keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

The Raid: Redemption (Serbuan maut, 2011)

Poliisin erikoisjoukko saa tehtäväkseen noutaa rikollispomo Tama Riyadi (Ray Sahetapy) hallitsemastaan kerrostalosta. Talo on lähes täysin asutettu Tamalle uskollisilla apulaisilla, joten tehtävä ei tule sujumaan ilman ihmisuhreja, mutta toisaalta tässä tapauksessa poliisien suorittama nouto on yhtä kuin tappakaa Tama Riyadi, eli ruumissäkeillä on tilausta jo alusta alkaen. Näin ollen missio ei ole juurikaan luvilla siunattu.
Poliisi tunkeutuu rakennukseen ja alkaa taistelu ylös ja ulos pääsemisestä.

The Raid: Redemption on kuin Hard Boiledin sairaalajakso venytettynä täyspitkäksi elokuvaksi ja vaikka tuo kyseinen pätkä onkin kenties tuon John Woon elokuvan muistettavin ja tehokkain osuus, niin ajatus sellaisesta kokonaisena elokuvana kuulostaa sekä kutkuttavalta että myöskin huolestuttavalta. Kyseessä on toki karkkia jota haluaisi mussuttaa enemmänkin, mutta vaarana on siihen kyllästyminen. Ohjaaja Gareth Evans on kuitenkin ymmärtänyt miten venyttää yksinkertainen putkijuoksu onnistuneesti kokonaisen elokuvan mittaan, saada hahmot vaikuttamaan täysin lihallistetuilta kertoessaan heistä oikeastaan ei juuri mitään (eräänlaiseksi keskushahmoksi nostetaan Iko Uwaisin esittämä poliisi, jonka taustoista valaistaan vain tarvittava) ja jos pelkää lähes pelkkään toimintaan nojautuvan elokuvan käyvän päälle 90 minuuutin aika puuduttavaksi, niin ei huolta, tässä ollaan tiedetty milloin vetää henkeä ja milloin hengästyä.

The Raid jyrää kaiken ja Kai Lehtisen tieltään vastustamattomasti, pysähtyen vasta sitten kun itse niin päättää. Kyseessä on kaikki kehunsa ansainnut toimintaelokuva.

Tähdet: ****
The Raid: Redemption

8 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Hurjan hyvää äksönii! Tämä tuli käytyä katsomassa ihan elokuvateatterissa ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa elokuvakokoealmassani. Jatko-osaakin odottelen jo sormet syyhyten.

...noir kirjoitti...

Hieman pelkään sitä, että tehoaako jatko-osa (ja näemmä sille jo suunniteltu jatko-osa) samalla tavalla, mutta erittäin mielelläni katson senkin.

Tuoppi kirjoitti...

Jaa että vielä kolmaskin osa olisi tulossa? Vaikka eikait siinä mitään, kyllähän näitä katsoo enemminkin kuin selkäänsä ottaa...

Jessus kirjoitti...

Niin ja johan sitä on kai suunniteltu jenkkiversiotakin, jonka pääosissa olisi Michael Jai White ja Scott Adkins.

...noir kirjoitti...

Martin Lawrence tai mä en ala

Occo kirjoitti...

Höh, mitä vikaa Black Dynamite -äijässä?

...noir kirjoitti...

Se ei ole Martin Lawrence

Occo kirjoitti...

Eiks sillä ole kiire jonkun Hamekytän jatko-osien kanssa?