Evidence (2012)

Heti alkuun minun on todettava etten halunnut tätä elokuvaa, vaan nimeltä mainitsematon verkkokauppa toimitti minulle väärän tuotteen. Kuitenkin koska se oikea olisi ollut Bikini Spring Break, joka olisi varmasti ollut väärä niin monella muulla eri tavoin, en katsonut aiheelliseksi korjata asiaa.
Olisi pitänyt.
Ehdottomasti olisi pitänyt.

Neljän nuoren aikuisen ryhmä matkaa keskelle metsää viettämään huisin mukavaa vapaa-aikaa ja tekosyy käsivarakuvaukselle on se, että yksi heistä muka kuvaa dokumenttia. Miksi helvetissä sen pitää aina olla dokumentti? Kameroita on joka puolella nykyisin ja jokaisella tuntuu olevan suuri halu kuvata kaikkea omista ruoka-annoksistaan kielen esittelyihin, ettei siinä enää tarvita erikseen selitystä miksi kuvataan. No mutta kuitenkin, dokumentti ja siksi välillä elokuvan hahmojen pitää puhua suoraan kameralle eräänlaisten haastatteluiden kautta. "Kerro kameralle miksi teet tätä dokumenttia?" ja sitten enimmäkseen poltetaan hullutupakkia ja esitellään persettä, että sellainen Errol Morris-tason dokumentaari.
Luonnolisesti kaljoittelu ja muu nuorten suosima ajanviete keskeytyy kun metikössä liikkuu jotain kauhistuttavaa. Ei, en puhu myyntimies Jethrosta. Mutta olen huomannut ruvenneeni käyttämään puhekielessä termejä kuten nuorimies ja se saa minut tuntemaan oloni vanhaksi.

Ei ehkä mikään found footageksi-nimetyn genren huonoin edustaja, mutta taatusti huonoin found footage-genren edustaja. Todella huono. Ei edes villeimmissä unissaankaan mikään pelottavammaksi päivitetty versio Blair Witch Projectista kuten takakansi hehkuttaa. Tylsät ihmiset, tärisevä kuva ja jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla näet kakkaa, sillä sinne karhukin kakkii.

Ehkä eniten tässä elokuvassa potuttaa se, että siinä on kuitenkin vain kaksi pariskuntaa retkeilemässä ja ei sen olisi tarvinnut olla muuta, mutta silti on pitänyt ruveta väkisin vääntämään jotain olen dokumentaristi-bullshittia mukaan, kun sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Jos me rupeamme nyt väittämään joka tilannetta jossa kuvataan jotain kaveriporukan dokaamista dokumentin tekemisenä, niin sen merkitys kokee pahemmanlaatuisen romahduksen ja jos sisältö on vain sitä, niin sitä suuremmalla syyllä sitä ei kannattaisi enää edes koettaa selittää syitä kuvaamiselle. Etenkään kun tässä ei osata edes dokata tai pössytellä ja silti se on näidenkin nuorten elon punainen lanka.
Olisikin ollut hauskempaa jos elokuva olisi kuvattu kännykällä ja se koostuisi stillkuvista, ja vasta sitten olisi pistetty joukkoon se dokumenttiselitys, koska tuolloin ainakin toteutus olisi eronnut niistä lukuisista muista trendien perässä juoksevista lajitovereistaan. Tai olisivat edes ryhtyneet vääntämään selitystä siitä, että ainahan kaikenlainen kuvaaminen on jonkin asian ja ajan dokumentointia ja nyt ollaan vaikkapa niin post modernia ja erikoista ja nokkelaa että Jeesus pelastaa taistelukissan aikavääristymässä, tms. Mutta ei, tässä on vain ryhmä pallinaamoja pusikossa ja yhdellä on kamera, mutta koska hänen roolinimensä ei ole kameramies, niin sen täytyy olla dokumentin tekoa.

Evidencen kohdalla se kuinka suurimmassakin hädässä muistetaan aina kuvata häiritsee erityisen paljon, sillä varmaan viimeiset parikymmentä minuuttia ainokainen kamera on sellaisen henkilön käsissä joka alusta alkaen kiukutteli siitä kuinka typerää tämä dokumentin teko oli, kuinka poikaystävänsä tuhlasi paneskelun sijaan aikaa linssileikkiin ja oli muutenkin ärsyttävä hiveltäessään kameraansa, joten miksi juuri tämä kritisoija sitten ylipäätänsä edes ottaisi inhomaansa kameraa mukaansa paetessaan mitä lie kiukkuista afgaaninvinttikoiraa. Elokuvan plussaksi meinasi nimittäin nousta se, että kamera oli aluksi vain yhden, siitä diggaavan ihmisen hallussa, joten olisivat sitten antaneet hänen pysyä elossa loppuun saakka ja siten puolustaneet sitä miksi kaikki kuvataan. Hyvä on, ei sitten mitään plussaa, jos ei sitä kerran haluta.

Huvittavaa on se, että noin 20 minuutin kohdalla kolme neljästä tarinan ihmisestä on kiukkuisia ja he tulevat aukomaan päätään kuvaajalle siitä, ettei tämä elokuvan öhöm dokumentaristi välitä ystäviensä turvallisuudesta, koska on kiinnostuneempi kuvamateriaalistaan. Syynä tähän se, ettei kuvaaja ota vakavasti porukan kokemia mysteerisiä kauhuilmiöitä, kuten outoja ääniä ja jotain tunnistamatonta möyrijää, mutta katsojana minä ihmettelin, että missä helvetin välissä oli jotain sellaista tapahtunut joka olisi outoudellaan eronnut tavallisesta luontoilmiöstä. Pallinaamat vain tyttöpussailivat ja kikattivat ja sitten oltiin vihaisia kun jokin ihan varmasti mutanttikarhumenninkäinen oli teroittamassa hampaitaan. Elokuvassa siis koetetaan synnyttää jännitystä aika perinteisin tavoin, että jotain pelottavan vierasta on piilossa, mutta jotta katsojakin uskoisi sellaiseen, tarvittaisiin edes se oksista tehty pussi ja ovatko ne nyt hampaita mitä siellä sisällä on? Tai edes jotain, mitä vain jonka vuoksi tietäisi metsässä olevan jotain jota elokuvan idiootit voisivat pelätä. Myöhemmin kyllä tapahtuu niitä tavanomaisia jotain vilahtaa ja lirahtaa-juttuja, mutta ei siinä vaiheessa kun niistä jo puhutaan katsojalle ja syyn pelkoon olisi pitänyt jo syntyä. Tässä vaiheessa niillä ei enää tunnu olevan merkitystä, kun niiden teho ehdittiin jo pilata.
Eivätkä todella masentavan tylsät näyttelijät ainakaaan koeta pitää luultavaksi pelottavaksi tarkoitettua tunnelmaa yllä. Ihan oikeasti, tässä elokuvassa on niin puuduttavat esiintyjät, että herättyäni luulin olevan Rip Van Winkle ja Metusalem yhteensä.

Ilmeisesti jossain vaiheessa elokuvantekoa ovat itse vastuulliset unohtaneet mitä tarinaa olivatkaan tekemässä, kun pitää ruveta heittämään kullaksi luultua kuraa oikealta ja vasemmalta, jolloin alun perusmetsäily mahdollisine luontoteemoineen muuttuu muutamalla askeleella jonkinlaiseksi armeijan tutkimuskeskukseksi jossa on zombeja, kovakuoriaishirviöitä, vihaiseksi mutanttikoiraksi pukeutunut ihminen, tuhmia sotilaita, arvattavasti mielenvikainen hevonen ja taatusti avaruusolentojen raskaaksi pökkimä nainen. Siispä in space we go. Ihan oikeasti, avaruuteen! Jopa Leprechaun tietää sen olevan virheratkaisu.
Puolet elokuvasta vaikuttaakin kohtaussarjalta jostain Mel Brooks-tuotoksesta jossa juostaan jossain Universal-studioilla ja kohdataan kaikkea lännenlokareista ritareihin ja kosmonautteihin, mutta tällä kertaa ilman rahaa oikeasti esitellä niitä.

Korkeintaan todiste siitä ettei kaikkien joilla on kyky painaa nauhoitusnäppäintä tulisi tehdä niin.

Tähdet: ~
Evidence