perjantai 7. maaliskuuta 2014

Down the dark decades of your pain, this will seem like a memory of Heaven

Siispä kirpparikierroksen satoa. Tai no, on siellä joukossa muualtakin haalittua shittiä, mutta minkäs teet.

Tällä kertaa tuli hieman sellainen fiilis kuin jotkut elokuvat olisivat palanneet kotiinsa, sillä mukana on jokusen uusintahankinnan ohella pari sellaista elokuvaa jotka on aikoinaan myyty ulos videovuokraamon poistomyynnin kautta ja niissä on minun kirjoittamani tuotekoodit. Nyt ne siis tavallaan kohtasivat jälleen luojansa. Tai siis ne tarralaput joissa on numeroita kohtasivat luojansa. Tai no ei ehkä sittenkään.
Levyt ovat perusmoskaa, lukuunottamatta The Raid: Redemptionia, joka on hemmetin hyvä ja tiukka toimintaleffa. Ihmeen kauan se kestikin, ennen kuin se päätyi omiin kokoelmiini.
Jokseenkin mielenkiintoisilta vaikuttavat Gunshy ja Summer of Fear, joiden molempien kohdalla voisin melkein vannoa nähneeni ne, mutta kummankaan kansi taikka juonikuvaus ei silti kuulosta laisinkaan tutulta. No, ehkäpä sekoitan Gunshyn Liam Neesonin elokuvaan Gun Shy ja Summer of Fearin vaikkapa High School Musicaliin.
Kasetit ovat perusmoskaa ja sitä on etenkin Christopher Lambertin Nirvana, mutta onneksi mukana on myös Christopher Lambertin Sisilialainen, josta muistelen aikoinaan pitäneeni kovastikin.
Kovin juttu on kuitenkin Repe Sorsan Paratiisisaari, joka minulla jo on televisiosta äänitettynä ja ostinkin tämän pitkälti saadakseni sen kannen, joten kunnosta viis.
Ja mitä ihmettä, futuroskaa pääosassaan Stephen "Stephen" Baldwin!

Se oli hiukan surku, että eräällä pöydällä oli Dingo Picturesin Ö-luokan lastenpiirrettyjä, jollainen on esimerkiksi se taannoin esittelemäni Hercules. Olin puolittaisella innostuksella ottamassa kaikki itselleni, sillä kyseessä on sen luokan kuraa että happy happy joy joy, mutta pahus vie kun ne olivat viisi euroa kappaleelta ja jo yksi viitonen yhteishintana olisi liikaa, joten valitettavasti ostamatta jäi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei

Onko tuo Repe Sorsan paratiisisaari puhuttu suomeksi vai tekstitetty?

...noir kirjoitti...

Tekstitetty.