Night of the Wilding (1990)

Voittamaton huippuasianajaja Joseph (Erik Estrada) on kyllästynyt puolustamaan maailman äveriästä pohjasakkaa ja tuntee siksi omantunnon ikävää kolkutusta. Knock knock. Who's there?
Ajassa 08:55 huligaani rikkoo pähkinäpussin ja on laittavinaan yhden rouskuteltavan suuhunsa. Minä näen ettet oikeasti laittanut mitään suuhusi, vaan vain teeskentelet syöväsi. Valehtelija. Ei tästä tule mitään, jos ei voi edes uskoa märehtimiseen. Samainen huligaani päättää ottaa olutta mukaansa maksamatta, minkä vuoksi on tietenkin hakattava kaupan vartija hengiltä. Myöhemmin samainen ääliö käy kahden yhtälailla hengitysilmaa pilaavan ystävänsä kanssa raiskaamassa tapauksen todistaneen myyjän sekä hänen kaksi ystäväänsä (tai okei, se yksi taisi saada vain turpaansa). Pahiskolmikko jää kiinni housut kintuissa ja verta käsissään, joten tottakai Joseph ottaa tapauksen hoitaakseen, eli eipä se tiedetyn saastan puolustamisen vaikeus ole kovinkaan ongelmallista. Suurempi pulma lieneekin se, että syyttäjänä jutussa on Josephin ex-vaimo Marion (Kathrin Lautner) jota kohtaan miehellä on tietenkin vielä rakastavia haluja ja siksi hän nöyryyttää ex-vaimoaan ja koettaa tuhota hänen uransa, jossa voi tienata suomennoksen mukaan jopa tonneja vuodessa. No onneksi lopussa ironia iskee takapuoleen kun Joseph tuota mielitiettyään puolustaakseen hukuttaa itsepuolustukseksi sen päähuligaanin ja päätyy siten itse syytettyjen penkille, puolustajanaan EX-VAIMONSA! Vau, radikaalia.

Elokuvan minimaalisessa sivuosassa oleva Joey Travolta esiintyi Night of the Wildingin vuonna 1990 myös elokuvassa Wilding, jonka tarinassa huligaanipojat raiskaavat naisen. Kiintoisaa eikö ja miksi ihmeessä tässä elokuvassa soi synamusiikki joka kuulostaa joko kynsiltä liitutaululla taikka joltain keskiaikaiselta Rocky-teemalta? Kumpikaan ei ole kovinkaan hyvän kuuloista, mutta toisaalta sopivat kyllä Night of the Wildingin kokonaiskehnouden edustajiksi. Sillä hyvä elokuva tämä ei ole vaikka voissa paistaisi. Onneksi se sentään on tasaisen huono, kun niin sekä musiikki, tönkkö näytteleminen ja mitä hittoa tällä ajetaan takaa-juoni saavat naamapalmuilemaan ahkerasti. Tässä meillä on päähenkilö joka työkseen auttaa tietämiään rikollisia vapaalle jalalle, tuntee suurta sisäistä tuskaa tehdessään niin (näkee painajaisia hereillä ollessaankin) ja sitten on kaikkein innokkaimmin auttamassa murhaajat jatkamaan töitään ja on jopa halukas neuvomaan saman lajin kollegoitaan siinä miten takuuvarma rikollinen pääsee vapauteen ja viattomasta uhrista tehdään syyllinen potenssiiin miljoona. Mutta kun Estrada vetää roolinsa kuin yksi Romeron zombeista, niin mitään kahtiajakautunutta tunnekirjoa tässä ei todellakaan ole esitteillä. No, ehkä se pääasia onkin entisen avioparin kemioissa ja ongelmallisen romanttisissa kuohuissa. Se selittääkin sen, miksi heidän välinsä ovat kuin rasvatyyni meri ilman kaukaistakaan lokin kutsuhuutoa ja miksi Estradan hahmo osoittaa rakkautensa vähät välittämällä ex-vaimonsa tunteista. Ah, nuori rakkaus.
Parasta onkin se, että ohimennen mainitaan jonkun tyypin nimeksi Bill Paxton ja että hän käyttäytyy kuin Dirty Harry. Muutoin kannattaa valmistautua epäloogiseen unilääkkeeseen.

Ai niin, toisin kuin kansi väittää, niin Lautner ei pidä missään vaiheessa pyssyä kädessään. Eikä Estradalla tainnut olla tuollaista paitaa, mutta napapaita sentään löytyi. Vastaavasti elokuvan toinen kansikuva jossa Estradalla on pistooli kädessään on myös pötypuhetta, eikä hänellä edes ole sellaista takkiakaan.

Tähdet: *
Night of the Wilding