tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kyttäkoulun kahelit (Carabinieri si nasce, 1985)

Kun mieli tekee kokea poliisikomiikkaa, mutta pettyi aiemmin siihen kuinka Poliisiopistot tuntuivat liian älyllisesti haastavilta, lienee vaihtoehdoista huonoin tämä Kyttäkoulun kahelit. Sillä jos tekijöiltä ei ole vaadittu aivotoimintaa, niin ei kyllä katsojaltakaan.

Poliisikoulun (tai siis karabinieerien) sotahullu eversti on huolissaan kun huhujen mukaan paikalle on saapumassa kaksi valehenkilöllisyyden turvin matkaavaa valtion tarkastajaa ja heihin vaikutuksen tekemisen ohella pitäisi vielä majoittaa neljä naispuolista avaruusmatkaajaa (2 x astronautti, 2 x kosmonautti), jotka saattavatkin olla oikeasti vakoojia. Sattumalta paikalle saapuvatkin kaksi vankimielisairaalaan syyttöminä joutunutta ja sieltä sittemmin paennutta miestä, joiden tietenkin erehdyksessä luullaan olevan ne edellä mainitut tarkastajat.

Mitä hittoa, missä kaikki hauskuus on?
Tämä siis on olevinaan komedia, mutta ihan oikeasti vaikka mukana on Rambo-obsessoitunut sotilas, tirkistelykohtauksia suihkussa ja kalsareilla juoksemista, niin varsinainen oikea huumori puuttuu kokonaan. Enkä tarkoita ettäkö ne vitst olisivat vain niin huonoja etteivät ne naurata, vaan aivan kuin joku olisi kirjoittanut komedialle lähtökohdan ja se onkin tyypillinen poliisiopistomainen idea, mutta unohtanut kirjoittaa mukaan siihen tarvittavan komiikan, jolloin näyttelijät vain ovat kameran edessä tietämättä mitä tehdä taikka sanoa. Asiaa on sitten korjattu maiskutus-ääniefekteillä ja italodiskolla, mutta edelleen se oikea huumori loistaa poissaolollaan. Hauskinta elokuvassa onkin sen kannen ihmettely, sillä elokuvassa ei ole kovinkaan montaa erilaista hahmoa, vaan valtaosa on äänettömiä toistensa kopioita, statisteja vailla muuta merkitystä kuin olla täyttämässä kuvaa ja siksi ilmeisesti kolme elokuvan hahmoa on pitänyt piirtää kahdesti:
Punaisella ympyröidyt ovat samat kaksi tyyppiä piirrettynä tuplasti. Oikealla he ovat selvästi tunnistettavissa samoiksi tyypeiksi kuin leffassa ja jos he eivät ole aivan yhtä helposti tunnistettavissa tuolta vasemmalta (varsinkin kun toinen jää suurelta osin kuvan ulkopuolelle), niin heidät tunnistaa siitä, että nuo aurinkolasit heillä liittyvät yhteen elokuvan huumorin puutteesta kärsivään kohtaukseen. Takakannessa sama kuva on hieman eri kohdasta ja siinä ne vasemmalla olevat heputkin näkyvät kokonaan. Miksi en siis ottanut sitä kuvaversiota tähän?
Sinisellä ympyröity on oikealla niin sanottuna omana itsenään ja siten helposti tunnistettavissa, kun taas vasemmalla hän on siinä fantasiarambo-roolissaan, mutta on edelleenkin yksi ja sama tyyppi. SIis ei mitään kaksoisrooleja Van Dammen tapaan.
Niin ja elokuvassa ei ole mukana vauvoja, saati sitten tuota oikealla olevaa heppua.
Ihan hieno kansipiirros kuitenkin.

Tähdet: ~
Kyttäkoulun kahelit

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Vaan....! Mitä hittoa se nyt sitten meinaa?

...noir kirjoitti...

Ei hajuakaan, sillä samainen teksti jää takakannessakin samaan kohtaan. Sitä paitsi se on pötypuhetta, koska elokuvassa on kohtaus joissa yksi kannen henkilöistä kirjoittaa kirjoituskoneella ja ainakin kaksi muuta henkilöä lukee sen kirjoituksen.

Occo kirjoitti...

...Pamputtaa & särkeä muistitikkuja?

...noir kirjoitti...

Ei ne osanneet pamputtaa.