Red Surf (1989)

Kauan kauan sitten ostin äidilleni dvd-soittimen jonka kylkiäisinä tuli suuri määrä elokuvia. En nyt millään saata muistaa tarkalleen kuinka monta elokuvaa siinä mukana tuli, mutta olemme kuitenkin lähempänä lukua 40 kuin esimerkiksi 20. Tosin kuten asiaan kuuluu niin kyseessä oli tuplalevypaketteja joissa jokaisessa oli kaksi elokuvaa samalla levyllä, vaikka mainoskuvassa oleva pino esittelikin jokaisen erillään, joskin pitäen nimet sopivasti piilossa. Eipä se mitään, sillä jos alle satasen maksavan dvd-soittimen mukana tulee jotain 40 elokuvaa, niin sama se vaikka paketti olisikin kooltaan kuvassa näkyvää pienempi. No huh huh, siinäpä tuli laitteelle pieni hinta saattaa joku ajatella, varsinkin kun mainos hehkutti tähtisikermää johon kuuluivat muun muassa George Clooney ja Christopher Walken. Eikä siinä muistaakseni edes mainittu sellaisia pienempiä tunnettavuuksia kuten Dolph Lundgren, Martin Sheen ja Daryl Hannah joiden elokuvia paketti myöskin sisälsi. Tuolloin ajatuksissa vilisi siis elokuvia kuten Hämärästä aamunkoittoon, Luolakarhun klaani ja Badlands. Fuck yeah! Vaikka toki järki sanoi ettei tuolla hinnalla mukana ole mitään suuria hittielokuvia, etenkin kun tuohon aikaan jo pelkkä Hämärästä aamunkoittoon maksoi levymuodossa enemmän kuin tämä koko paketti yhteensä. Tilasin siis nimenomaisen soittiminen kuitenkin juuri syystä, että saisin pinon leffoja enemmän kuin huokealla hinnalla ja äiti saisi siinä sivussa kaipaamansa elokuvamyllyn.
Paketti koostui tietenkin elokuvista kuten Howling 3 - 5, Shootfighter 2 ja tämä George Clooneyn tähdittämä Red Surf. Joten niin sanotun laadun laita oli vähän niin ja näin kun Dolf Lundgrenin Men of War-kökköily edusti sitä parhaimmistoa ja suuret mainostetut tähdet esiintyivät elokuvissa ajalta ennen kuin heillä oli edes unelmissaan näyttelijänura donitsien paistamisen sijaan, taikka sitten kyseessä oli muuten vain yleisön tyystin ohittanut teos joissa he olivat suurinpiirtein cameoroolissa. Siispä kyseessä oli teoksia joista ei ilmeisesti päästy muutoin eroon kuin niputtamalla ne toisen tuotteen rasitteeksi. Elokuvien lopullinen kohtalo olikin se, että kunhan olin hevoskuurin ja demonimanausten avustuksella saanut kuljettua tuskan läpi, annoin kaikki levyt pois. Mitä tosin en tietenkään olisi tehnyt jos olisin tuolloin tietänyt vielä joskus kirjoittavani esimerkiksi tätäkin postausta, mutta hei, ainakin sain sen seurauksena suht' kivan tarinan aikaiseksi ja kuten näette tulin ostaneeksi Red Surfin takaisin ihan omana yhden elokuvan painoksenaan. Vautsi vau! Joskin huvittavasti tämä on ilmeisesti alunperin tarkoitettu samaksi kahden elokuvan levyksi, sillä menuvalikossa on edelleen se vaihtoehto jolla valitaan kumpi elokuva lähtee pyörimään, vaikka sitä toista elokuvaa ei levyllä siis olekaan.
Ja uskokaa tai älkää, se dvd-soitin oli erittäin laadukas vempele.

Soundgardenin, ei kun siis Alice in Chainsin, ei kun tarkoitan Pearl Jamin,,, no jonkin grungebändin jäseniltä näyttävät Attila (Doug Savant) ja Remar (George Clooney) järjestävät kotihippoja joissa hengaillaan revityissä farkuissa. Arkityönään he harrastavat pikkurikoksia ja haaveilevat suurempiin ympyröihin pääsystä, jolloin huumekauppa voisi toimia avaimena onneen. Attila tosin huomaa pian, että isojen poikien leikeissä ovat panoksetkin sitä luokkaa jossa huomaamattaan voi päätyä kirjaimellisesti suden suuhun ja olisi täten valmis tyytymään rauhallisempaan eloon, kun taas Remarilla on mielessään se tyypillinen it's better to burn out than to fade away. Entinen surffaustähti Remar kun uskoo, että jos kerran menestys aalloilla on mennyttä, niin edes jollakin tavalla täytyy olla iso rahakas nimi. Miehen olisi kyllä syytä chillata hieman, jos aikoo pitää raskaana olevan tyttöystävänsä Rebeccan (Dedee Pfeiffer), joka ei todellakaan halua huumeita, aseita ja Guns 'n' Roses-paitoja tulevan lapsensa lähettyville. Tässä vaiheessa Remar on kuitenkin jo liiaksi jumiutunut ajatukseen epäonnistuneesta menneisyydestään ja pelosta olevansa ainakin omissa silmissään luuseri loppuikänsä, joka sitten vie miestä kohti vääjäämätöntä tuhoa.

Vaikka Red Surfista ei nyt suuremmin mitään erityistä kehuttavaa löydäkään, niin kyseessä on ihan kelvollista kolmiodraamaa, riittämättömyyden tunteen kuvausta ja sitä tyypillistä kertomusta rikollisen tiestä kohti umpikujaa koska ei ymmärretä lopettaa ajoissa. Itse asiassa tämä tuntui tällä katselukerralla paremmalta kuin mitä se oli silloin kauan sitten kun tämän edellisen kerran katsoin, sillä tuolloin varmaan juuri se George Clooneyn tuore tähti-imago vaivasivat liikaa, mutta nyt mies on jo niin tuttua huttua ettei sitä enää ajattele erikseen. Nyt osaa kuitenkin katsoa Teho-osaston ohitse ja hyvä niin, sillä se auttaa vaikka ei loppujen lopuksi hyvin kulunutta ja tylsähköä tarinaa pelastakaan. Esiintymisessä on mainiota nuoruuden intoa, joka korostuu etenkin juuri Clooneyn välillä nolostuttavan yliampuvassakin näyttelemisessä, joka eroaa esimerkiksi Hämärästä aamunkoittoon-elokuvassa olleesta energisyydestä siten, että tästä puuttuu vielä todellinen itsevarmuus ja siksi jonkinlainen uhoava näyttämisen halu tulee esille ylireagointeina (vielä tunnetumpaan Clooney-esiintymiseen, eli siihen rennomman rauhalliseen verrattaessa Red Surfissa oleva Clooney on vieläkin silmiinpistävämpi). Tämä johtaa ei vain hänen tapauksessaan siihen, että Red Surfissa oleva lapsekkaan innokas näytteleminen kärsii ajoittaisista uskottavuusongelmista, joka ei siis tee hyvää kohtauksille joissa pitäisi jaksaa välittää hahmojen tunteista ja haluista. Kenties terävämpi kirjoitus olisi korjannut sen, mutta nyt liikutaan kuitenkin sen verran turvallisissa sanoissa ja niiden yhdistelmissä, ettei niillä tehdä olankohautusta suurempaa vaikutusta. Kyseessä on vain ihan kiva B-jännäri, jonka liiankin helposti leimaa tahattoman koomiseksi sen kieltämättä hupsun näköisen aikalaismuotinsa vuoksi ja pistää liikaa painoa George Clooneyn nimelle.

Tähdet: **
Red Surf