Hmm, tuossa Stand Up Guysin kannessa on jotain kovin tuttua, mutta en millään saa mieleeni että mitä:
28 vuotta kiven sisässä viettänyt Val (Al Pacino) on tänään vapaa mies, mutta halu palata rikosten teille on edelleen suuri ja vaikka se edellyttääkin viagraa on miehellä myöskin toiveena paneskella nuoria naisia. Valin ex-rikoskumppani ja paras kaveri Doc (Christopher Walken) on vastassa vankilan porteilla tarjoten kaverilleen majapaikan sohvaltaan, mutta samalla Docin mieltä painaa gangsteripomo Claphandsin (Mark Margolis) vaatimus tappaa Val huomiseen mennessä. No, sitä ennen varastetaan auto, vaatteita, lääkkeitä, hakataan pahiksia ja viattomia, puhutaan tunteista ja lopulta yhdessätuumin lähdetään kohtamaan Claphands aseet laulaen. Okei, vauhti on kyllä rollaattoritasoa, että laulu on korkeintaan Elämää juoksuhaudoissa.
Muistatteko kuinka isona juttuna sitä aikoinaan pidettiin, että saatiin Robert De Niro ja Al Pacino samaan elokuvaan (Heat, 1995) samaan aikaan esiintymään. Kaksi suuressa arvostuksessa olevaa ns. elävää elokuvalegendaa viimeinkin yhdessä ja heidänhän täytyi olla riidoissa koska eivät olleet näin aikaisemmin tehneet. Myöskin Stallone ja Schwarzenegger vihasivat toisiaan koska eivät tehneet yhdessä elokuvaa. Voi, Matt Damon ja Peter Franzen ne vasta halveksuvatkin toisiaan koska eivät ole vielä yhteistä elokuvaa tehneet. Ehkä, kenties, mahdollisesti eivät vain aikataulut taikka elokuvatarjoukset ole osuneet yhteen. Tai ehkäpä se, että molemmat jakavat saman ammatin ei automaattisesti tarkoita, että he tulevat tekemään yhteistyötä, tuntevat toisiaan tai tietäessään toisensa omaisivat minkäänlaisia tunteita vihasta rakkauteen. Onhan se kiva jos esimerkiksi omat suosikit päätyvät saman elokuvan tähdiksi, mutta ei heidän yhteistyönsä automaattisesti tarkoita hyvää elokuvaa. De Niro ja Pacino Heatissa oli jotain jota minäkin odotin ja olihan se leffa aivan julmetun hyvä, on edelleenkin ja iso osa onnistumisesta kuului lahjakkaille näyttelijöille jotka eivät rajoittuneet vain kahteen edellä mainittuun henkilöön. De Niro ja Pacino ovat sittemmin tehneet myös pökäleen nimeltä Oikeuden kasvot, ja heistä edellinen on tehnyt yhdessä 50 Centin kanssa jotain 28 elokuvaa, että ei elävien elokuvalegendojen yhteispeli todellakaan aina tarkoita Heatin kaltaista loistoteosta. All hail 50 Cent! Joten mitä hiton väliä sillä on ketkä pistetään yhteen, varsinkaan jos tarjolla olevan elokuvan perusteella he eivät sovi pariksi? Toki sellaisella saadaan mainosarvoa, mutta vielä parempi olisi jos se arvo siirtyisi myös sisältöön saakka. Heatin aikana niin sekä De Niro että Pacino olivat vielä ruokaketjunsa huipulla joten se riitti perusteluiksi pistää heidät yhteen, mutta vastaavasti Oikeuden kasvojen ilmaantuessa molempien ja varsinkin heistä ensimmäisen taso oli laskenut jo rutiininomaiseksi liukuhihnailuksi, että siinä vaiheessa elokuvaa myytiin enemmän nimillä kuin lahjakkuudella. Minkä näki myös siinä ettei itse elokuvassa muutoinkaan jaksettu oikein panostaa mihinkään, riitti vain että mukana oli kaksi parhaat päivänsä nähnyttä elokuvatähteä joiden vanha maine jaksoi vielä kantaa. Ja jaksaa oikeastaan vieläkin sillä niin usein edelleenkin De Niron ja Pacinon elokuva päätyy katseluun vain koska niissä ovat he. Mistä päästääkin tähän Stand Up Guysiin jonka pääosassa ovat Pacino ja Christopher Walken, joista jälkimmäinenkin on kovasti arvostettu ns. elävä elokuvalegenda, mutta eivätpä he aikaisemmin ole yhteistyötä tehneet ainakaan pitkän elokuvan puitteissa. En vähättele mukana olevaa Alan Arkinia, mutta kyllä ne ovat Pacino ja Walken jotka tämän elokuvan myyvät vaikka jäänä eskimoille. Stand Up Guysia ei kuitenkaan ole markkinoitu samalla tavalla kuin De Niron ja Pacinon yhteistöitä, mikä ehkä johtunee siitä kuinka vaikka Walken on kahteen muuhun mainittuun selvästi verrannollinen niin sekä lahjoiltaan, elokuviltaan kuin nimeltään niin ehkä hän kuitenkin on aika joka suuntaan ulottuvan filmografiansa vuoksi hieman liian "indie" ollakseen yhtä Hollywood kuin kaksi kaveriaan. Siinä mielessä Walken on kuitenkin ehkä hivenen tuntemattomampi, vieraampi tai ainakin vaikeammin markkinoitava koska hänestä ei aina tiedä onko kukko vai kana, mitä taas ei tapahdu samalla tavalla De Niron ja Pacinon kohdalla. Walken onkin siis ehkäpä enemmänkin kuin Harvey Keitel, James Woods tai Willem Dafoe siten, että jokaisesta pidetään ja jokaisen kyvyt arvostetaan korkealle, mutta jokaisessa on jotain epäilyttävää jonka vuoksi ei ehkä esittelisi heitä vanhemmilleen ilman, että saisi saarnan siitä kunka hän on huonoa seuraa sinulle. Vaikka De Niro oli pelottava irokeesimyssyinen taksikuski ja Pacino kokkelinenäinen kiroileva latinogangsteri niin he ovat siltikin kiikkustuolin turvalliset reinot kun taas yleisesti ottaen lempeämmän oloinen Walken vastaa siltikin edelleen mitä vastaan kapinoit?-kysymykseen vastauksella "whadda ya got?" Kuitenkin siinä missä Heatin kohdalla pidettiin haloota De Niron ja Pacinon yhteenliittymästä olisi ollut ymmärrettävää tehdä samoin nyt Pacinon ja Walkenin pariintumisesta. Vaikka toisaalta se mikä oli vuonna 1995 uutta, ihmeellistä ja erikoista on nykyään arkipäivää kun Stallonekin on tehnyt yhdessä Schwarzeneggerin kanssa vuoden sisällä arviolta 12 elokuvaa kun aikoinaan Last Action Heron T2-pahvistandi Stallonen naamalla oli se lähin mihin päästiin. Jos Van Damme ja Seagal pistäisivät hynttyyt yhteen olisi se jonkinlainen ilmiö, Pacino versus Walken puolestaan on vain jokapäiväistä leipää. Lopulta siis tärkeintä on kysymys kuuluvatko he samaan elokuvaan, tuovatko he yhdessä muutakin arvoa kuin pelkät kanteen saavat nimensä?
Ei, eivät tuo. Valitettavasti.
Stand Up Guys on kiva elokuva, varsin miellyttävää katseltavaa ja sen introon valittu soulmusiikkikappale luo niin loistavan fiiliksen, että odotukset alkavat siinä vaiheessa nousemaan aika korkealle, mutta itse elokuva on kuitenkin korkeintaan vain ihan hyvä ei sen enempää ja vaikka niin Walken kuin myös Pacinokin suorittavat roolinsa laatunäyttelijän automaattisella varmuudella niin jomman kumman voisi ihan yhtä hyvin korvata vaikka jollakin Ben Stillerilla ja elokuva pysyisi ennallaan. Kumpikaan ei siis tuo mukanaan mitään korvaamatonta ja vaikka elokuvassa on mukavan letkeä meininki niin siitä paistaa liiaksi sellainen ajatus ettei haittaa vaikka kaikki muu on tasapaksua kun päätähdet sitten nostavat sen ylemmäksi. Koska he eivät tee niin, alkaa Stadn Up Guys karisemaan mielestä heti lopputekstien alkaessa. Se viihdyttää juuri kestonsa ajan, mutta ei jää mieleen kuin olemalla esikuvana Roomies-animaatioille.
Varsinkin Pacino on ihan samanlainen vanha äreä papparainen molemmissa, mutta kyllä Roomiesin versio Walkenistakin on napattu Stand Up Guysin kiltistä esiintymisestä.
Erinomainen soulsoundtrack, keskinkertainen elokuva. Tarpeeksi mukavia hetkiä jotta jaksaa vaivatta loppuun saakka, mutta alkuun kelaamista ei edes harkitse ja jos on jo katsonut Richard Dreyfussin/Burt Reynoldsin vuoden 2000 vanhusrikoskomedian Kovat kundit on jo nähnyt Stand Up Guysin, sävy on niin yksi yhteen.
Koska valtaosa elokuvan komiikasta koostuu siitä, että eläkeikäiset papat kärsivät erektio-ongelmista, vatsahaavoista ja sen sellaisista niin ehkäpä nimenä olisi pikemminkin pitänyt olla Sit Down Guys. Joskin kohtaus jossa Walken puhuu lapsenlapsensa kanssa on sen verran koskettava, että se saa miettimään kuinka toimivaksi tämä olisi saatu jos tyylilajiksi olisi valittu melankolinen hyvästien jättö rikoskomedian sijaan. Se yksi ainoa kohtaus kun vaikuttavampi kuin yhteenlaskettu määrä elokuvan erektiovitsejä.
Ja joo, se aika kuuluisaksi muodostunut kuva Pacinosta ja Walkenista jossa edellinen näyttää harhamieliseltä resupekkavanhukselta ja jälkimmäinen osoittaa ettei housuja saa enää ylemmäksi on otettu juurikin Stand Up Guysin kuvauksista.
POIS NURMIKOLTA!
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti