D.C. Cab (1983)

Maaseudulta suurkaupunkiin saapunut Albert (Adam Baldwin) haluaa menestyä kuten taksifirmaa D.C. Cab pyörittävä perhetuttu Harold (Max Gail) ja nimenomaan tämän esimerkin innoittamana Albert haluaa perustaa juurikin taksiyrityksen. Harold friikkialaisineen (mm Gary Busey, Mr. T, David ja Peter Paul [eli Barbarian brothers]) kyllä pitää hauskaa työssään, mutta autot ovat hädin tuskin kulkevia ruosteisia jätekasoja, firma on menossa rahapulan vuoksi nurin, virkamiehet haluavat lakkauttaa epäpätevästi toimivien kuskien ajoluvat ja suurkaupunki tai ei, on se liian silti liian pieni kahdelle saman alan yritykselle ja tietenkin täällä on toinen yhtä laadukkaampi firma kilpailemassa hyväuskoisista asiakkaista. Ehkä Albertin siis kannattaisi miettiä muuta uraa.
Albert ihastuu kahvilan suloiseen tarjoilija Claudetteen (Jill Schoelen), mutta ei ole pahaisena romufirman taksikuskina tarpeeksi hyvä neidille, joten menestystä olisi saatava. Niinpä Albert vetää peliin vähäiset säästönsä ja innostavan puheen, jolloin yhteistyöllä jäkä jäkä jäkä ja Claudetteakin voidaan rauhassa deittailla.
Vielä päälle puoli tuntia elokuvaa jäljellä.

Mitenkään vähättelemättä etenkään Rocky kolmosen ja A-Teamin näkyviä rooleja, lienee Mr. T kuitenkin suurimmalle osalle maailmaa tuttu hieman samasta syystä kuin Che Guevara, eli eräänlaisena popkulttuurisymbolina. Joten kun Mr. T on Mr. T, niin yleensä vaikuttaa siltä kuin hänen tekemänsä tv-sarjavierailut ja leffacameot ovat nimenomaan toteutettu siten, että nyt Mr. T käy omana itsenään kuvassa, eikä esittämässä vaihtelevasti kaikkea muuta. Eli samaan tapaan kuin miten Hulk Hogankin tekee. Ei Mr. T ole palkattu elokuvaan Dustin Hoffmaniksi Tom Cruisen rinnalle taikka toisinpäin, vaan Adam Sandlerin komediaan omaksi julkisuusimagolliseksi itsekseen. Tämä ei haittaa minua laisinkaan, sillä Mr. T on mainio rooli ja häntä on hauska nähdä esittämässä itseään. Mutta siltikin välillä mietin, että haluaisiko hän itse olla edes kerran se Dustin Hoffman.
Tämä edeltävä turina kuitenkin vain siksi, että kun D.C. Cabin katsoo, niin kannattaa suoraan hyväksyä Mr. T:n olevan Mr. T ja näin ollen ei saa antaa tyypin joka vaikuttaa bodarijengiläiseltä Village Peoplessa sekoittaa ajatuksia luuloilla hänen olevan esimerkiksi huono näyttelijä, sillä kysehän on päinvastaisesta. Se vain saattaa olla rooli joka ei joka elokuvaan sovi. No, onhan tässä tapauksessa muutenkin kyseessä komedia useammallakin värikkäällä hahmolla sekä Giorgio Moroderin musiikilla, että vääränlaisetkin väriläiskät ovat ehkä vain hyvästä. Ja tässä tapauksessa kaikki väärä on todellakin vain hyvästä, sillä kyseessä on elokuva jossa pikkutakin hihat kääritään ja muutenkin ollaan niin kömpelöä vanhentunutta kasaria, että enimmäkseen lähennellään niin huonoa että hyvää.
Tosin on se hieman epäreilua keskittyä vain Mr. T:n mukanoloon, sillä vaikka hän nyt elokuvan kannessa (ja julisteissa) yksinään koreileekin ja on tietenkin visuaalisesti huomattavin henkilö, niin hän on kuitenkin sivuosassa ja elokuva on täynnä yhtälailla "erikoisia" hahmoja. Sivuosat Buseysta eteenpäin ovatkin kaikki huomattavasti hauskempaa seurattavaa kuin todella ontoksi jätetty päähenkilö Albert, jota Adam Baldwin kyllä esittää sopivalla maalaispoikasinisilmäisyydellä, mutta kun muut elokuvan hahmot ovat jokainen enemmän tai vähemmän outoja, ei siinä tavallisella hepulla ole äänenvoimakkuutta laisinkaan.
Näytteleminen on enimmäkseen tökeröä, vitsit uskomattoman laimeita ja elokuva näyttää pahasti aikansa eläneeltä, joista etenkin juuri tuo jälkimmäinen tuo kuitenkin hyviä fiiliksiä. D.C: Cab nimittäin näyttää samanlaiselta kuin jokin Grandmaster Flash & Melle Mel-musiikkivideo ja aikansa värikäs disko- ja hiphop-look on kieltämättä hauskaa katseltavaa, mutta selkeästi nyttemmin pitkälti kaikkea muuta kuin vakavasti otettavalta.

Ja... öö... siinä se oikeastaan onkin.

D.C. Cab siis näyttää ja kuulostaa enimmäkseen vahingossa hassulta, mutta sen enempää iloa siitä ei sitten saakaan irti.

Tähdet: **
D.C. Cab