Kapteeni Taten (Steve Austin) johtama poliisin erikoisryhmä käy estämässä ruokakaupparyöstön ja ihan oikeasti, kuka hiton ääliö on jättänyt limpsakuorman noin kapealle käytävälle kaikkien esteeksi? Eihän tuo edes ole juomaosasto ja hei, missä ovat renkaat alta?
Mutta niiden merkitys olikin olla vain ns. tyhjät pahvilaatikot joihin saa luvalla törmätä. Taten joukkio koostuu samanlaisista puupäistä kuin hän itsekin on, joten epileptinen norsu posliinikaupassa aiheuttaa vähemmän tuhoa ja hävitystä, ja kertoo parempia vitsejäkin jonka vuoksi Tate porukoineen saa kehujen sijaan määräyksen osallistua uudelleenkoulutukseen. He siis matkaavat syrjäiselle tehdasrakennukselle treenaamaan ammuskelua tietämättä, että siellähän ovat kahden kilpailevan rikollisryhmän edustajat etsimässä jotain jonka molemmat haluavat ja päättävät solmia välirauhan pistääkseen kytät hengiltä.
"Michael Jai White was very unhappy with the finished product." Ymmärrän, mutta teit myös Spawnin, että sinuna olisin vain tyytyväinen kaikesta muusta.
Tactical Force on kiiltävänahkaista steroiditoimintaa jossa äijäpuhe ja puujalkavitsit lentävät yhtä ahkerasti kuin luodit joita sinkoilee rankkasateena. Vahvasti kieli poskessa tehtyä toimintaa samaan tapaan kuin vaikkapa jokin John Cenan Marine, joten ehkäpä Jai White erehtyi luulemaan olevansa tekemässä vakavasti otettavaa toimintaa eikä jotain jossa olisi vuosia aikaisemmin jo oletuksena lukenut Pepin/Merhi-tuotanto. Joten jos ei tee samaa virhettä kuin Jai White ja katsoo tämän sellaisena kuin se todellisuudessa on, eli tyhjäpäisenä räiskintänä jonka seurassa niin sekä Beavis kuin Buttheadkin höröttäisivät on se silloin ihan kelvollista aivojennollausviihdettä. Pienikin erehdys käyttää aivoja ja on aika vaikea päästä eroon hitto mitä bullshittii-ajatuksesta, joten varovaisuus kunniaan. Pölhöviihdettä pölhöimmillään, mutta ainakin hetkittäin pölhöydessään mainion pölhöä.
Erityisen pölhöä on elokuvan musiikki joka on kuin looppiin jumittunut kasvavan sävellyksen huippukohta joten suunnilleen puolen minuutin välein kuulee pu-pum-BOOM!!! ja sellaisena se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Joo, se käy tosi rasittavaksi hyvin nopeasti. Vartin pituisena Tactical Force olisi lajityyppinsä parhaimmistoa, mutta nyt suurin viehättävyys rapisee pois jo ennen puoltaväliä.
Tuossa hieman aikaa sitten mainitsin toisaalla Steve Austinista sen, että vaikka olen nähnyt useammankin elokuvan jossa hän esiintyy ja pistin merkille kuinka hän alkoi yhdessä vaiheessa olemaan kovastikin esillä toimintaelokuvissa jotka eivät ole aivan pahinta kuraa mutta eivät myöskään A-luokkaa niin en koskaan oikein ole saanut pidettyä mielessäni mistä hän alunperin tuli tunnetuksi. Se on sinänsä hassua koska Austin vaikuttaisi olevan samanlainen kuin joku Hulk Hogan ja siten kun on kerran hänet jossain nähnyt niin ei enää koskaan unohda häntä, mutta oletettavasta muistettavuudesta huolimatta Austin on minulle kuin jokin mementoversio näyttelijästä, että heti kun saan hänet mieleeni putoaa hän sieltä samantien pois. Ja joo, kyllä minulle muistutettiin hänen olleen aikaisemmin teatteripainija, mutta katsotaan muistanko sitä tai häntä ylipäätään enää seuraavan elokuvansa tullessa katseluvuoroon.
Tähdet: **
2 kommenttia:
Austin teki jossakin vaiheessa läjän erinäisiä toimintapätkiä, joista osa kesti paremmin katsomista kuin toiset. Nyttemin onkin sitten ollut sillä rintamalla hiljaisempaa. Liekö podcastin ylläpito vienyt kaiken ajan leffojen teolta, tai sitten hän ei vain ole enää viitsinyt sellaisia tehdä.
Minä yhdistän Austinin johonkin Dolph Lundgren-tason toimintaleffoihin ja aina sivuosaan.
Lähetä kommentti