Sivarit elävät rentoa elämää (2001)

Nyt on harvinaista painajaispolttoainetta tarjolla.

Vuosi on 2001 ja Suomen puolustusvoimat ovat lopen kyllästyneet työtä vieroksuviin, pössytteleviin löysäilijöihin jotka myös nimikkeellä sivari tunnetaan. Siispä armeijan toimesta lähetetään siviilipalveluskeskukseen soluttautuja, Myyrä (minä. Ei kun ihan oikeasti, minä) keräämään todisteet pitkätukkaisten itupurijapuunhalaajanörttiaktivistien tuhoamiseksi. Ainoa hyvä sivari on siilitukkainen raksamiessivari joka äänestää kynällä ei kivellä ja syö olutmakkaraa katsoessaan jääkiekkoa. Jotta myyrän nimeltä Myyrä uskottavuus olisi täydellinen, kohdellaan häntä huonosti jo armeijan taholta, jolloin kohteeseen vieminenkin hoidetaan heittämällä mies kirjaimellisesti ulos autosta.

Valitettavasti täydellisimmilläkin suunnitelmilla on paha tapa vuotaa enneunien kautta ja niinpä siviilipalveluskeskuksen johtaja (sori, en muista nimeäsi) päättää aiheuttaa keskuksen löysäilijöissä ryhtiliikkeen. "Näyttäkää siltä, että tekisitte jotain, tai joudutte oikeasti hommiin!" Joten vakoojan harhauttamiseksi sivarit aloittavat valheiden verkon, mutta työhön, etenkin ruumiilliseen sellaiseen tottumattomat lorvailijat tekevät jotain joka Myyrän silmissä on hämmentävän outoa. Kun toinen kaivaa kuoppaa ja toinen täyttää sitä vasta kaivetulla maa-aineksella, tai kivilouhoksen miehet kierrättävät samoja lohkareita ringissä, ei se tunnu kovinkaan hyödylliseltä toiminnalta.

Ismo Alangon näköisen tohtorin tutkiessa virtsanäytteitä makutestein ja antaessa tarpeettomia peräruiskeita ja oppitunti jossa natsistinen opettaja hämmentää jollain Puolan valloitussuunnitelmillaan antavat syytä olettaa, että jos siviilipalvelusmiehet eivät olekaan sitä mitä luultiin, niin ei sitä ole myöskään heidän koulutuksensa.

Ei siis ihmekään, että kaikki tämä kaaottisuus saa Myyrän flippaamaan ja juoksemaan pakoon kohti tuntematonta. Ja siviilipalveluskeskuksen johtava voi vain myhäillä tyytyväisenä, sillä Myyrän kokemusten myötä on todettavissa, että Folke Westin mennessä naimisiin 11-vuotiaan neidon kanssa on myös siviilipalvelus rankka kokemus ja siten sitä on syytä lyhentää pituudeltaan.

Tässä 12 minuuttisessa mykkäelokuvassa on selviä muistumia klassisista komediosta kuten Tohtori Caligarin kabinetti ja Häxan, joten riemua ja iloa riittää pitkäksi aikaa. Yöllä voikin tulla nukkumisesta vaikeaa, kun nonstopnauru pitää hereillä vaikka elokuvan näkemisestä olisi viikko jossa ei ole yhtäkään yötä koettavana. Samalla ollaan kuitenkin muistettu pitää tallessa sydän ja pistot siihen, joten ei kannata huolestua jos tätä katsoessa tuntee samanlaista surusilmäisyyttä kuin My Left Footin aikana, sillä elokuva palkitsee ajatuksellisuudestaan yhteiskunnan rappiosta ja ennakkoluuloista. Niin ja tässäkin pääosan esittäjällä oli jalkavaivoja. Tosi iso haava oikeassa jalassa, että sehän on melkein sama kuin Christy Brownilla.

Okei, kyseessä on siis sivareiden tekemä parodinen lyhytelokuva, jossa on ollut ihan oikeasti tarkoituksena kuvata harhaluuloja siitä mitä muka koulutuksen aikana tehdään ja itseironialla ylikorostaen juuri niitä samaisia kuvitelmia. Eräänlaista käänteispsykologiaa siis ja omasta mielestäni pohjimmainen idea kaikkien olemisesta samanlaisia idiootteja armeijasta tai siviilipalveluksesta riippumatta tulee esille, mutta siltä varalta jotta syvempi merkitys jäisi piiloon on katseltavana ainakin parhaimmillaan erinomaisen absurdia komediaa joka ei ainakaan pituudellaan saa kärvistelemään.

Rehellisesti ja vailla minkäänlaista (no ehkä vähän) itsekehua, niin lievistä tekijöiden näkemyseroista ja luonnollisista liian monen kokin ongelmista huolimatta lopputulos on oikeasti hauska lyhytelokuva ja uskaltaisinpa jopa väittää kyseessä olevan parasta komiikkaa mitä kotimaassamme on elokuvan muotoon saatu. Tottakai siellä on joukossa tosi tönkköä näyttelemistä, jatkumo-ongelmia ja vastaavia huonon elokuvan merkkejä (joskin osa niistä täysin tarkoituksellisesti) niin kokonaisuutena kyseessä on mainio amatöörituotos. Ja vaikka en voikaan puhua kaikkien mukana olleiden puolesta, niin ainakin omalta osaltani monet itseni tahallisesti joukkoon hivuttamani "virheet" ja hämmentävyydet ovat siellä syystäkin parantamassa lopputulosta, joka sitten aiheuttaa sen että jos ei ole edwoodmaisuuden ystävä, niin ne esittäytyvät vain mokina ja tavallisena huonona elokuvana. Se toki on myönnettävä, että koska elokuva tehtiin suuren juokon yhteistyönä, niin monessa tapauksessa jouduttiin tyytymään kompromisseihin ja etenkin omissa silmissäni nämä seikat pistävät elokuvassa ikävästi sieluun. Elokuvilla on syystäkin ohjaajansa ja heitä on yleensä vain yksi, koska muulloin niissä helposti eksytään suunnitellulta tieltä ja omassa näkemyksessäni tarkoitus oli oikeasti saada aikaiseksi Zucker-Abrahams-Zucker-komediaa yhdistettynä Ed Woodiin ja vanhoihin naarmuuntuneisiin mykkäelokuviin ja nimenomaan Caligaria ajatellen, ei Harold Lloydia tai Buster Keatonia. Näin ollen olin lopputuloksen nähdessäni hyvin tyytyväinen vitseihin joissa ei tuntunut olevan tolkkua, kuten kohtaukseen jossa ryhmä sivareita heittelee kiviä toisilleen ja takaisin, kunnes vakooja saapuu paikalle, ei ymmärrä tilannetta ja siksi laittaa kiven laukkuunsa kuin saadessaan jonkin suurenkin lahjan. Tai kun sivariopetus vaikuttaa suunnitelmalta vallata Puola ja kun toisen kaivaessa kuoppaa toinen täyttää sitä. Pidän myös silkasta vahingosta johtuneista virheistä jotka ovat niitä aidoimipia Ed Wood-tilanteita, kuten se että loukkasin yhdessä vaiheessa jalkani, enkä siksi voinut pitää kenkää jalassani ja tästä syystä kohtausten välillä minulla ajoittain on kengät jalassa ja välillä ei, mikä luonnollisesti aiheutti jatkumoon riemukkaita virheitä. Samoin pidän siitä, että koska osa tekijöistä rupesikin yllättäen tuntemaan kamerakammoa, niinpä samoja heppuja kierrätettiin kohtauksesta toiseen ja siksi minäkin päädyin pelkän kirjoittamisen sijaan myös pääosan esittäjäksi, josta olin salaisesti tyytyväinen, päästessäni näin muokkamaan kohtauksista oman näkemykseni kaltaisia. Tarkoitus kun oli saada Myyrä vaikuttamaan kalalta kuivalla maalla ja en uskonut alkuperäisen esiintyjän ymmärtäneen tätä siten kuten halusin, mutta en yhteistyön sujuvuuden vuoksi maininnut asiasta sanaakaan ja kun hän yllättäen ilmoittikin ettei ollut kiinostunut, niin en työntänyt itseni esille, mutta totesin kainosti olevani valmis korvikkeeksi.
Minä siis halusin korostaa elokuvassa visuaalisuudella asiallista vakavuutta, joka onnistuikin sen mustavalkoisuuden ja kuluneisuuden ansiosta sekä samalla kunnioittaa roskaelokuvia kömpelyydellä. Huumorissa halusin painottaa eräänlaista antikomediaa, jolloin reaktioiden tulisi olla enemmänkin luokkaa "en mä tajuu. Mitä hauskaa tossa on?", kuin tekemällä liian helppoja alatyylivitsejä. Näin ollen en suuremmin arvostanut peräruiskekohtausta (joskin käytetty laite oli mainio muistuma juuri mainitsemastani ZAZ-kolmikosta) saatikka virtsan juontia. Mikä ei siis tarkoita ettäkö olisin uskonut vain omien vitsieni olevan ainoita hyviä (parhaita kenties, mutta eivät ainoita hyviä), sillä aluksi hieman vastustamani kohtaus jossa sivarit ovat liikuntatunnilla ja perinteisen miehisen urheilun sijaan harrastavatkin jotain jäykkää alkeellista aerobicia oli juuri sitä vitsitöntä komiikkaa jota itsekin peräänkuulutin. Se mistä en todellakaan pitänyt oli lapsekas propaganda, kuten se jossa sivarit näyttävät sieg heilia, mutta tekevät sen rauhanmerkin avustamana. Minusta se oli vain typerää, että jos kerran tehdään vitsiä siitä kuinka sivarit olisivatkin pohjimmilttaan natsistisia, niin sitä ei olisi pitänyt laimentaa, vaan jos tehdään propagandahuumoria niin sen tulee olla viiltävän ilkeää. No jaa, pääosin elokuva kuitenkin on ilman oikeaa johtajaa tehdyksi yhteistyöksi varsin onnistunut ja puolueellisuudestani huolimatta oikeasti hauskaa pilkkaa peilikuvallemme, mutta luonnollisesti selvän amatöörimäinen ja helposti väärinymmärrettävissä oleva.

Koska kirjoitan tätä oman näkemykseni kautta, niin varmasti osa elokuvassa mukana olleista muistaa asiat eri tavoin, mutta kuten todettua kyseessä on teos jossa toteutettiin kompromisseja ja täten kaikkien ideat kävivät monen käden kautta.
Jos olisin diktaattorina päättänyt kaikesta, niin Folke West-vitsi olisi lentänyt ensimmäisenä mäkeen.

Pahoittelen sitä ettei suurin osa ihmiskunnasta tule koskaan näkemään tätä äärimmäisen huonosti nimettyä lyhytelokuvaa (Sivarit elävät rentoa elämää ei todellakaan ollut minut ideani) ja siltä varalta, että joku kotipaikkakuntalaisistani kuvittelee tunnistavansa minut noiden kuvien perusteella, niin huomautan elokuvan teosta kuluneen hieman aikaa ja ette te minua löydä. Hahaha!

Tähdet: ~