Musta lohikäärme (Raven, 1992)

No niin, tämä on nyt sitten se kasetti joka päätti antaa lopullisen kuoliniskun edelliselle videolaitteelle ja johti sekä omäkätiseen nauhaeditointiin että uuden aparaatin ostoon.

Nyt uuden yrityksen myötä sain viimein tämän mestariteoksen katsottua (miinus ne leikatut minuutit, jotka sitten varmasti sisälsivät selityksen muun muassa sille miksi me olemme täällä) ja voinkin heittää kasetin roskikseen.

Bikinibeibejä aallokoissa, pikaveneilyä aallokoissa, aurinkoa ja sen loisteessa kimmeltäviä lasisia pilvenpiirtäjiä. Plus musiikki joka voisi olla Jan Hammerin käsialaa. Onkos se sittenkin Miami Vice joka alkoi? Ei nyt sentään, mutta aloitus voisi kyllä olla suoraan Crockettin seikkailuista.

Jonathon Raven (Jeffrey Meek) on eräänlainen Renegade/MacGyver tai joku muu tv-sankari joka kulkee jaksosta toiseen auttamassa hädänalaisia, mutta tällä kertaa sankarimme historiasta löytyy vihkiytyminen salaperäisen aasialaisen ninjasalamurhaajaklaanin, Mustan lohikäärmeen oppeihin. Mutta koska järjestön ainoana länsimaalaisena hän ei hyväksynyt tappamista,  päätti Raven liueta paikalta, palata kotiinsa Havaijille ja aloittaa viattomien suojelemisen. Pro bono, tietenkin.

Musta lohikäärme ei kuitenkaan suvaitse irtisanoutumisia ja niinpä Raven on järjestön metsästyslistalla ja myös toisin päin, sillä tokihan Musta lohikäärme on vastuussa Ravenin vanhempien kuolemasta. Joskin he toimivat yakuzan laskuun ja etenkin tätä ryhmittymää edustava Osato (Cary-Hiroyuki Tagawa) haluaa nähdä Ravenin haudassa, sillä hänellä kun on paha tapa krampata yakuzan tyyliä, eikä se ole Osatosta fantsua. Nyt yakuza kiristää baarinomistaja Tanakaa (Clyde Kusatsu) ja tottakai juuri täällä Raven on baarimikkona, joten eihän pomoa saa kiusata ja mies aloittaakin heti Tanakan sekä tämän tyttären Kimin (Tamlyn Tomita) suojelemisen. Apulainenkin Ravenilla on, nimittäin alkoholisoitunut keuhkovammayksityisetsivä Ski Jablonski (Lee Majors) jonka tehtäväksi jää vetää viinaa ja vitsailla lopettamisesta.

Välillä Raven sytyttelee suitsukkeita ja on tosi zen, vaikka samalla murehtiikin taakse jäänyttää vaimoaan sekä lastaan, ja sitten välillä vastaan astelee electric boogaloo-jengiä jotka Raven sitten potkii nurin. Mutta onko Ravenista voittajaksi kun kohdattavana on toinen ninja (sori, nimeä huomannut, mutta esittäjällä on ihan hillitön takatukka)? Joo, on.

Yhden kauden jälkeen lopetetun kaksikautisen tv-sarjan pilotti on hyvin samanlainen kuin monet muut 90-luvun vastaavat ns. suojelijasankarisarjat, kuten esimerkiksi Bruce Abbottin Oikeuden puolustaja (joka sekin kesti samat vuodet '92 ja '93) ja jo mainittu Lorenzo Lamasin Renegade (joka myös aloitti vuonna 1992, mutta uskomatonsa kyllä ei lopettanutkaan 1993). Hauskasti se oli ilmeisesti vieläpä Walker Teksasista joka Mustan lohikäärmeen tv-paikan vei ja sekin on aika samantyylinen sarja kuin tämä, mitä nyt on vain keyempihenkinen. Mutta etenkin Renegadea, Walkeria ja tätä yhdistävät päähahmo joka on jonkinlainen taistelulajiekspertti ja sitä korostetaan siten, että jokainen kerta kun herra kohtaa pahiksia niin jalka nousee hidastettuun hyppy- tai kierrepotkuun. Tosin toisin kuin Walkerissa, jossa Chuck Norris oli selvästi aika lupsakka heppu ja siten ainakin jotenkin itsetietoisen huumorintajuinen, on Raven Renegaden Lamasin ja Oikeuden puolustajan Abbottin hahmojen tavoin enimmäkseen aika pirun, eli rasittavankin vakavamielinen ja pääosin sama tunne painaa koko tv-pilottiakin. Toki siellä on tarkoituksellisen koomisia sivuhahmoja elävöittämässä tunnelmaa, mutta esimerkiksi Lee Majorsin dokusidekick on korkeintaan yhtä hauska ja eläväinen kuin rannalle ajautunut kuollut valas, joka ei osaa kertoa parempia vitsejä kuin vaikkapa "olen kotoisin niin pienestä kylästä, että takassa oli jokin tukkeutuma jonka vuoksi savu pakottautui takaisin sisätiloihin." Kiitos, ihan oli omakeksimä.

Mutruhuulinen fiilis, ns. puunaamakomistuksen pökkelöesiintymisen, koomiset sivuhahmot ja kasarista erkaantuva muoti sekä samanlainen musiikki tekevät Mustasta lohikäärmeestä sympaattista katseltavaa jossa tahaton koomisuus kamppailee päähuomiosta kauniiden naisten kanssa. Raven kun luonnollisesti on Renegaden tavoin kaikkien naisten unelmamies.

En minä tätä ainakaan uskomattoman huonoksi mene sanomaan, sillä kyllä se asiansa ajaa aikansa kevyenä tv-viihdetuotteena ja on ajan myötä saanut jonkinlaista lisäpontta juuri tahattoman koomisuutensa vuoksi, mutta sitä tosiaankin pitää katsoa juuri sellaisena kivan naiivina toimintahömppänä. Kyseessä on siis sellainen sarja josta olisin varmasti digannut sen ensiesityksen aikana ja josta pitäisin nyt enemmänkin ajan kultaaman nostalgia-arvon vuoksi. Nyt sitä katsoo enemmänkin ulkopuolisena ja tavallaan ymmärtää viehätyksen vertailujen kautta.

Niin ja kyllä, ninjaklaanin taakseen jättänyt amerikkalainen joka omistaa elämänsä viattomien suojelulle samalla kun perässä on paha ninja kostofiiliksissä tuo mieleen Lee Van Cleefin The Master-sarjan (meille tietenkin tarkemmin The Ninja Master).

Van Cleef vain on paljon coolimpi kuin Meek. Joten kenties tämän voisi sanoa olevan The Master ilman Van Cleefia ja enemmällä Timothy Van Pattenilla.

Musiikin on säveltänyt Christopher Franke, joten se selittää sen synailun.

Ja ei, en todellakaan heittänyt kasettia roskiin. Pistin sen rauhallisesti roskikseen.

Muutoin olisikin kyllä säästänyt, mutta korjauksesta huolimatta kasetti rutisi vähän väliä. Ihan niin kuin olisi jutellut jonkun kanssa joka uskoo Kate Hudsonin näyttelijälahjoihin.

Tähdet: **

Musta lohikäärme