Dog Soldiers (2002)

Skotlannin mäntyviidakoissa sotilaat käyvät läpi initaatioriittejään ja tunnelma on vain puolivakava kun paukkupanoksin leikkiin käyvät miehet vääntelevät äijävitsejään. Huhut kertovat metsässä tapahtuneista katoamisista, mutta kukaan kadonneista ei ole ilmaantunut paikalle todentamaan asiaa ja väliäkö sillä, koska ei täällä nyt mitään mysteerejä olla selvittämässä. Mutta sellainen tulee väkisinkin vastaan kun ilmenee, että paikalla on ollut jokin armeijan superyksikkö, joka yhtä jäsentä lukuunottamatta oli pistetty palasiksi vielä tällä hetkellä tuntemattomaksi jäävän vihollisen seurauksena.
Ihmissusia.
Eivätkä he pidä siitä, että heitä häiritään.

2000-luvun alkupuolisko oli hienoa aikaa ihmissusielokuvan ystäville, kun aluksi vuonna 2000 ilmaantui murrosikää ja siten aikuiseksi kasvun ihanuutta kuvaava loistava Ginger Snaps (eli Teen Wolf naisilla) ja sitten paria vuotta myöhemmin tämä yhtälailla erinomainen, mutta miehisempi Dog Soldiers (jossa moderniin henkeen vaarallisin [vahvin] otus on tietenkin nainen). Sitten vuonna 2005 Wes Craven totesi ettei tälläinen peli vetele ja väänsi Cursed-kikkareen, ihan vain varmistaakseen ettei kenelläkään ole enää kivaa ja hauskaa ja mukavaa.

Dog Soldiers tuo tarinaltaan kenties helpoiten mieleen Aliensin ja Predatorin kaltaiset elokuvat joissa joukko sotilaita kohtaa vieraalla alueella tuntemattoman ylivoimaisen vihollisen ja taistelukoulutuksen hyödyllisyys karisee hukkaan kun miehet ovat matkalla hukkaan. Tai ehkä se on kuitenkin Joe Danten The Howling joka nousee päällimmäiseksi mieleen, sillä erinomaisena ratkaisuna tämän  elokuvan ihmissusi-design on noudettu sieltä suunnalta.

Dog Soldiers tekee kyllä sen verran paljon viittauksia muihin elokuviin, että sen on helppo nähdä mukailevan monia elokuvia, mutta väliäkö sillä miten Dog Soldiersia katselee ja mistä se lainailee, on se aika perkeleen hyvä siltikin. Ja kun aiheessa pysytään, niin totean tämän elokuvan olevankin Aliensin tai Predatorin sijaan Raivoisa ajojahti (Southern Comfort, 1981),,, mutta tiedättehän,,, ihmissusilla. Toki siinäkin (Vietnam-allegorian ohella) kerrotaan ammattilaisista joiden koulutus ei vastaakaan todellisuuden vaatimuksia, mutta toisin kuin Aliensissa ja Predatorissa, Raivoisan ajojahdin sotilaat (tai kansalliskaartilaiset) ovat enemmän talkoohenkisiä taviksia jotka raudan pumppaamisen sijaan mielummin hengailevat olohuoneessa katselemassa futista ja syömässä sipsejä. He ovat duunareita vailla motivaatiota maailman pelastamiseen ja päätyvät ihan omaa ajattelemattomuuttaan ureaan tutuksi uskomallaan takapihalla. Niin myös Dog Soldiersin sotilaat ovat omassa maassaan, omalla alueellaan, leikkimässä sotaa ilman suurempaa intohimoa ja huomaavat ettei tuttu olekaan tuttua, ja naapurikylän asukit eivät pidä häiriötekijöistä.

Elokuvassa on päähahmojen välillä mukavan veljellinen henki, mutta ajoittain se puujalkailu saa toivomaan hieman rajoitusta kaverisuhteisiin. Onneksi pääosassa oleva pimeän läheisyys, mutta ei silmille käyvyys korjaa pölkkypäävitsien rasittavuuden ja vaikka kyseessä onkin elokuva jossa paukutellaan kuin hernerokkafestareilla, niin sopivasti näkökentän ulkorajalla pysyttelevien ihmissusien ansiosta se räiskintä on enemmänkin paniikkireaktiota pimeään kuin ammattimaista toimintaa ja se sopii täydellisesti vähentämään pelkän tavanomaisen toiminnan merkitystä Dog Soldiersissa, sillä tässä pyssyttely on yhtä kuin pöksyjen pitäminen pisuaarina.

Ginger  Snaps sai kaksi jatko-osaa joita ei kenties olisi tarvinnut tehdä, mutta hieman yllättäen Dog Soldiers on vasta saamaisillaan ensimmäisen sellaisen. Olisi nyt luullut sotilaat vastaan Ransu Karvakuonot olevan omiaan rahastaville kauhumaakareille, mutta ei sitten.

Tähdet: ****
Dog Soldiers