The Texas Chainsaw Massacre - Teksasin moottorisahamurhat (The Texas Chainsaw Massacre, 2003)

Joukko nuoria on ajelemassa maaseudulla, seurassaan hullutupakkia ja reipas mieli, edessä siintää Lynyrd Skynyrdin keikka. Kun he ottavat mukaansa ikävyyksiä kärsineen tytön, joka pian lopettaa päivänsä luodin avustuksella, kohtaavat he tästä alkaneen tapahtumaketjun seurauksena sadistisen sheriffi Hoytin (R. Lee Ermey) ja silloin se päivä vasta surkeaksi muuttuukin. Sitten Leatherface (Andrew Bryniarski) sahailee.

Vaikka en varsinkaan nykyään enää pidä tätä Marcus Nispelin ohjaamaa Texas Chainsaw-remakea kaikista huonoimpana uusintaversiona, niin ilmestyessään se oli nimenomaan sitä ja edelleenkin elokuva saa minun silmissäni kantaa tämän epämiellyttävän elokuvasuuntauntauksen emon/esikuvan törkyistä viittaa. Tietenkään Nispelin Texas Chainsaw-remake ei ollut ensimmäinen laatuaan, mutta mitä uusintaversiotehtailuun tulee niin tämä oli ainakin minulle se ensimmäinen tapaus joka todenteolla osoitti kuinka täysin mielikuvituksettomasti dollarinkuvat silmissä, ilman minkäänlaisia yrityksiä (edes valheellisia sellaisia) uuteen näkemykseen remakeja tehtiin. Olihan kyseessä uusintaversio elokuvasta jonka alkuperäinen versio on edelleenkin relevantti, Halloweenin, Night of the Living Deadin ja muutaman muun merkkiteoksen tavoin modernin kauhun alkusykäys. Kaiken kaikkiaan Tobe Hooperin elokuva oli jotain jota ei ollut missään nimessä tarpeellista uusintaversioida sen ollessa edelleen merkityksellinen ja Hooper itsekin oli ymmärtänyt sen tekemällä ensimmäisestä jatko-osasta ylilyödyn kauhukomedian Evil Deadin hengessä. Nispelin elokuva oli myös ensimmäinen Michael Bayn nimellä ratsastaneen Platinum Dunesin tuotanto ja se firmahan pistettiin pystyyn nimenomaan aikomuksena pukata pihalle remakeja ei-kovinkaan-vanhoista eikä ainakaan unohduksiin jääneistä kauhuelokuvista. Texasia seurasivatkin mm. Amityville Horror (2005), Liftari (2007), Friday the 13th (2009) ja A Nightmare on Elm Street (2010). Kun kyseessä on niinkin iso nimi kuin Michael Bay ja uusintaversioiden kohteet kukin tunnettuja ja yhtä vähän uusintaversioita kaipaavia, niin ei kenties liene ihme, että muut seikat kuten niin sanottu vanhan korjaus ja parantaminen olivat vähemmän merkityksellisiä kun tärkeämpää oli vain vetää rahat pois ennen kuin huomataan ettei mitään uutta ollutkaan tarjolla. Ja nimenomaan sillä vanhan myynnillä uudella kannella pelaava Nispelin Texas Chainsaw saa kantaa kaiken sitä seuranneiden uusintaversioiden pahat teot niskassaan. Sillä vaikka Nispel osaa Bayn tavoin tehdä pinnallisen kaunista ja hyvällä temmolla kulkevaa elokuvaa, niin mitä helvetin uutta tai erilaista Texas Chainsaw vuosimallia 2003 oikein toi muassaan? Se ei tehnyt mitään muuta kuin pisti mukaan enemmän meteliä ja möykkää, mutta se ei ainakaan minulle riitä. Se että elokuvaa päivitetään vain jotta saadaan sen hetkiset hiusmallit mukaan ja efekteihin uusi vuosiluku ei tee elokuvasta erilaista, paitsi tietenkin siten että keskittymällä niihin saadaan helposti peitettyä sitä alkuperäistä tunnelmaa jonka vuoksi koko jutusta rupesi aikoinaan pitämään. Nispelin version olemassaolo ei siis ole mielestäni perusteltu.
Niin no okei, R. Lee Ermey on se seikka jonka moni vetää esiin kun kerrotaan mikä ainakin on hyvää Nispelin elokuvassa. Kyllä, olen samaa mieltä, Ermeyn yrmyilyä on hauska katsella, mutta ei hänkään ole oikeastaan kuin se jatko-osista tuttu suurempi räjähdys ja terhakammat rinnat, sillä Texas Chainsaw-perhe on aina koostunut joukosta erottuvia friikkejä ja Ermey on näkyvämmästä osastaan huolimatta vain yksi heistä joita on nähty jo aiemminkin, ja melkeinpä uskallan väittää, että hän olisi ollut tehokkaampi pienemmässä roolissa. Ermeyhän tuntuu muutenkin pohjanneen uransa yhdelle ja samalle pahaperseroolille, jolloin Texas Chainsawn osa ei oikeastaan eronnut aiemmasta kuin kenties vain ruutuaikansa kasvun perusteella ja siinä määrässä hahmon teho vähenee mitä enemmän sitä näkee. Mutta kuitenkin, R. Lee Ermey on siltikin elokuvan viihdyttävintä seurattavaa, etten minä mene häntä oikeaksi miinukseksi kutsumaan.

Ihan oikeasti mielenkiintoisimmat jutut jotka yhdistän tähän remakeen ovat elokuvan ulkopuolisia sellaisia:

- Kuten olette jo varmasti huomanneetkin, niin minä pidän kovastikin elokuvamusiikista ja eritoten niihin sävelletyistä ääniraidoista pelkkien various artists-kokoelmien sijaan. Myös Steve Jablonskyn Texas Chainsawiin säveltämä musiikki kiehtoi hetken mieltäni ja nähdessäni kaupan hyllyllä tämän elokuvan soundtrackin, olin ymmärrettävästi aulis ostamaan sen itselleni. Kuitenkin pikainen vilkaisu levyn sisältöön sai minut muuttamaan mieleni, koska pelkästään se että kyseinen levy oli nimenomaan eri esittäjistä koostuva tekele ei ollut lannistavaa, mutta se oli ettei levyllä ollut edes sitä alussa kuultavaa Sweet Home Alabamaa, vaan sisältö koostui pelkästään modernista möykkämusiikista joista ei ollut elokuvassa haisuakaan. Mushroomhead, Seether, Soil, Hatebreed, etc.
Joo, ei oikein minun kamaani.
Huvittavaa kyllä, kun vaikka elokuva sijoittuukin 70-luvulle, niin sen enemmän, kovemmin, äänekkäämmin mentaliteettiin olisi sopinut käytettäväksi väärän ajan angstimusiikki ilman merkittävää eroa.

- Tämän elokuvan ilmestyessä olin videovuokraamossa töissä ja elokuvan promomateriaaliksi lähetettiin muun muassa sellainen liiketunnistimella varustettu standi, joka jonkun astuessa liian lähelle käynnisti äänitteen jossa kuului tuskanhuutoja ja moottorisahan murinaa. Se oli varsin mainio vempele, vaikka aika pikaisesti huomattiinkin ettei sitä voinut pitää päällä kun huumorintajuttomimmat aikuiset rupesivat saarnaamaan kuinka tuollaisia säikyttelykapistuksia ei saa pitää esillä ja että he ottavat yhteyttä johtoon valittaakseen asiasta. Jälkimmäisen kohdalla ne valitukset tulivat usein myymälävastaavan, eli minun kuunneltavakseni. Mikä ei ollut yhtään sen mukavampaa ja kiinnostavampaa kuin kuulla uhkailuja siitä, että "jos mä en saa myöhästymismaksuja anteeksi, niin mä siirryn teidän kilpailijan asiakkaaksi."

Mutta palatakseni tähän itse elokuvaan, pidän toki sen taiten tehdystä visuaalisuudesta, jossa on alkuperäisen elokuvan tavoin paljon makaabereja yksityiskohtia bongattavana. Jablonskyn ääniefektimäinen musiikki on varsin hyvin tunnelmaa luova ja R. Lee Ermey on viihdyttävä oman aikansa verran ja miehellä on taatusti ollut hauskaa kuvauksissa, sillä niin vapautuneesti hän päätään aukoilee.
Mistä en todellakaan pidä on elokuvan mielikuvituksettomuus, sisällön korvaaminen ulkokultaisilla seikoilla, joka saa myös sen liian puunatun ja harkitun visuaalisuuden tuntumaan turvallisesti kaikille suunnatulta. Jos katsojalle riittää se, että isompi on parempi niin ainakin Leatherfacen koko on sitä ja me kaikkihan tiedämme viimeistään Rob Zombien Halloween-pökäleiden ansioista (yks kakkaa ja kaks kakkaa), että isompi on aina pelottavampaa. Eiks nih? Ja isosta puheen ollen, sitä ovat myös Jessica Bielin rinnat, jotka saavat hervottoman paljon aikaa osakseen. Huvittavasti ne tekevät paremman roolisuorituksen kuin muu osa kehosta ja ovatkin Ermeyn jälkeen parhaimmat näyttelijät koko elokuvassa, joka tosin ei ole suuri saavutus näiden 70's Show-paukapäiden seurassa. No, se Steven Hyde värisyttää alahuultaan yhdessä vaiheessa aika tehokkaasti.

Tähdet: *
The Texas Chainsaw Massacre - Teksasin moottorisahamurhat