Huumori pohjautuu enimmäkseen popkulttuuri-ilmiöihin ja eritoten elokuviin. Kun käsittelyssä ovat Tähtien sota- taikka Masters of the Universe-lelut, niin ymmärrettävästi myös niihin liittyvät tutut tapahtumat ovat komiikan kohteina, mutta pelkkien kohtausparodiointien sijaan käytetään hyvin paljon myös sellaista huumoria jota olen itsekin näin esimerkkinä toimiessani hyödyntänyt:
Sävyltään ne ovat suht' lähellä Greenin toista animaatioduunia, Family Guyta, jolloin kyseessä ei ole aivan iältään pienimmille suunnattua tavaraa ja kyseessä on enemmänkin irtovitsejä ilman eheää jatkuvuuden tunnetta. Mitään South Parkin saarnaavaa poliittisuutta ei ole mukana, eikä Simpsoneiden pyrkimystä pidempiin (perhekeskeisiin) tarinoihin, vaan hypätään mahdollisimman pian kliimaksiin ja se on ihan hyvä ratkaisu Robot Chickenin kohdalla. Toki nuo esimerkit sotivat hieman vastaan, sillä Simpsonit on muuttunut kausi kaudelta enemmän ja enemmän niihin irtovitseihin (ja julkkisvieraisiin vain julkkistatuksen vuoksi) luottavaksi, eikä South Parkillekaan tilanteen laukaiseminen jollain takataskusta vedetyllä irrallisella kakkavitsillä ole mitenkään harvinaista. Family Guy lieneekin näistä mainituista lähinnä, sillä monet vitsit siinä ja Robot Chickenissä ovat samoista lähteistä otettuja, ja vaikka edellä mainitussa ehkä pyritäänkin kertomaan se ns. puolen tunnin tarina, niin ovathan esimerkiksi oikeastaan kaikki sen 80-luvun tv-sarjoihin tai elokuviin liittyvät vitsit täysin irrallisina siellä joukossa ja kokonaan sieltä irroitettuina toimisivatkin Robot Chickenin vain eri tavalla animoituina jaksoina, ettei kyse ole vain siitä että molemmissa nyt sattuu olemaan Seth Green mukana. Mikä tosin ei siis tarkoita etteikö Family Guy ja ne irtovitsitkin olisi yleensä hauskoja.
Etenkin tätä Robot Chickenin Star Wars-kokoelmaa katsoessa on vaikea välttyä miettimästä Family Guyta, sillä myös jälkimmäinen on tehnyt omat Tähtien sota-versionsa ja kun sen tiedon yhdistää samankaltaiseen huumoriin, Greeniin ja muihin molemmissa esiintyviin ääninäyttelijöihin, niin vertailut ovat vähintään ymmärrettäviä. Se samojen ääninäyttelijöiden käyttäminen häiritsee hetkittäin, sillä kun Palpatine kuulostaa Quagmirelta, niin siinä on tässä yhteydessä vain jotain väärää. Joten kaverit olisi kannattanut jättää kotiin, vaikka Seth MacFarlanen versioissa yhteensattumista tehdäänkin vitsejä ja sitä kautta voi jotenkin koettaa yhdistää Greenin ja MacFarlanen sarjat samaan universumiin.
Family Guy kuitenkin kertoi Tähtien sodat kokonaisina parodioivina tarinoina, kun taas tämä Robot Chickenin kokoelma on nimenomaan kokoelma irtovitsejä ja ne hyppivät valtoimenaan elokuvasta toiseen poispyyhkien kaiken toiveen tarinallisesta jatkumosta (episodi kolmosessa koetaan eniten jonkinlaista tarinoiden yhteenkuuluvuutta). Siispä George Lucas tapaa yli-innokkaita faneja, Stormtrooper istuu pöntöllä, Darth Vader repeää diskotanssiin, amiraali Ackbar mainostaa muroja, kivespussinaama ei oikeasti kiusaa Lukea baarissa ja menettää kätensä ohella työpaikkansa mainostoimistossa erehdyksen vuoksi, etc. Joten sillä ei ole väliä ovatko ne itse elokuviin, vaiko johonkin sen ulkopuoliseen ilmiöön liittyviä sketsejä, kunhan vain ovat edes jollakin tavalla Tähtien sota-ilmiöön yhdistettäviä.
Lisämateriaaleista puheen ollen, niin mukana on muun muassa kuva kuvassa-kommenttiraita, mutta sitä ei voi katsoa itse elokuvan aikana, vaan se on oma itsenäinen osansa lisämateriaaleissa ja siinä näkyvät vain kommentoijat ilman Robot Chicken-animaatioita. Siispä koko kommenttiraita menee hieman hukkaan kun heput kertovat tuon liittyvän siihen ja tämän tähän, mutta katsoja ei näe mitä he katsovat, eivätkä saa hirveästi irti siitä kun Green sanoo tuon olleen makee juttu. Mink' tuon?
Tähtien sota on otollista maaperää parodioinnille, joko suoraan taikka siirtämälle sen todellisuutta muualle ja Robot Chicken osoittaa sen liian monta kertaa mainitun Family Guyn tavoin, että tekijät ovat tunteneet lähdeteoksensa ja silloin uskalletaan olla välillä vähemmän ymmärrettävissäkin kun huumoria tehdään muustakin kuin vain isänä olemisesta.
Itseeni luonnollisesti purevat tutut hahmot, parhaimmillaan ällistyttävään hämmennykseen yltävät vitsit ja tietenkin ihastuttava stop motion-animointi, joka onnistuu olemaan samanaikaisesti kömpelöä että myöskin sulavaa balettia. Osa leluista vieläpä on samalla tavalla vasemmalla kädellä vedetyn rumia kuin millaisena Kössi Kenguru-paperitaiteena jo mainittu South Park alunperin ihastutti, jolloin sitä voi ainakin ajatella itsekin pystyvänsä sellaiseen ja se tekee sisällöstä jotenkin läheisempää. Episodi kolmoseen mennessä toteutus on muuttunut ammattimaisemmaksi, kehittyneemmäksi ja mukaan tulleiden tietokone-efektien suurempi käyttö vaikuttaa samoin kuin oikeiden Tähtien sotien kanssakin, eli kyllä se hieman vie suurinta viehätystä pois.
Koska komiikka on enimmäkseen kulkusille kenkimistä ja muuta rasavillimeininkiä (varokaa niitä lisämateriaaleja, sillä siellä lapsellisuus vasta pääseekin valloilleen), niin Robot Chicken naurattaa Star Wars-muodossaankin parhaiten pienissä osissa ja tällöin se koko jutun jakaminen kolmeen levyyn puolustaa paikkaansa, mutta koska ne tulee kuitenkin katsottua putkeen, niin kyllä ne välillä pääsevät väsyttämään. Onneksi siellä on aina Dr. Ball M.D.:n kaltainen sketsi joka tyrkkää arvion sinne paremmalle puolelle ja viimein kertoo mitä se ruisku sisältää.
Tähdet: ****
Robot Chicken Star wars
Episode 2
Episode 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti