sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Delta Fever (1987)

Nuoruuden intoa puhkuvat Nick (Tom Eplin) ja Lance (Leif Garrett) haluaisivat käyttää aikuisuutta edeltävän osansa joraamalla, mutta pentele vie kun pitäisi jossain vaiheessa ruveta kantamaan vastuuta teoistaan. Mutta ei vielä sentään, joten ainakin Nick voi vaikkapa viettää kesää ihastumalla tarjoilija Jillianiin (Katherine Kelly Lang), aiheuttamalla kinaa rikkaan öykkäri Brycen (William Bledsoe) kanssa ja osallistumalla vesihiihtokilpailuihin, jossa pahimpana vastustajana on kukas muu kuin Bryce. Hei Lance suu kiinni, älä puhu enää oikeiden töiden etsimisestä ja muutoksesta, sä oot tosi downer. Samanlainen on Nickin faija (Martin Landau) joka myöskin jaksaa muistuttaa, että mene poika takaisin kouluun, hanki ammatti ja koira ja lapsia ja vaimo ja huono selkä. Duuds, ettekste tajuu ett mä haluun vaan deittailla tyttöjä, twistata ja shoutata. Onneksi opetus on se, että kannattaa odottaa onnenpotkua jonka vuoksi saa suuret vakuutusrahat, ettei vaan tarvitse kantaa vastuuta juuri peritystä yrityksestä ja sen veroista.

Laimea aikuistumistarina jossa esiintyvät näyttelijät eivät ole kuin pari tai muutaman vuoden esittämiään hahmoja vanhempia, mutta vaikuttavat oikeasti keski-ikäisiltä siihen sopivassa kriisissä olevilta aikuisilta esittämässä teinejä. Joten nuoruuden huuman uskottavuuden kanssa on vähän niin ja näin, vaikka kuinka jaksetaankin korostaa dialogissa sitä aikuisuutta merkitsevää ikää (joka on jostain syystä 25 vuotta) ja vastustaa sitä sellaisilla antakaa mun elää-kommenteilla. Kyseessä on sen verran harmiton ja etenkin mitäänsanomaton elokuva, että sitä etsii puoliväkisin kehuttavaa sellaisista seikoita kuin että hei, tässähän on Kauniiden ja rohkeiden Brookena tunnetuksi tullut Katherine Kelly Lang mukana, joka ei tietenkään merkitse juuri muuta kuin että se on tavallaan ihan kiva juttu, tai sitten ei. No ei siitä haittaakaan ole.

Okei se on mielenkiintoista, että toinen kahdesta kannessa mainituista näyttelijöitä on herra nimeltä George Alexander ja sitä siis olettaisi hänen olevan jonkinlainen ns. isompi nimi, tai ainakin jotenkin merkittävässä osassa elokuvassa kun kerran oikein sai nimensä kanteen. Herralla on filmografiassaan tasan yksi elokuva, joka siis on Delta Fever ja roolihahmoksi on merkitty Fisherman, joka minun nähdäkseni on siis jompikumpi nanosekunnin verran elokuvan introssa esiintyvistä ainakin itselleni kasvoiltaan tuntemattomista kalastajista. Rooli on niin näkyvä ja merkittävä, että kalastaja kalastaa ja sitten vene ajaa ohi.

Tähdet: *
Delta Fever

2 kommenttia:

Jessus kirjoitti...

Tämä leffa on yksi niistä, johon törmää toistuvasti ja taas toistuvasti kaikissa mahdollisissa kaupoissa, joissa ei yleensä nyt pääsääntöisesti ole etsimässä elokuvia, kuten joku paikallislähiön Sale. Aina leffa on jossain nuhruisessa alelaarissa ja hinta on kaksi tai kolme euroa.

Kirppareiltakin olen tämän leffan bongannut miljoona kertaa, mutta aina se on jäänyt ostamatta ja arvostelusi jälkeen voin todeta, että niin se jää kyllä ostamatta jatkossakin.

...noir kirjoitti...

Delta Fever on tai ainakin oli jossain vaiheessa Poptorin kamaa, joten siinä lienee syy miksi sitä saattaa usein tavata nimenomaan lähikaupoissa, tms. Niissä kun aika usein on se Poptori-hylly, jollaisesta muuten saattaa löytyä ihan hyviäkin tapauksia, mutta valitettavan usein kaikkea muuta.