Keoma (1976)

Puoliksi intiaani ja puoliksi huonosti dubattu Keoma (Franco Nero) koki lapsena heimonsa teurastuksen ja jatkoi itse samalla alalla sitten sisällissodan tuoksinassa, joten verenvuodatus on kuulunut jo kauan miehen elämään. Keoma etsii itseään ja haluaisi vältellä väkivaltaa, mutta toistuvasti hänet vedetään mukaan sellaiseen, sillä maailmassa on paljon vääryyttä joka tulee oikaista. No jaa, aika helposti mies tuntuu suorittavan ensi-iskuja, joten taitaa itse olla suurin syy ympäröivään väkivaltaan ja tälläistä elokuvan ns. pahiksetkin myöhemmin toteavat.
Sankarimme kotikylä on pahan rosvoparoni Caldwellin (Donald O'Brien) hallinnassa ja avukseen pahis on värvännyt muun muassa Keoman veljet, joka aiheuttaa tietenkin lojaalisuuspulmia. Jonkun on kuitenkin puhdistettava tämä kaupunki ja sääli heitä jotka Keoman tielle sattuvat olivat he sukua tai eivät.

Franco Nero näyttää hieman hassulta peruukissaan, musiikki on suurelta osin hullunkurista määkimistä ja tarinankuljetus on reikäistä kuin Turhapuron paita, mutta mukana ovat kaikki tutut ja yleensä toimivat spagettielementit, jolloin viihtyvyys on lähes kohdallaan. Elokuvan toteutuksessa tulee sen tekoaika ehkä vähän turhan vahvasti läpi, tehden lopputuloksesta jotenkin väärän oloisen ja lajityyppiä enemmänkin seuraaville vanhojen temppujen kierrätys saattaa lopulta käydä tylsäksikin, mutta hupsusta stailistaan huolimatta Nero on sopiva tylyksi westernsankariksi ja puhurina kulkevat hiekkapilvet tuovat mukanaan mukavaa hengenahdistusta.
Suurin hukkaanheitto lienee koettu Keomassa itsessään siten, että kun miehen ulkonäössä on selvää jeesustelua ja mukana on kärsimysnäytelmään sopiva ristiinanaulitseminenkin, niin hahmo on silti aikalailla vain pelkästään ylivoimainen pyssysankari, kun aineksia olisi ollut kunnon uskonnolliseen allegoriaankin, joka olisi voinut olla se askel pidemmälle kuin mihin Kalpea ratsastaja ulotti jalkansa. Ei ehkä oikea askel, mutta kokeilun arvoinen kuitenkin.

Pokkaa on kyllä vaikea pitää kun Keoma kohtaa isänsä ja veljensä, ja soundtrackilla lähtee soimaan laiskan matalasti laulettu kappale jossa todetaan, että "there's my father, there's my brothers", sillä no shit Sherlock. Muutenkin elokuvan laulut joissa toistuvasti kerrotaan kuvan tapahtumista olisi voinut jättää kokonaan pois, sillä kun minä näen kuvassa omenan, niin sitä ei tarvitse laulaa että kuvassa on omena, etenkin jos hahmot itsekin toteavat sen olevan omena.

Tähdet: **
Keoma