torstai 10. toukokuuta 2012

The Dark (2005)

Sarah (Sophie Stuckey) muuttaa äitinsä Adellen (Maria Bello) kanssa Amerikkalaisesta urbaanista sivistyksestä, edellisen isän Jamesin (Sean Bean) luokse Walesin syrjäseudulle. Sarah on iloinen pääsystä isänsä luokse, mutta Adelle ei juuri asiasta intoile, varsinkaan kun näkee painajaisen jossa tytär katoaa perille päästyä. Ei huolta, sillä kunhan he pääsevät perille niin Sarah katoaa. Oh-ho, enpä olisi tälläistä käännettä kauhuelokuvalta odottanut, mutta minkäs sille voi kun samalla alueella lampaat tekevät itsemurhia ja 50 vuotta aiemmin oli hullu pappi lietsonut kyläläiset hyppimään kalliolta kuolemaan.
Heti tyttären katoamisen jälkeen Adelle alkaa näkemään pimeässä viihtyvää salaperäistä pikkutyttöä Ebrilia (Abigail Stone) joka puhuu mystisiä jostain Paimenesta joka koukuilla repii lihaa irti päistä ja muuta kivaa.
Tietenkin siellä on synkkä ullakko jossa on synkkä laatikko täynnä synkkiä avaimia.
Ilmenee että se Paimen oli myös se aiemmin mainittu pappi jonka sairas tytär, eli Ebril kuoli ja Paimen uhrasi kyläläiset herättääkseen tyttärensä henkiin. Ja varmasti nyt arvaattekin, että kuten Uinu Uinu Lemmikissäni, kuolleista herännyt henkilö ei ole se kaikkein kiltein, mutta ainakin voidaan hypätä imitoimaan Silent Hillin lopetusta.

The Dark ei ole ihan the dork, mutta hirveän paljon parempikaan se ei ole. Lampaiden ja ihmisten joukkoitsemurhat olivat kieltämättä aika tehokkaita kuvia, mutta pääosin The Dark on vain jonkinlainen maalaisversio jossa yhdistetään aiemmin mainitut Silent Hill ja Lemmikkini eräänlaiseen Ring-apinointiin. Samat kliseet alusta loppuun ja Maria Bellossa ei ole uskottavuuden häivääkään, sillä c'mon, jonkinlainen ilmeen muutos tulisi suorittaa jos esitetään naista jonka tytär katoaa.
Joten ilman teekattilaa, lampaita ja paikallisia nimiä, ei tästä löytäisi mitään erikoista ja niiden kanssakin se on liki mahdotonta. No, Sean Bean hymyilee ahkerasti ennen tragedian sattumista ja hymy on sellainen kasvojen asento jollaista ei tähän vakavamieliseen näyttelijään juuri yhdistä.

Ei sen ihmeempää. Roskiin lensi.

Tähdet: *
The Dark

3 kommenttia:

Anzi kirjoitti...

Oli muuten huono kauhuelokuva. Ei pelottanut, eikä edes koskettanut. Onneksi oli kaverin kappale, eikä oma.

Tuoppi kirjoitti...

Vuokraamosta napsin mukaani aikoinaan kun oli kaksi yhden hinnalla. Toisen leffoista katselin, mutta tätä en sitten enää jaksanut. Näköjään en menettänyt mitään...

...noir kirjoitti...

Antz ja Pint:
Minä ostin tämän aikoinaan luullen sitä toiseksi elokuvaksi, mutta koska se toinenkin (Half Light) oli silkkaa kuraa, niin sain sentään näpeilleni kahdesti.