Return of the Living Dead 3 (1993)

Armeija tekee edelleen Trioxin-kaasulla kokeita ja kuten aiemminkin, tämä huumausaineiden vastaiseen kamppailuun suunniteltu myrkky herättää kuolleet henkiin ja kun se kerran tapahtuu, niin uudelleenkuoletus onkin sitten haastavampaa. No, tärkeintähän on saada aikaiseksi sotilaita joita voidaan käyttää uudestaan ja uudestaan.
Kaikesta kinkystä kuten Friedmanista pitävä Julie (Melinda Clarke) pääsee sotilassukuun kuuluvan poikaystävänsä Curtin (J. Trevor Edmond) avustuksella näkemään salaa miten elävillä kuolleilla tehdään kokeita ja näky stimuloi neidin libidoa runsain mitoin. Nuoripari päättää karata vanhempiensa ikeen alta ja aloittaa vapaan rakkauden elämän, mutta tottakai he ajavat samantien kolarin ja Julie naps katkaisee niskansa. On se sääli.
Mutta ei hätää, sillä Curtin isähän vastaa Trioxin-projektista, joten viedään tyttöystävä nauttimaan luvatta salaisista kokeista ja näin on rakkaus herännyt jälleen eloon. Niin ja myös kyltymätön halu syödä aivoja.
Parisuhteen toimivuuden kannalta on tehtävä jotain ettei haukkaus nappaa väärästä päästä ja se jokin tuntuu olevan sen luokan itsensäviiltely, että Sadgirlpony-nimimerkit jäävät siinä toiseksi. Samaan aikaan olisi sitten pakoiltava armeijaa joka on nesteessä jälleen villiintyneen zombie-epidemian vuoksi, sekä myöskin kiukkuista ja todella hölmön näköistä latinojengiä. Siis c'mon, tämä jengi olisi kauhuelokuvan sijaan enemmän kotona jossain Furious Fiven riveissä.

Dan O'Bannonin ohjaama ensimmäinen Return of the Living Dead oli ja on edelleenkin pelottava, hauska, cool, seksikäs ja hyvin nokkelasti kirjoitettu elokuva jossa on vieläpä pirun tehokas soundtrack. Kakkososa nyt oli kakkososa ja aika tyypillinen sellainen koettaessaan ja ei kenties niin yllättäen epäonnistuen toistamaan ensimmäistä elokuvaa. Näkyvin ero oli kevymmässä otteessa, mikä sinänsä oli kenties soveliasta ajatellen mukana olevan lapsipainotteisempi tai ainakin lapsekkaampi näyttelijäkaarti. Tottakai kakkososan ohjaaja Ken Wiederhorn koetti selittää taivaan maaksi ja mustan valkoiseksi kertoessaan etteivät ne ole laisinkaan samanlaisia, eikä kyseisen elokuvan edes pitänyt olla ROTLD:n jatko-osa, mutta tälläisessä muussa tapauksessa se olisikin sitten ollut vain törkeä kopio ja on se ehkä silloin parempi olla vain heikompi jatko-osa.
Kolmonen puolestaan ei ainakaan koeta apinoida aiempaa ja siksi tuntuukin soveliaammalta ja paremmalta kakkososalta kuin kakkonen.

ROTLD3 karsii kovalla kädellä aiemmista osista tuttua huumoria ja palauttaa peliin kakkososasta uupunutta punkfiilistä, mutta sekoittaessaan joukkoon romantiikkaa, on tämän osan punk lähempänä Sid & Nancya kuin Sex Pistolsia. Tai jos totta puhutaan, niin kolmosen punk taitaa olla vain hot topicia.
Kyseessä ei ole tyystin komiikasta vapaa elokuva, sillä mikä Brian Yuznan ohjaustyö sitä olisikaan, mutta ehdottomasti lähempänä "tavallista" kauhua kuin aiemmin. 

Pidän erityisen paljon elokuvan masokismi-ideasta joka istuu hyvin siihen ajatukseen, että elävät kuolleet syövät aivoja pitääkseen kuolleena olon kivun poissa ja Julien vaihtoehto sille on itsemutilaatio jonka aiheuttama kivulias hurmos vie ajatukset pois ihmissyönnistä. Joten jos itseviiltely on joskus perusteltua, niin se tuntuu olevan sitä Julien kohdalla. Sitä paitsi Julie on aika pirun hot kotitekoisine lävistyksineen, joten leikelköön sitten itseään kuin paraskin lihamestari.

No mutta kuitenkin, tämä yritys pitää demonit poissa on hyvä idea elokuvassa jossa koetetaan antaa rakkauden voittaa vinksahtaneesti kaiken, mutta kuten minkä tahansa riippuvuuden kanssa, Julie tarvitsee koko ajan suuremman ja vahvemman fixin, eikä jossain vaiheessa mikään viilto sitä nälkää tyydytä.

Kuitenkin tekemällä tarinasta jonkinlaisen Romeo et Juliet of the Living Deadin se on toki ainakin erilainen jatko-osa, mutta samalla ensimmäisen elokuvan villi meininki vaikuttaa pahasti kesyyntyneen ja siten lopputulos tuntuu välillä vähän turhan tavanomaiselta. Joten vaikka elokuvan addiktio ja romanssi-aihe ovatkin mukavaa vaihtelua pelkälle send more paramedicsille, niin ehkä se kuitenkin olisi sittenkin kannattanut mennä vielä enemmän kakkososan viitoittaman komedian suuntaan ja vetää oikein kunnolla överiksi. Muut zompparileffat kun tekevät jo sen tavallisen King of the Hillin ja Return of the Living Deadin tehtävänä on olla Fritz the Cat, eikä tämä osa nyt kurkota kumpaakaan suuntaan molemmilla käsillään, vaan jättää matkan puolitiehen. Näin ollen mustaa zombiehuumoria haluavien kannattaa uusintakatsella se ensimmäinen osa ja vakavasti otettavaa rakkautta elävää kuollutta tyttöä kohtaan kaipaavien tulee suunnata katseensa vaikkapa Deadgirlin mätänevään lihaan.

Joten vaikka pidänkin tätä kolmatta osaa parempana kuin kakkosta, niin kyseessä on aika lievä ero. Kolmonen on tarinaltaan kiinnostavampi, mutta siitä puuttuu rohkeus hyödyntää sitä kunnolla ja lopussa kun päätetään perua koko juttu ja mennä sinne sekoilevammalle linjalle, niin se tuntuu siinä vaiheessa liiaksi takinkäännöltä. Lopulta mieleenpainuvin osa on Melinda Clarke, sillä vaikka se romanssijuoni tuntuukin hyvältä idealta, niin se kuivuu hieman kasaan puuduttavan miespääosan vuoksi. Olisinkin toivonut, että kun kerran ei sitten menty pidemmälle komedian ja nimenomaan sekopäisemmän sellaisen suuntaan, niin oltaisiin sitten surutta leikatttu ne friikkizombiet ja vastavat kokonaan pois ja keskitytty täysillä siihen arpiseen rakkaustarinaan. Nyt se jää pahasti vajaaksi ja Julien itsetuhoisat yritykset pitää suhde kasassa jäävät suurinpiirtein vain pikaiseksi shokkiefektiksi jossa päästään poseeraten näyttämään kuinka villiltä extremelävistäminen voi näyttää. Tämän olisi pitänyt kasvaa askel askeleelta, ei olla hyppy suoraan punchlineen. Tai kuten Scott Bacula sanoisi: "oh boy."

Tähdet: **
Return of the Living Dead 3