keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Nazis at the Center of the Earth (2012)

Jos pelkkä mainio nimi ei riittänyt houkuttelemaan minua tämän katseluun, varmistettiin koukutus kannessa olevilla maininnoilla kuten "katso! tai itket ja katsot!" ja "varmasti historiallisesti paikkansa pitävin elokuva natseista koskaan!" sekä juonikuvauksella "Tohtori Mengele elää ja on rakentanut mätänevän zombiearmeijan..." Pidemmälle tuota juonta ei tarvinnutkaan lukea.
Nazis at the Center of the Earth on jo noiden seikkojen perusteella tarpeeksi hyvä jotta se ei ainakaan täysin huono ole. On se kyllä huono, ettei siitä kuitenkaan päästä mihinkään.

Natsitohtori Josef Mengele (Christopher Johnson) ei kuollutkaan vuonna 1979 kuten yleisesti uskotaan, vaan hän selvisi vaihtamalla suurimman osan luurangostaan metalliin ja suuntasi kulkunsa antarktikselle piiloon, jonne rakensi maan alle uuden ihmiskoetehtaan valmistaakseen natsizombeja. Mengelen kokeet saattavat olla tällä kertaa onnistuneempia kuin aiemmat sinisen musteen piikittämiset silmiin jotta saisi muutettua iirikset hyväksytynlaisiksi, mutta täydelliseen tulokseen hän ei yllä tälläkään kertaa. Natsizombiet kun tuppaavat rappeutumaan ja niinpä pitäisi keksiä keino pitää ne kauemmin kuolleena hengissä. Onneksi jäätiköllä on myös tutkimuslaitos täynnä joka alan parhaimmistotohtoreita, jotka kaikki sopivasti ovat nuoria, nättejä, tyhmiä kuin saapas taikka Jake Busey. Siispä Buseyn esittämän petturitohtorin avustuksella tutkijaryhmä vangitaan ja he saavat vaihtoehdoiksi joko auttaa Mengeleä kokeissaan ja siten natsivaltakunta uuteen kukoistukseen taikka delata. Jos olet nainen niin jälkimmäinen vaihtoehto edellyttää natsien suorittamaa raiskausta, koska hei, SS Experiment Love Camp ja niin edelleen.
Mengelellä on vieläpä takataskussaan ässä joka viimeistään saa katsojalta molemmat peukut pystyyn ja valitsemaan puolensa herrarodun suunnalta.

Roskaa, mutta tottakai se on, sillä onhan kyseessä Asylum-tuotanto ja jos sellainen ei osoittautuisi (viihdyttäväksi) roskaksi olisi se vasta silloin varsinainen pettymys.

Hieman metityttää tämän elokuvan ajankohta ja syy olemassaoloon, sillä Asylum kun on tunnettu isompien elokuvien maineella ratsastamisesta niin tämän natsielokuvan ollessa samalta vuodelta kuin Iron Sky, rupeaa sitä puntaroimaan mahdolisuutta josko kyseessä olisi jotain muuta kuin sattuma. Tietenkään se ei ole sattumaa, vaan kyllähän Iron Skyta mainostettiin ympäri ämpäri maailmaa sen verran tarmokkaasti, että siitä kannatti ottaa muidenkin ilo irti ja tietenkään Asylum ei sitä tilaisuutta jättäisi käyttämättä. Tällöinkin se silti taas hämmentää, että miksi? Onhan Iron Sky kotimaisen mittapuun mukaan iso elokuva ja toki sillä on kansainvälistä tunnettavuutta, mutta siltikään kyseessä ei ole mikään Will Smithin I Am Legend taikka Michael Bayn Transformers.
Hassua kun on se, että esikuvana Iron Sky on aika, sanoisimmeko vääränlainen Asylumin näpelöitäväksi. 7,5 miljoonan dollarin budjetilla Iron Sky on vain suomalaisittain kallis elokuva ja vaikka Nazis at the Center of the Earth on reippaasti sitä pienemmällä rahamäärällä tehty (ilmeisesti alle 200 000 dollaria) on se silti täältä katsoen ihan sama merkitykseltään, kun molemmat kuitenkin ovat muka isoiksi efektielokuviksi halpoja ja jenkkiläisittäin se kalliimpikin on edelleen halpistuote. Joten jo rahanäkökulmasta Iron Sky on täysin erilainen esikuva mockbusterille kuin mitä ne yleensä ovat, mutta se hämmentävämpi seikka on kuitenkin se, että koska Asylumin versiot ovat ymmärrettävästi kieli poskessa tehtyjä, tarkoituksellisen pöhköjä ja varmasti olisivat suuremmillakin budjeteilla edelleen halvan näköisiä, niin hetkinen, nehät ovat juuri ne samat jipot joita Iron Sky käytti hyväkseen. Iron Sky oli vain kalliimpi B-elokuva jossa rakastavasti pilkattiin naziploitaatioelokuvia, joten nyt tämän Asylumin tekeleen ollessa samanlainen on kuin olisi tehty parodia parodiasta ja en tiedä teistä, mutta siinä kuulostaisi olevan yksi parodia liikaa. Etenkin kun ne alkuperäiset malleina toimineet elokuvatkin ovat typerryttävän koomisia. Valitettavasti tässä tapauksessa sanon sen olevan Iron Sky joka on liikaa. Se oli varsin mukava komedia, mutta siitä ehkä paistoi hieman liiaksi kansainvälisen menestyksen tavoittelu, jonka vuoksi esimerkiksi moni sen silloin jotenkin ajankohtaiselta tuntunut vitsi (Okei, se Sarah Palin-juttu oli jo silloin ohittamassa tilaisuuttaan) on nyttemmin aika pahasti vanhentunut ja muutoinkin aiheeseensa nähden se tuntui liian usein vähän turhan turvalliselta, aivan kuin oltaisiin vahingossa välillä käännetty säädöt asiallisen suuntaan, kun tällaisissä tapauksissa pitäisi vetää niin yli että hapen vähyys aiheuttaa huimausta. Ihan hyvä elokuvahan se oli, mutta Asylumilla on selvästi parempi ote näiden roskaelokuvien tekoon ja vaikka monasti onkin tuntunut siltä, että kun he suoltavat näitä mockbustereitaan ulos enemmän kuin kohtuun on mahtunut niin ne muodostuvat siten hieman tylsiksi juuri lukumääränsä vuoksi, on Nazis at the Center of the Earth silti osoitus siitä kuinka he osaavat he selkärangastaan tehdä ns, hyvää huonoa elokuvaa. Ja kun vastassa on toinen samoilla leikkikaluilla telmivä elokuva tulevat ne kokemukset arvoon arvaamattomaan ja koska sillä kokeneemmalla on käytössään vain rikkinäiset, kasaan teipatut lelut onnistuu roskaviihteen teko paremmin kun ei erehdyksessäkään saada mitään näyttämään toimivalta. Maan keskipisteet natsit on siis esiintymiseltään Iron Skyta kömpelömpi, se on tehosteiltaan aivan uskomattoman nolo ja se tolkku on niin kaukana poissa että jopa Gary Larson sanoo "hitot! Mä meen vetää pään täyteen."
Näin ollen jos haluaa katsoa vain jomman kumman naziploitaatioparodioista, suositten Iron Skyta massayleisölle jonka perusvalinta komediaksi olisi jokin Adam Sandler-pökäle ja Nazis at the Center of the Earthia oikeista roskaelokuvista pitäville.

Pariin otteeseen Nazis at the Center of the Earth sortuu olemaan vakava sellaisella tavanomaisella B-jännäritavalla ja sitä ehtii huolestua, että ei kai tämä nyt muutu enempää sellaiseksi. Sitten tapahtuu tämä:
Eikä enää tarvitse pelätä järjen olevan ulottuvilla.
Joskin olisivat silti voineet tiivistää kerrontaansa, sillä vitsi voi olla Iron Skyta hölmömpi, mutta ei sen kertomiseen tarvitsisi 85 minuuttia käyttää.

Robohitler on tietenkin viittaus Wolfenstein-peliin, mutta mieleen nousi myös Futuraman Nixonbotti:
Niin ja onhan siellä suunnattu katsetta myös tänne:

Tähdet: ~ tai *****

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Perustuu tositapahtumiin...

Graduated Cylinder kirjoitti...

Yllättävän katsottava Asylum-tuotokseksi. Silti kun katsoin tämän odotin että tässä olisi enempi "Madmen of Mandoras" meininkiä joten yllätyin siitä että tässä oli yllättävän hurmeista Nazisploitaatiota.

Tykkäsin myös "Iron Sky"stä vaikka en ihan yhtä paljon kuin "Star Wreck"-elokuvista.

...noir kirjoitti...

Seikka kuinka Mengele oli korvannut luurankonsa metallisella pohjautui varmasti todellisuuteen.

Franco kirjoitti...

Metallinlujaa todellisuutta