Territories (2010)

Kanadan puolella häissä käynyt viiden hengen seurue on paluumatkalla kotiinsa jenkkilän ihmemaahan, kun syrjäisellä metsätiellä heidät pysäytetään oletettujen rajavartijoiden toimesta. Tyypillinen tyly pilkunviilaaminen ja pomottelu muuttuu pian astetta vakavammaksi kun rajavartijat päättävät ystävysten salakuljettavan huumeita ja mahdollisesti suunnittelevan terroristi-iskuja joilla horjuttaa demokratiaa. Siispä koira on leikattava auki nieltyjen huumepussien varalta, pidätetyt tulee riisua, pahoinpidellä, alistaa, nöyryyttää ja sitten vielä pilata heidän fiiliksensä lukitsemalla pieniin verkkohäkkeihin keskelle ei-mitään. Jos huudat tuskaasi metsässä, kaatuuko puu?

Territories on siis kommentointia yhdysvaltoihin liitettyjä terrorismin vastaisia taisteluja kohtaan ja etenkin kaikki niihin yhdistetyt kuulustelumetodit tulevat esille. Siispä todellisuudesta tuttuja kuvia ja kerrottuja tapoja näkee tässä fiktiossa. Säkkiä päähän, huutoa, äänekästä musiikkia, lyöntejä, ajan ja paikan hämärrystä, polttomerkintää, kaikkea mahdollista alistamista jonka vuoksi uhri on valmis tunnustamaan mitä tahansa jotta saisi kaiken päättymään.
Pois lukien se, että oltaisiin tässä voitu hyvin jättää pois se pakollinen yhden hahmon etninen nimi, mukaan ujutetut oikeat uutispätkät Guantanamon sulkemisesta sekä laukaisimena toimiva ruohopussi on kyseessä kuitenkin erittäin toimivaa ahdistavaa sadismia, joka osoittaa kuinka pystytään tekemään nykyään kovin suosittua ns. kidutuskauhua ilman goreen sortumista ja ennenkaikkea yhdistämällä sellaiseen oikea tarina. Toki tämä on ajoittain vatsassa kouraisevan väkivaltainen ja metsässä asuvat puskajussit kiduttamassa nuorisoa ajavat ajatuksia sinne tyypillisen silpomiskauhun suuntaan, mutta veripalttu pysyy poissa ja rytmi enimmäkseen kärsivällisenä, jolloin vaikka päällisin puolin tämä onkin juuri sitä metsäläiset ja väärälle tielle päätyneet-tarinaa, niin kyseessä on silti enemmänkin mustansynkkää jännäriä, joka parhaimpansa mukaan pyrkii poliittiseen kritiikkin. Tätä yhteiskuntakommentointia ajatellen olisinkin pitänyt parempana tehdä tarinasta hieman universaalimpi/ajattomampi ja siksi jättää pois ne Guantanamo-klipit ja elokuvan näkökulmasta etninen (Jalii Adel Kahlid) nimi, koska ilman niitäkin ymmärtää mitä Territoriesissa halutaan kritisoida ja vaikka nuo ovatkin vain pieni osia elokuvissa niin ne ovat silti liiaksi idean alleviivaamista (joskaan nämä eivät ole juuri muuta kuin kaivamalla löydettyjä virheitä ilman erheitä). Tästä syystä en myöskään pitänyt siitä, että yhdellä matkalaisista oli mukanaan maripussi, koska sellainen on juuri jotain sellaista tavanomaisuutta jonka vuoksi R. Lee Ermey vetää pultit ja pilkkoo koko nuorisolauman pata-aineksiksi. Territoriesissa toimii kuitenkin pirun hyvin se kuinka lopulta kasvottomaksi ja nimettömäksi jäävä ääri-isänmaallinen duo ilman meille todellista syytä vangitsee porukan ja pakottaa heistä ulos tahtomansa perusteet toimilleen, jolloin mitä vähemmän mukana on saarnausajatuksia tai puukkohippasta on tämä lajityyppinsä parhautta ja piti sitä sitten kidutuskauhuna taikka poliittisena trillerinä, niin Territories on aika hemmetin tehokas elokuva.
MUTTA!
Elokuvan monologisesti keskusteleva poliittisuus, vähäeleinen ahdistava mystisyys ja lähes kaikki positiivinen asia joka erottaa sen muista kauhisteluista rupeaa karisemaan pois kun laskuri yltää noin 60 minuuttiin ja mukaan astuu karski mutta ah niin lutuisan herkkä marlboromiesyksityisetsivänarkkari joka saapuu etsimään kadonneita nuoria ja nopeammin kuin ehtii sanomaan nanosekunti hän selvittää kaiken ja (onneksi armollisen lyhyeksi jäävä) takaa-ajotoiminta rikkoo masentavasta lopetuksesta huolimatta elokuvan tunnelmaa. Joten buu!
Onneksi ne viimeiset pari minuuttia ovat pirun hienoja ja silloin soiva musiikkikappale on täydellinen loppukuviin.

Tähdet: ***
Territories