maanantai 15. tammikuuta 2018

Paholaisen leikkimökki (Cubbyhouse, 2001)

Alku lupaa... no, sovitaan että hyvää kun kielivalikossa soi jokin möykkämetallimusiikki ja itse kuvassa on Baphomet.
Kiinnostavaa on, että jos valitsee (risti on kursori) tuon sarvien välissä olevan mustan kohdan ei kieleksi tulekaan arameaa vaan mitään ei vain yksinkertaisesti tapahdu. Ymmärrettävää kun ainoa oikea saatanallinen kielivalinta on tietenkin ruotsi. Hejsan, ad Björn qui laetificat juventutem meam.

30 vuotta sitten saatananpalvojat pilkkoivat Australiassa australialaisen perheen ja nyt jenkeistä avioeron myötä takaisin ei-niin-yllättäen australiaan muuttava Lynn (Belinda McClory) tuo sinne amerikkalaiset lapsensa joista vanhin, Danny (Joshua Leonard) näyttää samanikäiseltä kuin äitinsä (oikeasti Leonard onkin vain seitsemän vuotta nuorempi). Oh, mom! No kuitenkin, he ostavat tietenkin juuri sen talon jossa saatananpalvojattuon mainitun  murhauksen suorittivat ja siksipä myyjän ehdoton vaatimus on ettei taloa saa myydä perheelliselle, joten luonnollisesti se myytiin perheelliselle. Siellä onkin murhanhimoinen puu joka on todennäköisesti sukua joko Evil Deadin raiskaajapuulle taikka The Guardianin lapsia syövälle druidipuulle, mutta eläväisyytensä perusteella ei sentään Robert Pattinsonille. Hauskaa on kuinka puu hyökkää ihmisten kimppuun keskellä kirkasta päivää välittämättä siitä kuka katselee, mutta kukaan ei nähdessäänkään huomaa mitään ja rajuin reaktio on kutsua tuholaistorjuja... jonka puu syö. Hah! jopa ne lapset jotka puu koetti juuri äsken kuristaa, repiä ja popsia ovat heti perään, että nou hätä mennään leikkimään sen luokse rakennettuun majaan jossa on luita ja eläinten kalloja ja seinillä satanismisymboleja. Tietenkin se leikkimökki on portti helvettiin jolla en siis tarkoita eduskuntataloa taikka saksalaisperäista ruokakauppaa, mutta jotain aivan yhtä kammottavaa kuitenkin. Mökki ottaa lapset valtaansa jotta avullaan portti saataisiin auki.

Ozploitaatiota, eksploitaatiota, grindhousea, trashia, kalkkunaa, tms., sitä Paholaisen leikkimökki on ja vaikuttaa olevan roskaa aivan rehellisesti eikä moderniin tapaan ironisesti taikka kunniaa osoittavasti. Se on roskaa koska parempaan ei pystytty.
Vahvasti lainataan Poltergeistista, mutta yleisfiilis on enemmän jossain 70-luvun sensaatiohakuisessa roskakauhussa jossa asiaankuuluvasti tarinankuljetus on amatöörimäistä törmäilyä, hienovaraisuus on kiellettyä ja tolkun menettäminen uhallakin on kova kiire itse asiaan joka siis on veri- tai muut kauhutehosteet, ollen silti kokonaisuutena yksinomaan pitkästyttävä. Musiikkikin kuulostaa siltä kuin rääkättäisiin epävireistä kissaa.
Joskin erityisen  suuri miinus siitä, että jos kerran tehdään retroroskaa niin kyllä siellä pitäisi paljaat tissit olla. Sama se kumman sukupuolen edustaja ne ottaa esille, mutta tissit peliin ja heti! Niitä ei nyt ollut, että hävetkää. Eksploitaatiota muka, pyh!

Tähdet: *

4 kommenttia:

Waltsu kirjoitti...

Olo on kuin Sannilla, joka tenttaa Vain Elämäässä Toni Wirtaselta, että mistä hän sai idean pistää kaksi dildoa nyrkkeilykehään läpsimään toisiaan lipuilla, mutta kysyn silti:
miksi odotat näkeväsi paljaita tissejä tälläisessä elokuvassa?

Mitä olen itse kuullut myös muilta intohimoisilta leffaharrastajilta, monelle tuntuu olevan tärkeää nimenomaan tämä nimenomainen vaatimus.... Onko taustalla joku mielenkiintoisempikin syy, vaikka onko se vain leffaharrajastan kirjoittamaton sääntö, että leffa ei ole hyvä ilman paljaita tissejä?

...noir kirjoitti...

Jos kyseessä on eksploitaatioelokuva niin se edellyttää tiettyjä asioita ja yksi niistä on halusi tai ei paljaat tissit, aivan samalla tavalla kuin kuin niitä ovat shokkiarvon vuoksi ylivedetyt väkivaltakohtaukset, välinpitämättömyys juonen järjellisestä kuljetuksesta, koska kyseessä on kuitenkin eksploitaatioelokuvasta. Se että koetat tiivistää asian toteamukseen, että leffaharrastajat vaativat paljaita tissejä jotta elokuva olisi hyvä osoittaa ettet joko lukenut tekstiä kokonaan taikka ymmärtänyt sitä, sillä se ei ole merkki hyvästä elokuvasta vaan osoitus siitä että elokuvantekijä on tiennyt mitä tekee ja osoittaa olevansa rehellisesti sitä tekemässä. Tässä Paholaisen leikkimökin edustamassa lajityypissä ja toteutustavassa sen vaatimusten ohittaminen tekee elokuvasta vain pelkän clickbaitin jossa tärkeintä on ollut vetää katsojalta rahat pois ennen totuuden paljastumista, mikä huvittavaa kyllä nimenomaan on hyväksikäyttöelokuvan tunnusmerkki, mutta samaan tapaan kuin jos elokuva mainostaa kannessaan isolla siinä olevan joku tietty iso näyttelijänimi mukana joka sitten onkin vain parin sekunnin cameossa on aiheellista suuttua myös siitä, että rohkeana roskaelokuvana joka ei kuvia kumartele esittäytyvä teos onkin ihan pelkkää geneeristä massamoskaa. Se että Paholaisen leikkimökin kaltaisesta elokuvasta puuttuu rohkeus silkan valehtelun vuoksi tulee esille vertauskuvana joka tällaisessa tapauksessa on tissit ja jossain keskusteludraamassa se on jokin toinen asia (esim. huolimaton dialogi) kun taas isossa toimintarymistelyssä se on jokin muu (vaikkapa kehnot tehosteet). Minä en odota näkeväni kauhuelokuvassa tissejä, mutta minä odotan että elokuvantekijät tuntevat lajityyppinsä mitä toteuttavat.

Waltsu kirjoitti...

No juuri tätä yritin udella. Vastasit kysymykseeni, vaikka sen surkeasti esitinkin. Eli kuuluu lajityyppiin. Mielenkiintoista. Itse kun niin vähän kiinnostunut tästä genrestä olen, niin ei ole ollut tiedossa tätäkään. Aina oppii jotain uutta!

...noir kirjoitti...

Tuossa Paholaisen leikkimökissä häiritsi nimenomaan se, että se on siten "rehellisesti" eksploitaatioelokuva että se on roskaa, mutta se on epärehellinen siitä että koska se on edellistä vain siksi ettei parempaa osata niin suuremmalla ammattitaidolla se olisi kuitenkin pyrkinyt saamaan lajityyppiään suuremman yleisön ja siihen taas eivät lukeudu lajityypin tavaramerkit. Robert Rodriguezin ja Quentin Tarantinon Planet Terror sekä Death Proof ovat juuri niitä massayleisölle suunnattuja eksploitaatioelokuvia, mutta niissä ollaan tehty kunnianosoitusta lajityypille ja tarkoituksella napattu vain tiettyjä tunnusmerkkejä, mutta niissä nimenomaan ollaan tavoiteltu massayleisöä jonka vuoksi todellinen rohkeus aitoon roskaelokuvaan on jätetty pois. Paholaisen leikkimökkiä tosin ei uskoakseni olisi pelastanut niin tissit kuin ammattitaitoiset tekijätkään, vaan se olisi silti huono elokuva.