Sidney (Neve Campbell) on pyrkinyt jättämään Woodsboron tapahtumat taakseen, mutta asian ei anneta unohtua. Toimittaja Gale Weathersin (Courteney Cox) murhista kirjoittamaan kirjaan pohjautuva elokuva Stab on juuri tullut teattereihin ja aikoinaan syyttömänä Sidneyn ädin murhasta vankilaan tuomittu, sittemmin tietenkin vapautettu Cotton Weary (Liev Schreiber) on mediassa kovastikin esillä. Joten koeta siinä sitten unohtaa traumoja.
Kun Stabin näytöksessä tehdään pari murhaa, tuntuu Huuto-naamio olevan jälleen suosiossa ja Sidney päättelee syystäkin olevansa jälleen veitsen kohteena.
Ymmärrän täysin miksi Screamille tehtiin jatkoa ja vieläpä näin nopeasti. Olihan kyseessä kaupallisesti menestynyt elokuva jota myös kehuttiin kriitikoiden suunnalta. Se oli myöskin elokuva joka sisällöltään oli piristävän uudenlainen, jonka vuoksi markkinat alkoivat täyttymään imitaatioelokuvista (joihin yksi syypää on Screamin kirjoittaja Kevin Williamson), joten etenkin sitä rahaa ajatellen Screamin olisi taottava kun rauta on kuumaa. Valitettavasti Scream kakkonen päätyy jo tässä vaiheessa enimmäkseen olemaan kopio ykkösestä ja valheellisesti uudistamaan itseään juuri niillä samoilla tempuilla joilla Screamin virkistämä genre puudutti katsojansa. Kunhan vain tuodaan uusi sukulainen peliin, niin kaikki on hyvin. Siispä Screamin innovatiivisuus muuttui jo näin pian jonossa seisoskeluksi. Tosin ei se nyt täysin pahakaan seikka ole, sillä Scream kakkonen on kuitenkin lajityypissään varsin onnistunut slasher ja siinä on mukana hyviä ideoita, joista yksi on oikeasti aivan hemmetin hyvä, jolloin kakkososa kärsiikin eniten vain olemisesta tilantessa jossa kilpailua on liikaa ja edellinen maailmanmestari on edelleenkin oma lyömätön isä.
Se elokuvan nerokkain temppu tapahtuu heti alussa kun ensimmäisen elokuvan tapahtumista oli tehty kirja ja nyt innokkaat nuoret ovat katsomassa siitä tehtyä hyvin kaupallistettua elokuvaa nimeltä Stab (enemmän paljasta pintaa). Pelkästään tämä osuus on parempi parodia Screamista kuin yksikään siitä tehty komedia.
Hyvä veto on myös vihjaus tappajia olevan kaksi edellisen osan tavoin, jolla koetetaan suunnata epäilyksiä tiettyyn suuntaan, mutta mitä tulee sitten siihen loppupaljastukseen syyllisyydestä, niin kun jo tuo elokuvan aloitusmurhien yhdistäminen muuhun osaan elokuvaa on haettu sen verran kaukaa, niin olisin toivonut elokuvaan seuraavanlaista idea: murhaajaa ei paljasteta ja tapot ovat vain yhdessä vaiheessa esitetyn teorian mukaisia kopiomurhia joiden tekijällä ei ole mitään yhteyttä Sidneyhin.
Se olisi ollut oikeasti loistoratkaisu kuvata tämä elokuva muuten samanlaisena Sidneyn ja ystävien kautta ja antaa epäilyksien kasvaa, mutta sitten osoittaa etteivät ne elokuvan tapot liitykään itse päähenkilöihin, vaan siihen edellisen elokuvan tapahtumista tehtyyn elokuvaan. Ja koska ne ovat kopiomurhia, niin ne olisivat voineet loppua aiemmin onnistuneisiin murhiin, eikä edes yrittää viedä asiaa pidemmälle. Loppuleffan ajan Sidney olisi vain stressaamassa josko jotain tapahtuisi, mutta mitään ei tapahdu.
Pidän tietenkin edelleenkin niistä leffapuheista, jotka tällä kertaa keskittyvät jatko-osiin ja vaikka ne ovatkin nyt menettäneet suurimman yllätyksellisyytensä, niin ovat ne vieläkin suht' kiinnostavia. Palapelin osat ovatkin enimmäkseen samoja: tappaja kompuroi koomisesti, puhutaan kakkia ja tehdään jonkinlainen yllätys. Suurin osa vain on samoja temppuja joita näki jo ensimmäisessä elokuvassa, jolloin tämän osan kirkkaimmat valopilkut ovatkin Screamille irvailua.
Woodsboron murhiin pohjautuvan filmatisoiniin, Stabin kolmososa on tekeillä ja sitten Huuto-naamioinen tappaja rupeaa harventamaan tekijäkaartia. Edellisestä osasta tutut Gale (Courteney Cox) ja Dewey (David Arquette) rupeavat selvittämään mysteeriä ja Sidney on jossain hevonkuusessa ja toivottavasti pysyykin siellä, sillä annetaan neidin olla rauhassa. Mutta ei, kaiken tämän tarkoitushan on vain vetää Sidney esille, sillä pakkohan se tunkea kulmikasta palikkaa pyöreään aukkoon, jotta saadaan uusi sukulainen mahtumaan syypääksi kaikkeen mitä on tapahtunut ensimmäisestä elokuvasta lähtien.
Kun tämä elokuva ilmestyi, niin dvd:t eivät olleet vielä vallitsevassa asemassa videovuokraamoiden valikoimaa, vaikka olivatkin nopeaan tahtiin syrjäyttämässä kasetteja. Samaan tapaan myöskin laitteet olivat uusia ja monelle sen käyttö oli vielä kuin Rosettan kiven käyttöä, joten hetkittäin jotain hukkui käännöksessä ja sain toistuvasti neuvoa miten elokuvaan saadaan tekstitys tai jotain muuta yhtä vaikeaa. En tahtoisi vähätellä ihmisten neuvokkuutta, mutta välillä vastailin puheluihin joiden sisältö oli: "koko ajan kun mä laitan levyn koneeseen, niin siinä vaan jotkut miehet juttelee." Johon luonnollisesti totesin, että "katsotko sinne koteloon, näetkö sen toisen levyn? Pistätkö sen koneeseen." Kiitos ja näkemiin.
Scream 3:n dvd on jäänyt mieleeni yhtenä tälläisenä tapauksena, kun eräs sittemmin ystäväkseni päätynyt henkilö vuokrasi sellaisen, toi sen hetikohta takaisin tuohtuneena ja selitti ettei se toimi ja haluaa toisen kappaleen tilalle. En ruvennut kinastelemaan, vaan menin ja vaihdoin levyn. Tai no, ainakin tavallaan, sillä pistin saman levyn toiseen koteloon ja annoin sen hänelle. Seuraavana päivänä samainen henkilö tuli hehkuttamaan kuinka hyvä elokuva Scream 3 olikaan.
Edellisen osan tavoin Scream kolmonen on ihan kelvollinen slasherkauhistelu ja edellisen osan tavoin mukana on joitakin mainioita ideoita, mutta tällä kertaa vanhojen temppujen toisinta vie aivan liian paljon huomiota. Kun kolmosen nokkelin veto, eli miljöönä toimiva kakkososassa esitellyn Stab-elokuvan toisen jatko-osan kuvauspaikka ja sen tekijät ovat oikeastaan sama jippo kuin juuri se kakkososassa esitelty parodinen suhtautuminen ensimmäiseen Screamiin, niin nyt tuntuu liiaksi siltä kuin kopioitaisiin jo tekijöiden itsensä toistamaa ideaa. Ne Stab 3-leffan kuvauksiin liittyvät seikat ovat kuitenkin Scream kolmosen parasta antia ja esimerkiksi Courteney Coxin Gale Weathersia Stabissa esittävä Parker Posey tuo yhteisissä kohtauksissa Coxin kanssa mukanaan mainiota itseironiaa ja elokuvanteosta saadaan aikaiseksi joitakin hauskoja tilanteita (ja pari vähän liian silmille hyppäävää, kuten Carrie Fisherin puhe), mutta en oikein pidä siitä ratkaisusta, että kaikki elokuvassa elokuvan sisällä olevat esiintyvät kuin olisivat jossain sitcomissa. Toki ymmärrän vitsin olevan siinä, että he ovat kauhuleffan kolmannessa osassa johon ei ole enää saatu isompia ja merkittävämpiä näyttelijöitä (Tori Spelling. Ihan oikeasti) mukaan, jolloin kyseessä on se vaihe jatko-osissa kun mennään halvalla ja pahasti kompuroiden, mutta hauskempana olisin pitänyt ratkaisua siitä, että elokuva tehdään vakavissaan, eikä komiikkaa tuoda erikseen mainiten esille. Pidän kyllä siitä, että tappaja lahtaa porukkaa noudattaen sen Stab kolmosen uhrijärjestystä, mutta sekin tuntuu jo niin moneen kertaan toteutetulta idealta. Eikä turvautuminen kehnoon huumoriin ainakaan paranna asiaa.
En oikein pidä siitä, että aiemmin tapettuja hahmoja tuodaan takaisin ilman oikeaa merkitystä ja kun kakkosaan tuotiin David Arquetten poikamainen poliisi Dewey ja Jamie Kennedyn nenäkäs leffanörtti Randy takaisin, pidin jo sitä turhana kun se tuntui vain siltä, että Dewey tarvittiin koska jonkun tutun piti kuolla ja Randy koska jonkun piti pitää leffaviittauksia täynnä oleva puhe, ja se olisi kuitenkin annettu jollekin randymaiselle hahmolle. Scream kun ei ole Elm Street tai Friday the 13th joissa voidaan uudelleensyntyvien hahmojen loppu osoittaa useampaan kertaan jo elokuvan nimessä ja perua puheet seuraavassa osassa, vaan Screamien pitäisi juuri erottaa niiden kaltaisten elokuvien fiktio väitetystä todellisuudesta. Joten tulisi olla rohkeutta pitää tapettu hahmo poissa, varsinkin kun sekä Randy että Dewey tapettiin molemmassa edellisessä osassa. Toki kakkosen lopussa osoitettiin Deweyn olevan elossa, mutta se oli vain varaslähtö paluuseen kolmosessa. Randy kuoli ykkösessä ja kakkosessa, mutta tietenkin hänet piti videonauhan avustuksella palauttaa tähän kolmoseen ja siten hän palasi pitämään sen Randy-puheensa. Joka tällä kertaa on etenkin Scream kolmosen tekoaikan suosittu trilogia-idea, mutta samalla tavalla kuin monien ns. trilogioiden perustelu siihen miksi ne muka ovat kolmen elokuvan liittoja, ei se on tässäkään yhtään sen uskottavampi kuin missään muussakaan sarjassa jossa vain sattuu olemaan sillä hetkellä kolme elokuvaa. Kyllähän tässä väkipakolla yhdistetään elokuvia toisiinsa, mutta kun ei mahdu niin ei mahdu, jolloin loppuratkaisu on taas se "yksi sukulainen lisää". Toisaalta välittääkö sitä edes kuka murhaaja tällä kertaa on?
Scream kolmonen on kuin kahden ensimmäisen elokuvan ihan maukkaista jämäpaloista koottu teos ja vaikka siinä tosiaan on edelleen tutut elementit mukana, niin ne vaikuttavat suurelta osin edellisistä elokuvista tarpeettomina poistetuilta ja kolmosen parhaimmat pätkät oltaisiin voitu yhtä hyvin lisätä kakkososan Stab-parodiaan. Tai ehkä mielummin sinne levyn bonusmateriaaleihin.
Ilman kakkososaa tämä toimisi todennäköisesti paremmin. Tai ehkä se on vain naururaidan puute. Sillä on jotain väliä koska tuntuu ikävältä todeta, että esimerkiksi Tiedän mitä teit viime kesänä-sarjan kolmas osa on naurettavan zombiekalastajansa ansiota parempi idea.
Vuosia on kulunut viimeisimmistäkin Sidneyn (Neve Campbell) kokemista puukkokauhuista ja neiti on päässyt asian yli kirjoittamalla kokemuksistaan terapeuttisen menestyskirjan, jota saapuu markkinoimaan vanhan kotikaupunkiinsa Woodsboroon. Tänne ovat myös kotiutuneet avioon menneet sheriffi Dewey (David Arquette) ja entinen mediasuuruus Gale (Courteney Cox), kun murhien vuosipäivänä alkaa jälleen löytymään teurastettuja nuorukaisia. Mukaan on tullut uusi polvi nuoria (Hayden Panettiere, Emma Roberts, etc.), mutta meininki on vanhaa tuttua aina sitä uusi sukulainen-käännettä myöten.
Ensimmäisellä Screamilla oli hyödynnettävänään monien vuosien slasherelokuvat ja niiden temput, kakkonen toimi vielä aika hyvin jatko-osakikkailulla (valtaosa jatko-osaviittauksista tehtiin kylläkin muualle kuin kauhuun), kolmosen trilogiahuuhaa on kömpelöä kuten väitetyissä trilogioissa yleensäkin, mutta mitä nelososalla on apunaan?
Koska kolmosen ja nelosen välissä on monen vuoden aukko ja nelosen ilmestyessä Screamin innoittamat elokuvat olivat jo pääosin taantuneet takaisin rutiinikauhisteluiksi (tosin jostain syystä enemmänkin nuoremmalle katsojakunnalle suunnattuna kuin aiemmin), niin slashereista ei oikein ole avuksi ja nehän oli jo muutenkin koluttu läpi. Nykyäänhän ei edes enää oikein tehdä jatko-osaa, vaan uudelleenversiointi, reboottaus, tms., joten siinäkö se nelososan jippo on? Ei kai nyt sentään.
"New decade. New rules." Öö, hetkinen. Mitä uusia sääntöjä, tai ylipäätään uutta on ensimmäisen Screamin jälkeen kauhuelokuviin tehty? No siellä on tässä välissä koettu se Screamin post modernin kauhun sortuminen pehmoilevaksi teinijännitykseksi, aasia- ja espanjakauhun kummitusymboliikan nousu, Hostelin, Martyrsin ja kumppaneiden kidutusporno ja ne loppumattoman tuntuiset remaket. Aasiakauhu ei tietenkään ollut oikeasti mikään uusi asia, kunhan vain sai tuossa jossain vaiheessa enemmän huomiota osakseen ja remaket ovat vanhan toistoa, joten ehkä Scream 4 on sitten sitä extremeväkivaltaista goremättöä.
No ne ovat kutienkin ne remaket jotka ovat tämän elokuvan temppu, joka on sinänsä ilmestymisvuotta ajatellen looginen vaihtoehto, mutta ei mikään hirveän innostava kun ajattelee tyypillisen uusintaversion olevan vain päivitetyillä efekteillä tehty simppeli rahastus, jolloin Scream nelosen etsintä kohdistuu elokuviin joita ei voi kauniina päivänkään pitää hyvinä esikuvina. Valintana se kuitenkin on looginen.
Remaket eivät vain oikein tarjoa mitään tarttumapintaa, kunhan niistä vain saadaan pari sivuhuomautusta aikaiseksi ja uusintaversiointi tulee eniten esille aiempien Scream-hahmojen ja tapahtumien kierrätyksenä. Mutta hei, niinhän jo suurin osa jatko-osista tekee normaalistikin ja niin ovat tehnyt Screaminkin edelliset jatko-osat. Joten tämä nelososa on pikemminkin vain nelososa siinä missä mikä tahansa nelososa, jonka kohdalla kyynisimmät meistä ajattelevat syyn sen olemassaoloon olevan muualla kuin niiden uusien sääntöjen esittelyssä ja pikemminkin vain hittikaipuussa jota haetaan vanhan maineella ratsastamisesta.
Jälleen kerran mukana on joitakin nokkelia juttuja, mutta taas kerran ne liian suurelta osin samoja temppuja. Niinpä esimerkiksi se elokuvan avaava Stab 7 jossa katsotaan Stab kutosta jossa puhutaan Saw nelosesta on oikeastaan vain se sama kakkososan Stab-jippo, eikä useamman elokuvan lisääminen toisen elokuvan sisään tee siitä erilaista. Paras tälläinen Scream-temppu taitaakin olla Stab-elokuvamaratooni, jossa yleisö elää mukana vähän kuin jossain Rocky Horror-tapahtumassa.
Kännykät ovat uudempaa mallia ja nuorissa roolihahmoissa on sellaista nykyaikaista siis niinku whateva-pissisasennetta, mutta ideoiltaan tämä on jo nähty Scream. Plussana kuitenkin se, ette etenkin kolmososaa vaivannut puupäähuumori on karsittu pois ja ollaan siirrytty vakavampaan suuntaan. Välillä saattaa jopa miettiä, että onko hieman ryppyotsaisuuttakin mukana kun jopa se itseironinen suhtautuminen omaan lajityyppiin on poissa. Siltikin vakavampi asenne on tervetullutta edellisen osan jälkeen ja jos tämä ei olisi jo neljäs Scream, eikä Scream-kopioita olisi ehtinyt ilmestyä jo riesaksi saakka voisin melkeinpä uskoa nelososan olevan varteenotettava vaihtoehto "nykypolven" ensimmäiseksi Screamiksi. Ihan oikeasri, siinä kuitenkin on mukana leffatriviaa ja muita ensimmäisen Screamin mausteita, eikä se ole mitenkään huonosti ja katsojaa aliarvoiden tehty elokuva, vaikka tässä vaiheessa elokuvahistoriaa sillä ei olekaan mitään edelläkävijän kenkiä, taikka mahdollisuuksia päästä kunnolla esille edellisten takaa.
Mutta kun se on nelososa, mutta kun vastaavia elokuvia on jo niin paljon, mutta kun remaket ovat lianneet lattian, mutta kun tässä ei ole mitään uutta, niin se on vain hyvä teinislasher ja se on hyväksyttävää tässä vaiheessa.
Lopputekstien olisi kannattanut lähteä pyörimään heti siinä vaiheessa kun ensimmäisen elokuvan lopetuksen uusintaversiointi saatiin päätökseen. Se on ihan hyvä, sitä seuraava osuus ei niinkään.
Scream-elokuvien naamio pohjautuu siis Edward Munchin maalaukseen, mutta siitä käytetään nimeä Ghostface ja Casper on kummitus, joten tässä laatimani kuva-arvoitus:
Tähdet:
Scream 2 ***
Scream 3 **
Scream 4 ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti