Pequeños Milagros (1997). Tai sitten ei.

Tiedän kirjoittaneeni, että tämä helmikuun loppu olisi omistettu numeroilla nimetyille elokuville, mutta en halua enää.
No, sen tarkoitushan oli vain erottaa aakkosputki muista elokuvista ja eiköhän se ole tullut jo selväksi. Sitä paitsi loput valitsemistani elokuvista eivät enää tällä hetkellä innosta laisinkaan, vaan mieli tekee aivan jotain muuta.
Olenkin tässä muuten tuuminut, että silloin kun tarkoituksella vedän jonkin edes löyhästi temaattisen elokuvaputken niin pitäisi ne otsikoida muulla kuin elokuvan omalla nimellä. Toisin sanoen olisiko vaikkapa tuossa aakkossarjassa pitänyt Zero Tolerancen ollakin jokin ABC: Zero Tolerance? Eipä sillä oikeasti ole niin väliä koska siitä riippumatta ainakin nyt vuoroon pääsee jotain niin sairaan loistavaa, että se on sairaan loistavaa. Pequeños Milagros loistava? Ei nyt sentään tai ehkä sittenkin, koska tässä tapauksessa loistavuus liittyy johonkin aivan muuhun kuin otsikoituun elokuvaan. Siitä enemmän itse elokuvan kuvauksen jälkeen, mutta tässä kuitenkin ensin pientä ensimakua siitä mitä odotettavissa on.
Kannessa lukee siis Pequeños Milagros ja sama nimi esittäytyy myös levyn pinnan painatuksessa. Levyllä kuitenkin on elokuva nimeltä Fairytale: a True Story, joten sen sisällöstä aion myös jotain mainita.

Eletään aikaa jolloin Sir Arthur Conan Doyle (Peter O'Toole) sekä Harry Houdini (Harvey Keitel) chillailivat yhdessä ja he ovat edustamassa eräänlaisia kolikon molempia puolia kun tässä vaiheessa Conan Doyle on alkanut siirtämään silkkaan realismiin ja konkretiaan liittyvää elämänkatsomustaan siihen puolihörhöyteen jota edusti elämänsä ehtoopuolella ja Houdini kaikesta edustamastaan maagisuudesta huolimatta oli ammatinsa vuoksi täysin tietoinen avaimesta kielensä alla ja jonkinlaisena kyynikkona paljasteli oikealta ja vasemmalta yliluonnollisuuttaan mainostavia henkilöitä huijareiksi. Mutta mitäpä väliä tuolla on sillä molemmat ovat vain sivuhahmoja ja pääosassa ovat pikkutytöt Elsie (Florence Hoath) ja Frances (Elizabeth Earl) jotka koettavat olla edelleen ikänsä ja luonteensa mukaisesti lapsia maailmansodan rappeuttamassa todellisuudessa sekä myöskin omien henkilökohtaisten menestysten varjossa. Elsien taiteilijaveli kun on menehtynyt ja siksi tyttö ei saa äitinsä surun vuoksi edes leikkiä leluilla taikka osoittaa iloa värikkäillä vaatteilla, kun taas Francesin sotilasisä (lopussa cameoroolin vetävä Mel Gibson) on kadonnut taisteluissa ja tyttökin joutui muuttamaan kotoaan Afrikasta Englantiin. Aikuistukaa ja jättäkää taakse lapselliset uskomukset satuolentoihin ja muuhun mieltä ylentävään toistelee ympäröivä maailma, mutta me sanomme että älkää tytöt antako periksi ja voimaa uskoa johonkin katuojia parempaan ilmestyykin kun Frances ja Elsie saavat otettua valokuvia ihan oikeista keijukaisista. Mihin tässä uskoa tuumii Elsien isä Arthur (Paul McGann) ja epäileekin tyttöjen jekkuilevan, mutta vielä tärkeämpää on että miten asia vaikuttaa surun murtamaan äitiin Pollyyn (Phoebe Nicholls) joka olisi valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen saadakseen yhteyden siihen aiemmin mainittuun menehtyneeseen taiteilijapoikaansa (okei, se poika on jotain 10v, että ehkä sanomme mielummin... no, on se taiteilijapoika ihan kelvollinen kuvaus). Polly luovuttaakin valokuvat paranormaaleja asioita tutkivalle professorille, Edwardille (Bill Nighy) jonka ansiosta ne päätyvät Conan Doylelle ja hänen lehtikirjoitustensa ansiosta keijujen olevaisuus saa maanlaajuista julkisuutta.

Erittäin mukava hieman kyseenalaisiin ja ainakin osittain valheelliseksi paljastettuihin, mutta ehdottoman kiehtoviin tositapahtumiin pohjautuva elokuva jossa näyttelijät tekevät lapsista aikuisiin laatutyötä ja vaikka sodan kauhujen annetaan ymmärtää pitävän ihmisten mielialat maassa niin elokuva ehkä hieman liiankin vähätellenkin näitä asioita onnistuu pitämään masennusilmiöt sivussa ja antaa katsojan uppoutua sellaiseen Peter Pan-tunnelmaan jollaista tälläiseltä elokuvalta kaipaakin. Toki kyynisin mielin voi kommentoida sitä, että elokuvassa uskotaan henkimaailman, tms. asioihin hieman liiankin Juhan af Grannmaisen helposti (joskaan ei yhtä populistisella otteella) ja epäuskoisinkin henkilö (paitsi tietenkin elokuvan ilkimys, jota edustaa lehtitoimittaja. Joskin hänkin Ebenezer Scroogen tavoin on lopussa sulaa vahaa) on valmis pyörtämään puheensa ilman yritystäkin, jolloin vähääkään maanläheisempää otetta kaipaava saattanee tuhahtaa pöyhkeästi, mutta uskoakseni tämä onkin tarkoitettu silkaksi eskapismiksi ja vaikka sellaisen ansiosta lopputulos ei olekaan juuri hetken ajantappoa merkittävämpi on se kuitenkin kuluvan aikansa verran hyvin toimivaa pakoa.

Se siitä Fairytalesta ja nyt johonkin oikeasti loistavaan asiaan. Kuten jo mainitsin niin kannessa ja levyssä mainittu elokuva ei ole se joka ruudulle ilmaantuu. Kuvat ja etukannessa mainitut näyttelijät kylläkin liittyvät Fairytaleen, että siltä osin ollaan jonkinlaisen tasapelin äärellä. Tosin kumpikaan mainituista elokuvista ei ole vuodelta 2002 kuten kansi antaa ymmärtää, vaan ne ovat molemmat vuoden 1997 elokuvia. Joskin  tässä tapauksessa voinen vain olettaa, mutta teen sen vahvasti, että mainittu Pequeños Milagros on löytämäni Argentiinalainen teos. Lisäksi kannen maininta numerosta 2002 voinee tarkoittaa jotain muutakin kuin vuosilukua sillä perässä on joitakin aasialaisperäisiä kirjainyhdistelmiä joiden kohdalla en valitettavasti osaa edes äärimmäisellä neuvokkuudellani sanoa mitään varmaa edustetusta kielestä. Tämä levy on saatu kiinalaiselta henkilöltä, mutta välikäden kautta ja täten ole edes tullut kysyneeksi todellista alkuperää. Liekö sitä olemasssakaan sillä kaikki merkit yhteenkoottuna olettaisin tämän levyn syntyneen jossain Sauronin pätsissä ja sieltä levinneen kuin musta surma ihmisten maailmaan. Aluekoodiksi ilmoitetetaan numero 1 mikä viittaa siis jenkkeihin, mutta kokeiltuani levyä sekä aluekoodittomassa että eurolaitteessa väitän ettei ainakaan tuo pidä paikkaansa. Kiina vaikuttaisi siltä osin oikealta, että levyllä ainoa tekstitysvaihtoehto on kiinalainen ja sen antamat merkit Fairytalen käännösnimestä täsmäävät kannessa olevaan. Joka tosin kannen perusteella viittaisi tuohon argentiinalaisleffaan?
No kuitenkin, vähät väliä jostain aluekoodista, tms. sillä palataan hetkiseksi siihen nimeen. Fairytale on versio samasta tarinasta kuin elokuva Photographing Fairies joka sekin muuten on vuodelta 1997 (kiireinen vuosi näemmä) joka puolestaan on versio eräästä vuoden 1978 brittiläisestä tv-elokuvasta, mutta yksikään näistä englanninkielisistä versioista ei ole käännösnimeltään Pequeños Milagros, joten voinen hyvässä uskossa epäillä kannen ja levyn todellakin olevan eri mieltä sisällöstä.
Jokainen elokuvista näyttäisi keskittyvän samaan keijukaissatutarinointiin ja kun kansissakin on samaa henkeä

niin ehkäpä kaikki onkin lopulta vain yksi ja sama siten kuin me kaikki olemme yhtä Gaian alla tai jotain. Tai sitten kyseessä on samanlainen oho, sattuma kuin se, että Pequeños Milagrosin ohjanneen Eliseo Subilean vuoden 1986 elokuva Hombre mirando al sudeste on juoneltaan "A patient in a mental hospital claims to be an extraterrestial. Could he be right?" ja Iain Softleny ohjaama K-Pax vuodelta 2001 on tarinaltaan "Prot is a patient at a mental hospital who claims to be from a far away Planet."
Mitä hittoa, tuohan on vain tylsää sekoilua, tässä tarvitaan jotain paljon riemastuttavampaa. No miten olisi tämä takakannen varoitus:

Sinänsä aiheellinen huomautus, koska kyllä Monkeybonen pitäisikin varoittaa olemassaolostaan. Mutta miten se liittyy Fairytaleen?
Yhtä paljon kuin kannen puffiteksti joka on Corky Romanosta, kuten on myös takakannen tekijäluettelo:

Ja hei, jos tuo kansi on koostettu leikkaa ja liimaa-tekniikalla, niin miksi Peter Falk onkin Peterfalk, ohjaaja Rob Pritts on Rob Prtts, puhumattakaan muista riemastuttavista kirjoitusvirheistä.
Duecfed, wrifen, Toichstone pictures,,,, lukekaa itse ja vetäkää naukku joka kerta kun löydätte jonkin virheen niin olette sä oot mun paras kaveri, nyt mä lyön-tuiterissa jo ennen kuin pääsette kohtaan "wih Fred Ward."
Ja ihan tosi, onko Chris Kattan todellakin kirjoitettu muotoon Shril Kattan? Hahaha! Voi hyvä luoja sentään.
Tässä ei siis ole enää kyse normaaleista kirjoitusvirheistä joita niin sinä kuin minäkin teen, vaan tämä on jo suurta taidetta. Siksipä bonuksena Fairytalen takakannessa esitetty juonikuvaus:

Ikärajana R, jollainen rajoitus edellä mainituista löytyy ainostaan Photographing Fairiesista.
Eikä mukana muuten ole tšekkiläistä audiovaihtoehtoa taikka englanninkielistä tekstitystä kuten takakansi väittää, vaan ainoastaan englanninkielinen ääniraita ja kiinalainen tekstitys.

Ymmärrettävästi levysekoilu ja itse elokuva on pistetytettävä erikseen, sillä eihän sitä nyt voi mukavaa satuelokuvaa ja Godfrey Ho-tason koteloa yhdistää toisiinsa, mutta jälkimmäistä ei ole tässä tapauksessa mitään syytä sivuuttaa. Onhan tämä sentään "movies collector's edition" ja hyvä niin.

Ai niin joo, vaikka kannen kuvat ovatkin väärästä nimestä huolimatta Fairytalesta niin tottakai itse levyn kuva on nimensä mukaisesta Pequeños Milagrosta. Mitenkäs muuten.

Tähdet: 
Fairytale: a True Story ***
Levysekoilu ~ (tai *****)