Reefer Madness (1936)

Kaikkihan tietävät, että videopelit aiheuttavat ihmisessä väkivaltaista käyttäytymistä, hevimusiikki sisältää viestäjä Saatanalta, atomipommin vaikutuksilta voi suojautua sijoittamalla itsensä pulpetin alle ja tietenkin yksi hatsi ruohoa vie  pikakassalle helvettiin.
Niin, huumausaineet ja kenties kuuluisin siihen liittyvä saarnateos Reefer Madness, joka tunnetaan myös muillakin nimillä kuten Tell Your Children. Tällä levyllä kyseessä on Doped Youth (Victims of Marihuana).

Alkuun saamme varoituksen, että nähtävissä oleva elokuva saattaa säikäyttää katsojansa, mutta on välttämätöntä toimia näin jotta ymmärtäisimme kuinka vakavasta Amerikkalaista nuorisoa hälyyttävällä vauhdilla tuhoavasta vitsauksesta on kyse. Kannabis, tuo myrkky joka saa käyttäjänsä ensin nauramaan holtittomasti ja sitten "space expands - time slows down, almost stands still..." Hei hetkinen, eikö tämän pitänyt olla paha asia? Tuohan kuulostaa siltä kuin kuuntelisi Porcupine Treen Voyage 34-levyä.
Fredric Werthamilta vaikuttava professori pitää huolestuneille aikuisille puhetta kertoen pössyttelyn vaaroista, kuinka kamaa piilotellaan jopa naisten korkokenkiin, joten on syytä olla huolissaan.
Tästä siirrymmekin näkemään kuinka nuoriso osoittaa halukkuutensa juhlia elämänsä kukkeinta aikaa ja kiltti poika Jimmykin (Warren McCollum) innostuu kun kahvilassa soitellaan pianoa "what a jive!" Hymyillään, juodaan coca-colaa ja tupakoidaan, eli tehdään sitä kaikkea mitä nuoret aikuiset normaalistikin tekevät. Mitä Jimmy ja muut eivät tiedä, mutta minkä me näemme, niin pianistin svengaava soitanta sai innoitusta taikatupakista ja se ei voi tietää hyvää.
Jimmyn ystävä Bill (Kenneth Craig) viettää aikaa tyttöystävänsä Maryn (Dorothy Short) kanssa, lukien kirjaa (Romeo & Julia) joka on tosi "swell" ja juomalla kaakaota. Ei siis puhettakaan pirunsarvista ja matkasta porttolaan.
Mutta sitten Jimmy ja Bill lähtevät juhliin jotka pidetään aikuisen pariskunnan Jackin (Carleton Young) ja Maen (Thelma White) luona, mutta varokaa! Jack on diileri joka syöksee nuorisoa ruohonjuuritasolta suoraan atmosfääriin ja tietämättään Jimmykin polttaa Spike Lee jointin, kun taas Bill on tietoisempi mikä hänen elämässään on muuttumassa.
Jimmyn ja Billin käytös muuttuu ja he viettävät enemmän ja enemmän aikaa Jackin asunnolla nauramassa sekä tanssimassa. Jimmy ehtii siinä sivussa ajaa autollaan ihmisen hengiltä ja tuntee naurukohtausten lomassa syyllisyyttä. Kun taas houreinen Bill kuvittelee näkevänsä Maryn vapaaehtoisesti köyrimässä addikti-Ralphin (Dave O'Brien) kanssa ja pojan painiessa Ralphin sekä Jackin kanssa pyssy paukahtaa, saattaen siten Maryn ennenaikaiseen kuolemaan. Jack vierittää syyn Billin niskoille, mikä ei ole vaikeaa sellaisen narkkarin kohdalla ja valamiehistö saa päättää kuuluuko poika hirteen, vai onko hän syyntakeeton tultuaan pöpiksi poltettuaan hulluruohoa.
Toisaalla Jack pelkää, että marista riippuvainen Ralph ei kestä enää ja kertoo kaikille kuolettavan luodin tulleen Jackin paukkuraudasta, joten edessä on murhia niin itse kuin muidenkin ja pöpilään joutuvat kaikki kukkuu kukkuu.

Reefer Madness on taatusti yksi tunnetuimpia ja syystäkin parodioiduimpia propagandaelokuvia ja siten se on varmasti monelle elokuvaa näkemättömillekin jollakin tavalla tuttu. Kohtaukset joissa pilveä polttavat henkilöt kikattavat hysteerisesti ja silmät ovat lautasina ovat yhtä loppuun saakka kulutettuja kuin vanha kunnon duck and cover. Koska kyseessä on ekploitaatiomaisen propagandistinen teos ja selkeästi osoitettu pinnallisen todellisuuspohjaisesti kertomaan huumausaineiden vaaroista, niin näytelmällisyydestään huolimatta sitä jotenkin mieltää kyseessä olevan jonkinasteinen dokumentaari, edes sitten vaikkapa mockumentarymentaliteetilla ja näin ollen saattanee tulla pienenä yllätyksenä elokuvan osoittautuminen enimmältä osin aika tavanomaiseksi aikansa rikostarinaksi. Erittäin huonoksi, halvaksi, kömpelöksi film noiriksi jossa viaton ihminen ajetaan Kafkamaiseen kärsimykseen ja viattomuus revitään väkisin ulos.

Jos elokuvasta jätettäisiin pois kaikki ne kyseenalaisen opetukselliset osuudet joissa kerrotaan mitä aikansa kräkki on, miten sitä vastaan tulee taistella ja muuta tälläistä, niin tosiaan tässä on elokuva jossa sinisilmäinen nuori mies syöstään luulemaan olevansa murhaaja ja totuuden tietävien välit murtuvat epäluulojen, valheiden ja viettelysten vuoksi. Tietenkin jos tätä lähtee katsomaan tuollaisena rikostarinana, niin kyseessä on aivan saatanan huono elokuva. Näytteleminen on enimmäkseen pökkelömäistä (narkoottisissa kohtauksissa aivan päinvastaista kuminivelistä elehdintää), juonenkuljetus on hädin tuskin edes suolesta ja dialogi pelkästään karhennettuja turtanoita, joten paremman nautinnon saa kokeakseen kun keskittyy niihin käsittämättömän oloisiin ajatuksiin siitä miten jo puolittainen ajatus marijuanasta voi tehdä sinusta suurinpiirtein Sauronin palveluksessa olevan natsizombien joka tykkää jatsata. Tätä ajatellen se sitten oikeastaan riittäkin jos on nähnyt jonkin parodiaversion, taikka elokuvan sisältöä hyödyntävän musiikkivideon, tms. tästä, sillä sellaisessa on kuitenkin käytetty jo ne parhaat palat.

Kuten muutkin erinomaiset propagandateokset, on tämänkin taustalla ollut alunperin kirkko ja näin ollen näkökanta on selkeän yksisilmäistä putkinäköä lapuilla. Sitä ensinnäkin miettii, että vaikka ajat ovat muuttuneet ja kannabista kauheampia ilmentymiä näkee esimerkiksi Idolsin koe-esiintymisissä ja etenkin tuomaristossa, niin miten sitä ollaan voitu vakavalla naamalla saarnata marisätkien sekoittavan pään salaman lailla ja samaan aikaan esittää kuinka kaikki lapsista aikuisiin tupakoivat normaalisti tilanteessa kuin tilanteessa. Hei, kun kyseessä on elokuva joka osoittaa porttiteorian käytännön siten, että pelkästään syntyminen maailmaan jossa kasvaa hamppua aiheuttaa maailmanlopun, niin silloin kannattaisi miettiä onko se tavallinen tupakka yhtään sen parempi vaihtoehto. Siitäkin huolimatta, että 30-luku oli 30-luvulla, niin kyllä se vasen käsi voisi välillä katsoa mitä oikea tekee.

Jos keskittyy vain niihin selkeän saarnaaviin osioihin, on kyseessä ehdottomasti yksi riemastuttavimpia elokuvia koskaan. Mutta jos erehtyy liiaksi huomioimaan niitä jännärielementtejä, saattaa kovasti ruveta kaipaamaan Ylen MOT-työryhmää avuksi.

Tähdet: ~ tai *****
Reefer Madness