneen ja Tulilinjalla väliin sijoittuu myös tämä Pelon Sirpaleet, joka ei elokuvana maailmoja järkytä, mutta on varsin mainio HItchcockiaaninen jännäri.

Daniel ja Judith Merrick (Tom Berenger ja Greta Scacchi) ajautuvat auto-onnettomuuteen jonka seurauksena jälkimmäinen saa pieniä naarmuja, mutta Dannyboy ruhjoutuu näyttämään Ihmenelosten Möykyltä. Nopeasti käydyn, mutta pitkäksi tarkoitetun kuntoutuksen ja leikkausten avustuksella Dan on oma komea itsensä ja kehokin liikkuu soveliaalla tavalla, mutta muisti se vain pysyy poissa ja edessä ovat klassiset pikavälähdykset joissa ei aluksi tunnu olevan mitään järkeä, mutta jotka ovat viitteitä siitä mitä oli todellisuudessa tapahtunut.
Dan löytääkin filmirullan jonka kuvissa Judith bylsii jonkun tuntemattoman tummahiuksien miehen kanssa ja se herättää ymmärrettävää suuttumusta. Seuraavaksi Danin bisneskumppani Jeb (Corbin Bernsen) kertoo, että Dan oli vaatinut eroa Judithista ja Jebin vaimo Jennie (Joanne Whalley-Kilmer) puolestaan vihjaisee, että olihan se hieman outoa kuinka tuollaisessa kolarissa Judith selviytyi lähes koskemattomana kun taas Dan saa kertoa että "i am not an animal!" Siispä Dan alkaa uskomaan, että kenties Judith halusi hänet hengiltä hänen halutessaan avioeron koska vaimolla oli suhde toisen miehen kanssa, jonka nimeksi paljastetaan Jack Stanton (Scott Getlin).
Kohta Dan tapaa yksityisetsivä Gusin (Bob Hoskins) jonka oli ilmeisesti palkannut ennen onnettomuuttaan ja haluaa nyt jatkavan työtään, ja tutkimusten varjossa alkaa vaikuttamaan siltä että Dan haluttiin saada hengiltä juuri kuten epäiltiinkin.
Mitä jos Jack Stantonkin olikin Judithin rakastaja jonka Dan ampui kännipäissään hengiltä ja Judith oli koettanut auttaa miestään hävittämään ruumiin sinä iltana kun he joutuivat auto-onnettomuuteen ja nyt Gusin tutkimukset saattavat paljastaa Danin murhaajaksi. Stantonin ruumis on piilotettu romulaivaan joka olisi tarkoitus upottaa mereen juuri Danin ja Jebin firman toimesta. Vautsi vau! Paitsi että get this, se ruumis siellä laivassa onkin Daniel Merrick ja muistiaan etsivä Daniel Merrick onkin itse Jack Stanton. Ai niin, toi oli sitten spoileri. Hahaha!

Pelon Sirpaleet ei kenties twistijännärinä ole se kaikkein yllättävin, mutta sen käänteet ja pohjatarina ovat tarpeeksi tenhoavia jotta sen katsoo mieluusti läpi ja pitää ainakin enimmäkseen näkemästään. Ja onhan tuo muistinsa menettänyt mies saa selville olevansa murhattu mies aika hauska jippo. Siellä on joukossa joitakin kauneusvirheitä, kuten Joanne Whalley-Kilmerin huojuva näytteleminen joka ei oikein istu muiden asiansa vakavammin ottavien sekaan. Whalley-Kilmer on kuin Phoebe Buffay Stringer Bellien seurassa. Bob Hoskinsin räkäinen röhkiminen sentään on jotenkin perusteltua, koska hän esittääkin sellaista puolilimaista yksityisetsivää, mutta Whalley-Kilmer vaikuttaa vain saaneen väärän käsityksen elokuvan lajityypistä. Toisaalta olisi ollut mukavampi jos Hoskinskin olisi esiintynyt vakavasti, sillä ymmärrettävästi parhaiten tämän elokuvan jännitys toimii kun ei pelleillä. Joten vaikka osa kevyemmin esiintyvistä näyttelijöistä tekeekin ihan hyvää työtä, niin vakuuttavampia ovat Berenger ja muut synkemmin osaansa eläytyvät henkilöt.

Suuri plussa on annettava musiikin käytölle, joka ei missään vaiheessa peitä mitään alleen vaan tukee tukee erinomaisesti kuvassa olevaa. Alan Silvestri maustaa musiikkiaan sopivalla määrällä Bernard Herrmannia.

On ihan siinä ja siinä onko Pelon Sirpaleet erinomainen elokuva, vaiko vain hyvä elokuva, joten puolikas tähti lisää saattaisi olla paikoillaan.

Tähdet: *** 
Pelon Sirpaleet

Ei kommentteja: