30 Days of Night: Dark Days (2010)

Koska 30 Days of Night-versioni sisältää myös sen jatko-osan niin hyvä on sitten.

Edellisen elokuvan kuukauden mittaisen alaskalaisyön vampyyrihyökkäyksestä mutta ei näyttelijävaihdoksesta selvinnyt Stella (Kiele Sanchez) haluaa kertoa maailmalle tapahtuneesta, mutta eipä hänen tarinoitaan oteta kovinkaan tosissaan. Muutama valaiseva vampyyritappo luentosalissa kyllä tuo uskottavuutta kertomukselle, mutta se tuo myös vaarallista lisähuomiota kuten FBI-vampyyrin kiukuttelua. FBI-vampyyri (tai oikeastaan tässä vaiheessa vielä haluan olla vampyyri, mutta olen vain lakeija) kun tahtoisi paloitella Stellan, mutta ylemmän tahon vampyyrit ovat sanoneet sen tuovan liikaa huomiota, joka on aikamoista bullshittia sillä juuri äsken nähtiin kuinka muutama vampyyri mureutui näyttävästi valon voimasta keskellä yleisöä ja jos se pystyttiin useista silminnäkijöistä huolimatta salaamaan niin yhden höyrähtäneenä pidetyn tädin katoaminen tuskin ylittäisi edes Hymy-lehden uutiskynnystä. No pitäähän se elokuvan sankari pitää elossa jotta hän voisi tavata salaperäiset sekä nopeasti kuolevat vampyyrinmetsästät ja aloittaa äänekäs sotiminen sillä sehän se ei sitten kenenkään huomiota herätä? Ei muuten herätäkään.
Vampyyrinmetsästäjät kera Gary Oldman-puolivampyyrin (Ben Cotton) lähtevät saalistamaan kuningatarvampyyria (Mia Kirshner) jonka kuoleman pitäisi tyrehdyttää vampyyrivitsaus. Ei.
Sitten ammuskellaan aika pirusti ja laiva on lastattu vampyyreilla. Ei kun ihan oikeasti.

Kun ihan ok-tason vampyyrileffalle tehdään rutiininomainen metelöivä rahastuksen maku suussa-jatko-osa niin lopputuloksena on näköjään enemmänkin Blade-elokuvia kuin kuin omaa sarjaansa edustava 30 Days of Night: Dark Days ja kyllä tämän juuri ja juuri katsoo siinä missä jonkin muunkin pikaisesti muistoista katoavan B-kauhistelun. Veri roiskuu ja katsokaa kuinka naurettavan näköisiä vampyyrejä elokuva tarjoaa:

Enemmän kuin räiskinnän lisäämiseen ja Blade-imitointiin olen pettynyt siihen, että edellisen elokuvan eläimelliset narkkarivampyyrit ovat muuttuneet hassuja silmiään sekä hölmön näköistä suutaan lukuunottamatta ihan tavallisiksi salaseuravampyyreiksi jotka elävät normaalisti ihmisten joukossa ja pystyvät vaivatta hallitsemaan janoaan, ja vaikka Josh Hartnett nyt onkin aika tylsänpuoleinen esiintyjä niin kovasti häntä kaipaa paikalle kun seuraa jonkun Diora Bairdin mölinää ja älinää.
Jos ensimmäinen 30 Days of Night ei nyt mikään maata mullistava elokuva olekaan niin ainakin se onnistui lajityypissään varsin mainiosti, mutta tämä jatko-osa karsii pois edellisen elokuvan plussat kuten sopivan rajoitetun idean (ei niin ettäkö tämä olisi mikään vampyyrien The Prestige vaan pikemminkin White Chicks), sen tehokkaan synkän tunnelman sekä mukavan alkukantaiset vampyyrit ja pistää tilalle räminää, kolinaa ja muuta meteliä joka ei todellakaan peitä alleen sitä, että lopputulokseksi jää toteamus "eh."

Onpa 30 Days of Night saanut näemmä jonkinlaista jatkoa vielä parin minisarjan verran (Blood Trails, 2007 ja Dust to Dust, 2008), mutta jos ihka oikea elokuvakin vielä ilmaantuu niin toivottavasti se kertoo autourheilevista vampyyreista elokuvassa 30 Days of Thunder:

Tähdet: *
30 Days of Night: Dark Days