Hellraisereita on tehty tähän mennessä yhdeksän pitkää elokuvaa ja kahdeksan niistä kuuluu ns. alkuperäiseen kierrokseen, osan yhdeksän, Revelationsin ollessa jonkinlainen reboot. Se mikä on muka tuo mainitsemani alkuperäinen Hellraiser-kierros on hieman kyseenalainen, sillä tyypillisen useamman elokuvan sarjan tavoin jaksot liittyvät toisiinsa eniten nimen (ja useinhan ne jatko-osat tuppaavat olemaan eräänlaisia remakeja niiden toistaessa samaa uudestaan ja uudestaan) ja tietenkin jokin toistuvan hahmon, eli tässä tapauksessa mukana olevan Doug Bradleyn esittämän Pinheadin myötä. Sama hahmohan on mukana myös Revelationsissa, mutta eri henkilön esittämänä ja siten ne aiemmat kahdeksan elokuvaa ovat Bradleyraisereita, tehden niistä ainakin sillä tavoin muka yhtenäisen sarjan (ts. Elm Street-remake ei alkuperäistä sarjaa, Hellraiser: Revelations ei alkuperäistä sarjaa riippumatta siitä miten ne aiemmatkaan sopivat yhteen). Joka tietenkin on silkkaa sontapuhetta, sillä Bradley ja esittämänsä Pinhead oli neljään elokuvaan heitetty mukaan pelkkänä jälkiajatuksena, koska vain ensimmäiset neljä elokuvaa olivat alunperin Hellraiseraita ja siitä eteenpäin kyseessä on ollut aina jokin muu elokuva josta oli myöhemmin ahneusratkaisuna päätetty tehdä Hellraiser. Ja sen muuten näkee jokaisesta niistä neljästä. Pääosin siksi että Pinhead on tarinoissa mukana yhtä syvällä kuin tv-kuuluttaja joka kertoo mikä seuraava ohjelma on. Tarkoitan tällä esimerkiksi vastaavaa jos Freddy Krueger olisikin cameoimassa Saw-elokuvassa. Molemmat ovat toki kauhua, mutta olisiko Saw Painajainen Elm Streetillä vain koska Freddy käväisee moikkaamassa? Ei se hahmon käden heilautus vielä riitä sen siihen. Siksipä pistää mietityttämään, että jos elokuva ei sinne mukaan tungetusta hahmosta huolimatta tunnu olevan edes samassa todellisuudessa niin miksi sitä hahmoa pitää väkisin työntää jonnekin rakoon ja jos kuitenkin kerran niin tekevät niin antaisivat hahmolle edes jotain juonta ohjaavaa tekemistä sekä tarpeeksi ruutuaikaa, jotta onnistuttaisiin edes valehtelemaan kyseessä olevan vääristä lähtökohdista huolimatta häneen liittyvä elokuva. Sinänsä pidän kyllä siitä, että tarinat ja tyylilajit olisivat erilaisia kokeiluja, mutta kyllä niiden muuttuessa psykologisesta kauhusta splatteriin ja toimintaan pitäisi silti liittyä jotenkin alkuperäiseen punaiseen lankaan, ja kyllähän ne kivat tai ei-kivat tyylilajimuutokset voidaan tehdä valitsematta mukaan jotain ihan muuta elokuvaa josta väännetään toinen elokuva. Jopa se hiton Bloodline teki niin ja ansaitsee ainakin siksi jonkinlaisen peukutuksen, vaikka sitten tarjosikin lopputuloksena haisevan pannukakun. Tämä Hellraiser: maanpäällinen helvetti on sarjan kuudes osa ja Infernon ohella toinen joka ei siis lähtenyt liikkeelle Hellraiserina vaan siitä tehtiin sellainen ja edellisen tavoin kyseessä on samalla toinen epäonnistunut yritys väärentää Hellraiseria, vaikkakaan ei kiitos muka aidon nelososan olekaan ainut hyvin huono elokuva sarjassaan. En löytänyt tietoa tämän osan taikka Inferonon kaupallisesta menestyksestä, mikä johtunee seikasta niiden molempien olevan dtv-julkaisuja, mutta jos kaikesta surkeudestaan huolimatta Bloodlinekin osoittautui kelvolliseksi menestykseksi niin kaipa nämäkin osat myivät tarpeeksi jos eivät laadullaan niin ainakin pelkällä nimellään. Siksihän se nastapää näihin elokuviin on tungettu mukaan, koska ei olla uskottu jonkun Hellworldin tai Deaderin muutoin myyvän tarpeeksi, mutta Pinheadilla ja viittauksessa Clive Barkeriin saadaan vähintään idioottien rahat napattua (minä yhtenä heistä. Joskin jo mennessäni sisään olen ollut tietoinen oven takana odottavasta selkäsaunasta) ja se tuntuu riittävän. Siksi se siis kannattaa napata vaikkapa Beethoven, liimata koiran vierelle Pinhead sanomaan jotain lihasta ja kärsimyksestä ja katso! taas meillä on ainakin siedettävästi menestynyt Hellraiser-osa lautasella. Hellraiser: How Much is That Doggie in the Window?
Ilmeisesti Hellseekerin ohjaaja Rick Botaa ei ainakaan vaivannut se, että joutui vääntämään Hellraiserin jostain mikä ei ollut Hellraiser, sillä tämän kuudennen osan ohella hän ulosti myös seuraavat kaksi ei-Hellraiser-Hellraiseria. Todellinen selkärankainen taiteilija.
Eipä äkkiseltään tulekaan mieleen yhtäkään muuta näin merkittävää/muistettavaa kauhuelokuvahahmoa jota oltaisiin kohdeltu yhtä huonosti kuin Pinheadia. Elokuvia toki on tullut kuin sieniä sateella, mutta puolet niistä on tarkoitettu muille ja päivänsankari on kutsuttu paikalla vain koska on sukua, mutta kukaan ei silti halua hengailla aina humalassa olevan sedän kanssa, vaikka kuinka hän tarjoileekin taskulämpimiä karkkeja. Niin puolivillaisia elokuvia kuin Michael Myers ja Jason Voorhees ovatkin saaneet osakseen, ovat ne ainakin olleet heidän elokuviaan. Hitto, jopa Leprechaunin elokuvissa on enemmän rehellistä henkeä mukana ja ne ovat jo alusta asti aikamoista kuonaa. Taitaa naulapääkin kaivata henkosia bongista.
Mutta niin, itse elokuvaan...
Trevor (Dean Winters) päättää ajaa autonsa jokeen, hukuttaen vahingossa vaimonsa ja aiheuttaen itselleen päävamman. Kuukautta myöhemmin vaimon ruumis on edelleen kadoksissa, mikä saa poliisin epäilemään Trevorin onnettomuuspuheita ja kun mies itsekin vammansa vuoksi on kipulääkekoukussa, kärsii muistikatkoista ja näkee toistuvia outoja sadistisia ja/tai himokkaita hallusinaatioita niin miksei poliisi epäilisi. Asiaa ei kyllä auta ainakaan se, että Trevor uskoo vaimonsa uineen turvaan ja olevan elossa, mutta uskoo silti vaimon kuolleen koska ei päässyt uimaan turvaan. Jep jep. Trevor haluaa saada selvyyden asioihin ja tarttuu ilmoitustaulultaan löytämänsä käyntikortin ehdotukseen "kaikki ongelmat ratkaistu." Toki ensimmäinen ongelma näyttäisi olevan se ettei siinä kortissa lue mitään muuta. Ei kuka tai mikä ratkaisee ongelmat, missä ratkaisee tai onko edes sähköpostia taikka puhelinnumeroa. Paikka kyllä löytyy vaivatta ja siellä se tyyppi Harry Pottereista
Trevor jatkaa näkyjen näkemistä ja suurinpiirtein jokainen nainen tuntuu haluavan pökkiä hänen kanssaan. Pinhead (Doug Bradley) käy sanomassa jotain kivusta. Ruumiitta syntyy, sadomasokististia temppuja tapahtuu ja tahtoisin sanoa, että elokuva yrittää kovasti olla mystinen sekä päätä sekoittava tavalla joka perustellusti kuuluisi mielensä menettäneen päähahmon tarinalle, mutta ei, se on vain väsyneen sekava samalla tavalla kuin jos nuokkuisit sohvalla etkä enää jaksa keskittyä välittämään näkemästäsi roskasta.
Huonohan tämä on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Pienellä etsimisellä voi tietenkin löytää joitakin hyviä yksittäisiä kohtauksia tai ideoita, mutta kyllä silti kyseessä on kuin kakkaa agressiivisen lakritsan syönnin jälkeen: löysää ja paljon. Se on sitä ilman Pinheadin vierailuakin, sillä tunnelma on väsynyt, esiintyminen huolimatonta ja vaikka tarinassa on ihan kelvollinen psykologisen trillerin pohjavire niin kaikki ratkaisut ovat helppoja sekä kuluneita. Hitto, päälleliimatun päällepäälleliimatun (jep, just niin) Pinheadin tunkeminen mukaan melkeinpä jopa auttaa tätä tarinaa olemaan jotain enemmän kuin vain aviorikoksen tehneen miehen syyllisyyttä joka purkautuu onnettomuuden jälkeisinä painajaisina. Tietenkin se varsinainen twisti on Jaakobin painajaisesta lainattua ideaa siitä, että Trevor kuoli elokuvan aloittavassa auto-onnettomuudessa ja se selviää hänelle itselleen vasta lopussa. Trevor on siis helvetissä eläessään tekemiensä syntien vuoksi ja oppii katumusta, mutta ei pääse enää pois kohtaloltaan. Vähän painostavammalla tunnelmalla, eläytyvämmällä näyttelemisellä (Doug Bradleykin vaikuttaa oikeasti olevan mukana vain pakotettuna ja vuokranantaja ei ilmeisesti halunnut maksua luonnossa) ja karsimalla pois asiaan liittymätön olisi kyseessä saattanut ollakin ihan mainio jännäri, mutta ei sitten, tyydytään tähän elokuvaan jonka katsoo vain koska kannessa lukee Hellraiser ja kuvassa on hahmo joka määrittelee sisällön yhtä hyvin kuin jos Congon kannessa komeilisi Bruce Campbell.
Sinänsä olisi luullut sen olevan hyväkin jippo, että Trevorin vaimo on kahdesta ensimmäisestä elokuvasta tuttu Kirsty, jota vieläpä näyttelee Ashley Laurence, mutta oikeasti se jos mikä vasta onkin perseestä. Kirsty loukkaantuneena siitä kuin Trevor on pettänyt häntä on tehnyt Pinheadin kanssa sopimuksen siitä, että tuo kidutettavaksi viisi sielua ja se on se hänen tarinansa. Siis ihan oikeasti, se on ihan v*tun p*ska idea. Se on niin pahasti hahmon luonteen vastaista, että yhtä hyvin Gilmoren tytöissä voitaisiin kertoa Lorelain olleen Charles Manson. Väkinäinen idea vain koska ollaan haluttu muka yllättää katsoja ja siten kyseessä on twisti pelkän twistin vuoksi, ei siksi että sitä olisi tarvittu. Tämä vertautuu tapauksiin jossa esimerkiksi joku päähahmo tapetaan pois, mutta tietäen ettei sitä ideaa viedä sen pidemmälle.
Käänne voi toki olla rajukin ja olla siksi hyvä, mutta jos se on mukana vain selvästä pakosta olla muka erikoinen tai vain pelkästään suututtaakseen katsojia on se silloin väärässä paikassa.
Asiasta toiseen. Hellraisereista on julkaistu näköjään tällainenkin bluray:
Joka saa miettimään, että miksi niissä pitää olla väärät kuvat titteleiden alla?
Tähdet: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti