sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Crawl or Die (2014)

Epämääräinen tulevaisuus ja jälleen kerran jokin virus vaurioittaa kansakuntia, johtaen siihen että vain yksi neitokainen on paksuna ja siten tulevaisuuden toivo. Siispä erikoisryhmä saa tehtäväkseen kuljettaa neiti toiselle planeetalle koska miksipä ei, mutta tottakai siellä toisaalla jotkut näkymättömissä olevat vihulaiset koettamat ammuskella heidät hengiltä, haluten ilmeisesti estää lapsen syntymä ja sitä kautta omatkin mahdollisuutensa tappoviruksen taltuttamiseksi? Tosiasiassa se ammuskelu on vain tekosyy jonka vuoksi eliittisotilaamme joutuvat pakenemaan jonnekin viemäriverkostoon, sillä tämän elokuvan budjetti ei ole antanut myöten sitten laisinkaan ja tästä syystä kaikki pidetään mahdolllisimman pimeässä, tilat ahtaina ja luonnollisesti kameraa heilutellaan muka realismia tuovana tehokeinona, mutta todellisuudessa kaikki vain edeltävän tekosyyn vuoksi koska ei vain ole ollut varoja muuhunkaan käytettäväksi.
Sotilaiden kulkiessa siellä viemäreissä tai jossain vastaavassa kohtaavat he xenomorphin. Tai no, kohtaavat ja kohtaavat, kun kyllähän se ökkömönkiäinen hyökkäilee vierailijoiden kimppuun, mutta ei sitä juurikaan näe. Se vähä mikä näkyy on vahvasti Alien-vaikutteinen. Jopa niin paljon että liikutaan pelkän kunnianosoituksen ja innoituksen sijaan plagioinnissa:
Tämä olento muuten aiheuttaa pienen hämmennyksen poikasen, sillä alussa sotilaat pakenivat tänne tunneleihin koska jokin tai jotkut jahtasivat heitä, mutta näin ei ilmeisesti olltukaan? Nyt ajattelen, että se jokin oli tietenkin elokuvan alieni ja siksi sitä ei näytetty jotta sen uhkataso olisi mahdollisimman suuri, ja ammuskelu saattoikin olla vain yksipuolista, lähtöisin siis vain sankareittemme aseista. Mutta miksi sitten solttumme antoivat huudoissaan ymmärtää olevansa tulituksen kohteena, eivät esimerkiksi liskomaisen olennon hännän tiellä? Tämä liskomonsteri kun ei ammuskele edes nasevaa dialogia. No, varmasti se on vain minä joka ymmärsin väärin, sillä sotilaat tuntuivat ainakin melkein heti tietävän että se on tuo alien joka heitä vainoaa, eivätkä täten kuluta aikaa esimerkiksi ihmettelemällä mikä se. Kuitenkin, elokuva on siis sitä kuinka porukka samoilee pienissä ja hieman isommissa pimeissä tunneleissa ja siellä on alien joka heidät yksi kerrallaan poskeensa napsii. On nom nom!

Jos tuolla aiemmin kuulostin hieman kyyniseltä ja vaikutin dissaavani Crawl or Dieta, niin huomautettakoon ettei kyseessä todellakaan ole kovin hyvä elokuva, mutta ei se nyt aivan surkeakaan ole. Crawl or Die näyttää kehnolta, se on näytelty puuduttavasti, sen tehokeinot (ns. found footage, pimeys, etc.) ovat halpoja, tylsiä kikkoja ja juoni on surkea tekosyy täyttämään noin 90 minuuttia oli mukana sitten kuinka paljon Alien-apinointia tahansa. Ja voi pojat, sitä onkin paljon. Mutta tämä kömpelyys ja muu vastaava tuntuvat rasitteilta enemmänkin vain asiayhteydessä jossa huomioi seikat kuten dvd-julkaisu, kansipaperi jota ei ole tehty kopiokoneella, se että dvd:n saa ostettua ihan oikeasta elokuvia myyvästä liikkeestä ja se vertautuu väkisinkin parempiin elokuviin. Miksikö tälläinen on merkittävää ilman sitä Alien-yhteyttäkin? Crawl or Die kun on oikeastaan varsin hyvä kunnianosoituskauhistelu jos sitä ajattelee esimerkiksi Youtube-levitykseen suunnatuksi fanielokuvaksi. Ja jos tämän luokittelee nimenomaan sellaiseksi kaveriporukan takapihalla tekemäksi harrastelijaelokuvaksi, on kyseessä ihan mukavan sympaattinen klaustrofobiakauhistelu jossa isot pahat sotilaat ovat pissi sukassa kun pimeydessä vaaniva avaruusolento kiusaa. Jos antaa hetkenkin itselleen mielikuvan siitä ettäkö kyseessä olisi muka oikea elokuva joka ansaitsee paikan muualla kuin easter egginä jossain Prometheusin menuvalikossa saattaa johtaa itsensä negatiivisiin sfääreihin. Eihän tämä mikään loistava elokuva ole edes katsojan pistäessä itsensä harrastelijaelokuva-asetukselle ja se noin 90 minuuttia on jopa amatööriteokselle aivan liikaa, sillä puhti ei pysy yllä lähellekään sitä, mutta jos oma Alien-suosikki on Albiino Resurrection taikka Creepozoids on Crawl or Die ihan sovelias lisä sinne.
Niin ja minä oikeasti pidin siitä ettei elokuvan monsteria näytetä kuin vilauksilta, sillä varsinkin ahtaan paikan kammoa ja pukeudun mustaan kunnes keksitään mustempaa-visuaalisuuteen kuuluu oleellisena osana se ettei uhkatekijä henagile näkyvissä koko aikaa.

Peukut ohjaaja Oklahoma Wardille siitä, että mies on itse osallistunut asiallisiin keskusteluihin mm. IMDb:n käyttäjien kanssa. Miinukset siitä, että oli sen verran egoistinen jotta antoi omalle elokuvalleen täydet pisteet selvästi vain vaikuttaakseen kokonaisarvosanaan ja nimesi elokuvassa mainitun avaruusaluksen (jota ei tietenkään näytetä) itsensä mukaan, sillä Oklahoma Ward on hölmö nimi niin ihmisellä kuin liikennevälineelläkin. Ei niin hölmö kuin McG tai Texas Battle, mutta hölmö kuitenkin. No, ainakaan se ei ole Raimssi.

Tähdet: **

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tätä hetken aikaa divarissa ollessani pyörittelin käsissäni, mutta sitten äkkäsin samasta hyllystä Pumpkinheadin kolmannen osan ja oikein suomijulkkarina, joten otin sen sitten Crawlin sijasta.

...noir kirjoitti...

Olisin tehnyt samoin