Entisellä kaivostyöläisellä ja nykyisellä luottamusmiehellä Jockilla (Charles Bronson) on lieviä vaikeuksia sopeutua pukumiesten seuraan ja varsinkin hyvä veli-käytäntöön jota isommat herrat harrastavat, mutta hän jaksaa uskoa että vaikka ammattiyhdistyksestä löytyy herrainklubilla seurustelevia kollegoita ollaan siellä kuitenkin ensisijaisesti työntekijöiden puolella. Kun yhdistyspomo Tony (Wilford Brimley) osoittaa välinpitämättömyyttä kuolemaan johtaneen kaivosonnettomuuden vuoksi huomaa Jock, että johto kaipaisi tuuletusta jolloin ahneus ja maton alle lakaiseminen eivät olisi enää jaetulla ykkössijalla. Jockin vaimo Margaret (Ellen Burstyn) puskeekin miehensä haastamaan Tony tulevissa yhdistyksen vaaleissa, mutta Jock on varma että jos hän niin tekee on tuolloin henki vaarassa. Tony kun on paskiainen niin Jock ymmärtää, että työn orjan on noustava sorron yöstä vaikka se saattaakin tarkoittaa ikuista unta.
Tositapahtumiin pohjautuvan tarinan lopputulos Jockin osalta oli "...murdered in 1969 by killers hired by a union political opponent, Mine Workers president Tony Boyle."
Tässä näkee millä tavoin varsinkin tuolloin 80-luvulla Bronsonin elokuvia myytiin kun tästäkin poliittisesta draamasta saatiin aikaiseksi tällainenkin kansikuvavaihtoehto:
Ei, nyt Bronson ei kulje ampumassa kamakauppiaita haulikolla eikä itse asiassa millään muullakkaan kovaa puhetta vahvemmalla. Muistatteko ne osuudet Wall Streetista joissa Martin Sheenin esittämä perusduunari puhuu kollegoilleen, Tappolistalla on enemmänkin sellainen elokuva. Kyseessä on varsin kiinnostava ihmislähtöinen tarina ja tämä aiheuttaa sen harvinaisen tunteen jossa elokuvan lyhentämisen sijaan toivoisi sille lisäminuutteja, sen puolentoista tunnin keston tuntuessa aikamoiselta tiivistykseltä. Se onkin suurin miinus tämän elokuvan kohdalla koska toistuvasti tulee fiilis, että nyt on jäänyt jotain kertomatta ja kun heti alussa Jock toteaa, että Tony pyrkisi vaalivoittonsa varmistaakseen tappamaan hänet niin siinä vietiin jännitys siitä mitä mahdollisesti tulisi tapahtumaan ja se paljastava toteamus tuntuikin olevan siinä missä oli vain koska piti ahtaa liian lyhyeen aikaan liian paljon kerrottavaa. Toisaalta tämä aiheuttaa myös sellainen mielenkiintoisen rakenteen elokuvalle, että jotta saataisiin muun muassa murhan suunnittelu, siihen liittyvien ihmisten motiivit ja toteutus kerrottua on pitänyt jostain muualta karsia jolloin sen vuoksi pääosaesittäjä tuntuu katoavan pitkiksi ajoiksi tehden Bronsonista melkeinpä sivuosanäyttelijän tarinassa jossa hahmonsa on pääosassa. Toisaalta koska murhaan liitetyt ihmiset ovat hekin kiinnostavia ei heidän osuuttaan haluaisikaan vähentää pääosan etualan vuoksi, mistä syystä jälleen tulee halu saada enemmän pituutta elokuvaan.
Edellä mainittujen näyttelijöiden ohella mukana ovat myös esimerkiksi Hoyt Axton ja Alan North joten varsinkin ns. vanhan liiton vaikutus on vahvana selkärankana, mutta eipä myöskään Ellen Barkinia taikka muita nuoremman polven esiintyjiä pääse huonoksi kutsumaan. No, paitsi nuori herra Keanu Reeves käy osoittamassa ettei hänen uransa ainakaan lähtenyt nousuun tämän elokuvan ansiosta, koska aika olematonta lahjakkuutta hän tässä osoitti. Eipä sentään mies ole ulkonäöltään juurikaan vuodesta 1986 muuttunut, mikä on vain spookya.
Tähdet: ***
1 kommentti:
Muisteli Keanun olleen ihan jossakin toisessa Bronson pätkässä, mutta se olikin sitten kuitenkin tämä. Sitä se varhaisiän dementia teettää, heh.
Lähetä kommentti