TV-terrori (Stay Tuned, 1992)

Roy (John Ritter) on sohvaperuna joka huomioi televisiotarjonnan paremmin kuin vaimonsa Helenin (Pam Dawber) ja lapsensa Darrylin (David Tom) sekä Dianen (Heather McComb). Päivisin Roy tekee työtä josta ei pidä ja se pitkälti onkin syy siihen miksi hän kotiin tullessaan hautautuu katsomaan televisiota eikä suuremmin välitä rappeutuvasta perhe-elämästään. Kohta Royn luokse saapuu salaperäinen mustiin pukeutunut mies nimeltä Spike (Jeffrey Jones), joka lupaa muuttaa miehen elämän ja antaa käyttöön kanavapaketin joka avaa 666 televisiokanavaa koettavaksi. Roy allekirjoittaa sopimuksen ja luovuttaa siten sielunsa Saatanalle, joten se ei eroa juurikaan mistään Netflixista, paitsi että sopimusehdot ovat miellyttävämpiä. Lautasantenni imaisee Royn ja Helenin osaksi helvetin televisio-ohjelmia, kuten tietovisaa You Can't Win. Mikä muuten on ihan bullshittia, sillä Roy ja Helen voittavat kisassa.
Jos Spiken tv-valtakuntaan joutuneet selviävät hengissä 24 tuntia, voivat he palata kotiinsa ja jos eivät, niin ikuinen tuska ja kipu tulevat muualta kuin avioliitosta. Siispä Roy ja Helen päätyvät hyppimään ohjelmasta toiseen ja pyrkivät pysymään elossa.
Showpainia ja opitaan  jotain elämästä.

TV-terrori on kuin Aku Ankan taskukirjojen välinäytösten tavoin yhdeksi pitkäksi tarinaksi muokattu useiden lyhyempien kertomusten kokoelma ja vaikka pidänkin niistä taskareiden saumakohdista, niin ne eivät ole se varsinainen pääasia ja eivät oikeasti tunnu yhdistävän niitä mukana olevia kertomuksia. Samalla lailla TV-terrori vaikuttaa yhtenäisen pitkän tarinan sijaan enemmänkin tv-ohjelmia ja mainoksia parodioivien sketsien kokoelmalta, joiden ympärille on sitten laadittu jokin ihan melkein sama mikä tarina jotta se ei olisi vain kasa irtovitsejä. Näin ollen sitä enemmänkin huomio ne irtosketsit kuin pariskunnan matkan niiden läpi ja vierellä. Pidän kyllä ideasta jossa tavallaan Danten tavoin pitää kulkea tuskien taival, eli Helvetin läpi päästäkseen paratiisiin, joka tässä tapauksessa siis tarkoittaa eräänlaista kanavasurffailua ja ruudun äärestä poistumista. Kuitenkin tavanomainen pinnallinen aviokriisi ja ennakoitava olemme ikuisesti onnellisia ja opimme jotain-lopetus olisi ehkä voitu korvata jollain paljon kyynisemmällä, joka olisikin ollut paremmin linjassa helvetillisten tv-ohjelmien/ -elokuvien kanssa, sillä jokainen niistä on tietenkin kieroutunut versio jostain tutusta. Kolkyt ja risat vankilassa, Three Men and Rosemary's Baby, etc.
Koska kaikki sketsit pohjautuvat samaan ns. ilkeä versio-ideaan, niin ne alkavat hieman toistaa itseään ja tällöin se kehystarina tulee jo jonkin verran tarpeeseen, mutta toki osa parodioista miellyttää minua kovastikin, kuten Ylivilli pohjola (Northern Overexposure) jossa "nuori tohtori New Yorkista valittaa kaikesta ja jäätyy kuoliaaksi."

Kokonaisuutena tämä on hieman hankala, sillä TV-terrori on selvästikin liian tuhma lapsille ja varmasti ajoittain aika pelottavakin, mutta samalla se on aikuiseen makuun ja aiheeseensa nähden välillä aivan liian lapsellinen ja kiltti. Se on kyllä tavallaan hyväkin idea, jos kerran ajatuksena on ollut kuvata television erilaisia ohjelmia, jolloin yhdellä kanavalla saattaa olla Tom & Jerryn kaltainen animaatio, toisella sitcom ja kolmannella Action Jackson. Tällöin elokuva on pätkinä hyvinkin tehokkaita oivalluksia tarjoava komedia, jolloin esimerkiksi mustavalkoinen dekkari jossa Roy kuulee ajatuksensa ulkopuolisena kertojaäänenä on nokkela veto ja Ritterin siirtäminen Three's Companyyn todella nokkela veto, mutta pitkänä elokuvana tämä on hieman epätasainen, rikkonainen ja lapsille liian tuhmaksi elokuvaksi valitettavan kiltti. Onneksi kuitenkin ne hauskat, vaikkakin irtonaiset jutut voittavat.

Tähdet: ***
TV-terrori