Only God Forgives (2013)

Bangkokissa potku et lyöntikisailuja masinoiva hiljainen Julian (Ryan Gosling) menettää veljensä Billyn (Tom Burke), kun tämä sadismiin ja pedofilaan taipuvainen veli menee mätkimään teinitytön hengiltä ja saa sen seurauksena itse kokea saman kohtalon. Billyn kuolemasta on vastuussa yleisesti pelätty poliisi Chang (Vithaya Pansringarm), joka ei salli ilkeyksiä kaupungissaan ja hammas hampaasta ei riitä, vaan sen tulee olla vähintäänkin pää hampaasta.
Poikien verenhimoinen äiti Crystal (Kristin Scott Thomas) vähät välittää saiko Billy mitä tilasi vai ei, kuolema on kostettava ja siinä Julianin näkemys eroaa, mutta sukurutsaisten vihjailujen seassa on todettava, että äidin sana on laki, vaikka sen ansiosta lopputulos saattaakin johtaa täydelliseen lapsettomuuteen.
Loppuun vielä elokuvan nimeen liittyvää anteeksiantoa.

Jos Nicolas Winding Refnin, Ryan Goslingin ja Cliff Martinezin edellinen yhteistyön tulos Drive oli tyylikästä voimosolmiollista kasaripoppia, niin tämä seuraaja on synagenressä pysytellen huomattavasti lähempänä jotain Suiciden kaltaista kylmän hikistä ahdistusta.

Vaikka Only God Forgives on Driven tapaan kuin hyvällä tavalla tauluiksi suunniteltujen stillkuvien kavalkadi, niin Driven kaltaista viileää sineä on turha odottaa, sillä nyt ollaan polttavassa pätsissä jossa kaikessa on jotain syntisen likaista joka ihoon tarttuessaan ei lähde irti edes teräsvillalla ja paha maku jää jokaisesta hien nuolaisusta elämään. Tyyli on edelleen vähäeleinen ja hiljaa kulkeminen pysähtyy ajoittain väkivaltaiseen kohtaamiseen, joka jo Drivessä esittäytyi erittäin brutaalina, mutta joka tällä kertaa saattaa edeltäjänsä lastentarhaan. Ei siis liene ihme, että Only God Forgives sai kritiikkiä väkivaltaisuudestaan, sillä vaikka sitä ei ole suhteessa tarinaan enempää kuin Drivessä, niin se on jokaisella vierailullaan sellaista verimössöä joka miellyttänee kaikkia gorehoundeja, mutta ei innosta muita. Kyseessä on kuitenkin mausteinen tehokeino, ei kantava voima, joten vaikka elokuvan väkivallalta ei pystynekään sulkemaan silmiään, niin sen ei tule dominoida mielipiteitä siitä. Hakkamisesta huolimatta kyseessä on kauniisti soiva, harkitun vähäeleisesti esitetty ja visuaalisesti upea teos. Joten taidokkaan poseerauksen, eleettömyyden ja synailun ansiosta Refn, Gosling ja Martinez eivät lopulta kovin kauaksi mukavuusalueeltaan eksykään, he vain huijaavat luulemaan niin.

Only God Forgives on myös vastenmielinen ja helposti närkästymistä aiheuttava, joten kielteinen tarttuminen sen sadistiseen tunnelmaan on ymmärrettävää.

Tähdet: ****
Only God Forgives