Ylvään totuuden temppelissä koulittu nimetön munkki (Chow Yun-Fat) omistaa elämänsä Pyhän käärön suojelulle ja syytä onkin, sillä ensin 60 vuotta sitten natsit halusivat sen ja nyt nykyhetkessäkin natsit haluavat sen. Tottakai, sillä käärön tekstin lukeva hallitsee koko maailmaa. Vaikka munkki ei olekaan ajan kuluessa ikääntynyt, on silti tullut aika etsiä oppipoika joka koulutettaisiin uudeksi suojelijaksi. Vaikka tietenkin aiemmat tehtävään soveltuvat ovatkin löytyneet Tiibetistä taikka jostain sieltä päin, niin nyt pitää siirtyä vuorilta ja maaseuduilta urbaaniin sykkeeseen, kun se kohtalon määräämä henkilö löytyy jenkkilästä, kanadalaisesta New Yorkista, sillä sehän on taskuvarasnilkki Kar (Seann William Scott) joka on the one. Tietenkään Kar (siis ei KARR, joka on se paha tekoälyauto Ritari ässästä) ei vielä tajua olevansa maailmankaikkeuden vartija ja hyvyyden soturi, vaan jatkaa arkista näsäviisastelua, epäonnisia pikkurikoksia ja turpaan vetoa/saamista. Kuten näihin toimintakomediallisiin oppipoika ja mestari-elokuviin oleellisesti kuuluu, myös tässä hivenen ivallinen viisas mestari antaa keskittymiskyvyttömän, kuumaverisen oppipoikansa nolata ja satuttaa itsensä kerta toisensa jälkeen, sillä paras tapa oppia zeniläisyttä ovat tietenkin tilanteet joissa noviisi tyrkätään silmät peitettynä ja kädet sidottuina pahislauman eteen selviytymään yksinään, ja selviytyyhän hän, mutta vasta kun kulkuset ovat hellinä.
Okkultisminatseille pataan.
Aina välillä kun mietin, että miksiköhän Fred Wardin Remo Williams-elokuva ei ole saanut remakea osakseen, tai olen pettynyt kun se ei saanut jatkoa (no, tulihan sieltä se tv-pilotti ja jatkuvuuteen varmasti vaikutti leffan kaupallinen epäonnistuminen) niin ei minun oikeastaan pitäisi, sillä Bulletproof Monk tavallaan on se remakejatko-osa. Molemmissa on juureton aloitteva sankari ja parkkiintunut mestari, molemmissa tehtävänä on suojella viattomia, molemmissa on eräänlaista itämaista new age-mystiikkaa, molemmissa sankari koulutetaan nolausten ja nöyryytysten avustuksella ja molemmissa opitut taistelutaidot ovat samankaltaisia yliluonnollisia vetten päällä kävelyjä. Jos samanhenkiset hahmot (nimetön munkki on kyllä huomattavasti nauravaisempi ja lennokkaampi kuin Remon Chiun) ja ideat eivät ole tarpeeksi, on sen humoristinen tunnelma myöskin hyvin samankaltainen. En nyt väitä ettäkö tämä olisi tarkoitettu jonkinlaiseksi Remon henkiseksi sisarukseksi sen kuitenkin pohjautuessa Remo-kirjojen sijaan aivan toisaalta tulleeseen sarjakuvaan (natsijutut ja varsinaiset yliluonnollisuudet vievät aika kauksi Remosta), mutta sen verran yhtäläisyyksiä voidaan kuitenkin elokuvien välille vetää, että uskoisin Remo-filmatisoinnista pitäneiden nauttivan myös tästäkin. Eikä siihen edes Remoa tarvita, sillä kyseessä on varsin vauhdikasta, kevyttä komediallista toimintaa, että kyseessä on mukavaa viihdettä hakeville varsin sopiva elokuva. Ei siltikään mitenkään tehokkaasti mieleen jäävä taikka oikeasti merkittävä, mutta erittäin viihdyttävän mukavaa ajantappoa.
Chow Yun-Fat tuntuu olleen hyvällä tuulella ja ainakin se tunne tarttuu, ja Seann William Scott on sopivan nenäkäs sekä fyysisesti pätevä sopiakseen amerikkalaisittain itämaisia jäykemmäksi kungfusoturiksi. Suurin pelko kun tämän suhteen oli se, että Scott esittäisi Stifleria, mikä muuten onkin selvästi jäänyt hänelle ikäväksi taakaksi ja kun tämän Bulletproof Monkin aikaan hänestä selvästi koetettiin leipoa isoa kaupallista leffastaraa joka voisi olla monenlaisissa elokuvissa, mutta vaikka esimerkiksi vuoden 2001 Evolution (jossa muuten oli myös toinen näyttelijä josta koetettiin aikaansaada elokuvatähteä: David Duchovny) pyrki olemaan uusi Ghostbusters ja tämä Bulletproof Monk jonkinlainen Rush Hour-yleisön hittiteos, ei Scott koskaan onnistunut irtaantumaan Stifleristä ja pienen tähden statuksestaan. Hän siis on pikemminkin Hayden Christensen kuin Chris Evans, joka muuten on oikeastaan täsmälleen sama kuin Seann William Scott, mutta juuri sen onnistuneen repäisyn A-tähteyteen tehnyt versio. Onnekseen Scott ei kuitenkaan ole Bulletproof Monkissa Stifler, vaikka edelleen komediallista hahmoa esittääkin.
Paha vain, että vaikka Scottilla ja Yun-Fatilla tuntuukin olleen kivaa eivät he ole mitenkään erityisen muistettavia ja koska kuitenkin ovat elokuvan kiinnostavimmat hahmot eivät muut jaksa kiinnostaa hevonpätkääkään. Jaime Kingin esittämä romantiikan kohde on vain nätti seinäruusu jota ei meinaa edes huomata elokuvan kuluessa ja natsipahista esittävä Karel Roden on hänkin hieman turhan valju ollakseen mikään todellinen uhka ja ollakseen tarinan pelkoa aiheuttava pahis on hän aivan liiaksi poissa kuvioista. Tätä tietenkin selitellään varmastikin sillä, että toisin kuin munkki on hänen hahmonsa ikääntänyt vuosien saatossa ja ennen kuin saa käärön avulla palautettua nuoruutensa on hän pyörätuolissa lojuva käppänä. No hitto, siitäkin olisi voitu tehdä jännittävä, sillä jos se onnistui siltä Texas Chainsawn muumioituneelta isoisältä niin miksei okkultisminatsilta?
Sivuhahmona oleva paha jengipäällikkö Mista Funktastic sentään on kaikessa idiotismissaan aika mainio hahmo, mutta kuten kaikki vastaavat sivupahikset (vrt. Bebop ja Rocksteady) vähemmän on enemmän ja onneksi häntä kuitenkin on hyvin paljon vähemmän.
En kyllä ihmettele miksei Bulletproof Monk menestynyt, sillä se on kuitenkin vain ihan kiva ja esimerkiksi verrattuna siihen Remo Williams-elokuvaan ei tässä ole mukana tarpeeksi kulttihenkeä (jollaiseksi kuitenkin Bulletproof Monkin sarjakuvaversiota kutsutaan) eikä tarpeeksi suuren yleisön bayhemia ja vaikka kokonaisuus onkin varsin miellyttävän kevyttä katseltavaa, tuntuu se koostuvan enemmän lainoista kuin omista ideoista.
Menestystä tälle kuitenkin selvästi odotettin, sillä miksi muuten tekeillä oli elokuvaan pohjautuva pelikin:
Ja kohtalona tietenkin oli pelin peruutus:
Kun mainitsin että Seann William Scottista koetettiin ilmeisesti tehdä suuren yleisön tähteä ja samaa oli yritetty David Duchovhyn kohdallakin, niin sitähän voisi sanoa myös Chow Yun-Fatista, ainakin jos miettii hänen aikoinaan tekemää muuttoaan jenkkimarkkinoille. Siltikään en näe asiaa aivan samalla. En edes mistään The Replacement Killersistä huolimatta, sillä Scott ja Duchovny ovat näyttelijöinä enemmän sellaisia Idols-versiota kun taas Yun-Fat on pikemminkin old school-tyyppi joka on saanut levytys-sopimuksensa työtä tekemällä, ei olemalla sopiva lehtien kansiin (vaikka komea onkin). Joten en koskaan oikein uskonut, että Yun-Fat olisikaan sopinut tehtailemaan samanlaisia massatarkoituksiin olevia elokuvia ja jos on mukana sellaisissa, niin kapteeni Amerikan sijaan hän olisi Punakallo. Enkä oikein usko että hän olisi halunnutkaan kansikuvapojaksi.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti