Hyvää iltaa ja hups! nyt on taas kaupunki täynnä zombeja, jonka vuoksi navy seals-tiimi lähtee pelastamaan saarroksiin jäänyttä varapresidenttiä. Maailman epäpätevin navy seals-tiimi joka laskee aseensa heti kun vihollinen hyökkää ja ampuu vasta kun zombie on jo ehtinyt pureskella uhrinsa mureaksi. No, onneksi siellä on se keltanokka jonka kykyihin ei juuri uskota ja jolla on raskaana oleva vaimo odottamassa kotona. Hyvin se menee.
Halvan näköinen ja oloinen zombietoimintaelokuva on kiintoisin olemalla eräänlainen yksinkertainen sotaelokuva jossa vihollinen sattuu olemaan elävä kuollut. Eli hieman kuten World Invasion: Battle Los Angeles joka myös oli vain pelkkä toimintasotaelokuva, mutta avaruusolennoilla. Joten toisin kuin yleensä zombieleffoissa ei nyt chillailla nurkissa, ei tehdä mitään sosiaalipoliittista satiiria eikä keskitytä ns. tavallisten ihmisten selviytymistaisteluun, mennään vaan ja ammutaan kaikkea liikkuvaa. Toki siellä on pari mitätöntä hetkeä kun koetetaan esimerkiksi syventää ihmisen roolia, mutta sekin on vain jotain ryhmän uusi jäsen on parraton kun veteraaneilla on jo karva kasvanut-raapaisu. Ihan oikeasti, se käytännössä kertoo kaiken siitä kuinka vähän elokuvan tekijät halusivat panostaa muuhunkin kuin vain ammuskelupelin tärkeimpään osaan, eli daa! ammuskeluun. Muutaman ensimmäisen persoonan kuvaushetket viittaavatkin siihen, että ainakin joku halusi elokuvan olevan pelimäinen.
Surkeita tehosteita, ryppyotsainen lähestymistapa, kehnoa näyttelemistä ja löysät Barack Obama-viittaukset saavat luulemaan kyseessä olevan vähintään Asylumin elokuva, mutta kas kummaa ei niin olekaan. Ah, ehkä se oli se ryppyotsaisuus jonka vuoksi Navy Seals vs Zombies ei Asylumille sopinut. Siellä kun pyritään koomisuuteen. Niin ja kun totean tämän olevan toimintapainotteinen sotaelokuva, on se sitä vain siten miten 50 euron budjetilla on mahdollista. Ei sillä saa juuri mitään, vaikka olisi tästä koko elokuvasta varmaan saanut aika hyvän puolentoistaminuutin trailerin aikaiseksi.
Michael Dudikoff käy puhumassa mikrofoniin. Joskin se yhtä vaikuttavaa kuin se kun minä kuulutan töissä "hyvät asiakkaat, suljemme viidentoista minuutin kuluttua." Minä sentään teen sen kolmella kielellä.
Tähdet: *
8 kommenttia:
Dudikoff otetaan mukaan, mutta vain siksi, että hän saa kähistä joutavia mikkiin bunkkerissaan. Dudikoffia ei ole tehty sellaista touhua varten. Ei alkuunkaan....
Sen olisi pitänyt olla Dudikoff vs Zombies.
Tämä`varttituntikuulutus` on mullekin tuttua iltavuorohommaa. Ei kovin vakuuttavaa, mutta joskus (aika useinkin) mä repäisen että suljetaan `Kymmenen minuutin kuluttua`, joskus jopa viiden.. Ja jos oikein "hurjalle päälle" satun (taas aika usein) ilmoitan paikan olevan suljettu... :)
Kuin katsoisi peiliin. Älä vain sano, että sinäkin mielestäsi kuulostat pikkuoravalta kaiuttimien kautta vaikka uskotkin olevasi baritoneista baritonein.
En sano. Mutta kyllä se taitaa tähän suuntaan mennä meikäläiselläkin..
Museossa olin aikoinani töissä ja muistini mukaan taisin ainakin kertaalleen päästä kuuluttamaan, jotta suljemme 10 minuutin kuluttua. Hyvin se meni noin niinku omasta mielestä, heh.
Kunnes intiaanit, cowboyt, dinosaurukset ja muut heräsivät vai?
En myönnä enkä liioin kielläkkään. Pikemminkin päinvastoin...
Lähetä kommentti