maanantai 23. tammikuuta 2012

Animaatiot osa. 2

BRAVESTARR (1987 - 1988)

Bravestarr oli hieman yksityiskohtaisemmin piirretty kuin Masters of the Universe ja siitä oli vähennetty koomisia elementtejä, mutta pääosin sarja oli tutun tuttua Filmationia.
Kyseinen sarja oli retrofuturistinen, steampunkmainen kertomus New Texasissa toimivasta sheriffistä, Bravestarrista joka koetti estää paikallisia hirviömäisiä rikollisia kiusaamasta kilttejä hamsterihumanoideja. Apunaan Bravestarrilla oli kyborgihevonen ja kyky kutsua itseensä yliluonnollisia kykyjä, kuten haukan katse, karhun voimat ja gerbiilin rakko.
Bravestarr taitaa olla niitä hieman unohdettuja sarjoja, sillä vaikka ainakin oman kokemukseni perusteella näitä kasetteja tuntuu vielä edelleenkin aika helposti löytyvän kirppareilta ja aikoinaan hahmo päätyi meille myös sarjakuvan ja lelujen muodossa, niin juuri kukaan ei tunnu muistavan sitä ainakaan ennen kuin näyttää pätkän siitä. Mikä on hieman surku, sillä kyseessä on aika mainio, hieman Full Moonin tuotokset mieleen tuova animaatiosarja. Eli hauskaa B-tieteisroskaa.

Animaatio on varsin sujuvaa, juonet köykäisiä ja musiikki hyvää.

Eläintarha Avaruudessa (Space Zoo)
Ulottuvuuksien välinen aukko on avautunut ja sieltä esiin työntyvä mekanokäsi nappaa Uuden Teksasin asukkaita vangiksi avaruuslisko Brankorin yksityiseen eläintarhaan. Sheriffi Bravestarr hyppää aukkoon ja kurmoottaa Brankoria ja hänen robottejaan. Kun vangit ovat vapautettu ja Brankor näkee heidän olevan iloisia vapaudestaan, on hän oppinyt ystävyyden merkityksen. Ihan oikeasti.

Tähdet: ****
Bravestarr

NAAMIO (Mask, 1985 - 1986)

Jos oletan Bravestarrin olevan jotenkin unohdettu, niin Naamio eli Mask tuntuu olevan sitä vieläkin enemmän. Osasyynä tähän pimentoon on tietenkin Jim Carreyn tähdittämä Mask-elokuva ja siihen liittyvä animaatiosarja, joiden vuoksi aina kun mainitsee Maskin, olettavat kuulijat kyseessä olevan juuri tuo Carrey-Mask.
Muistaakseni Mask pyöri joko Superilla taikka Skylla, joten se mahdollisesti osaltaan aiheutti sen vähemmän valokeilassa olemisen Suomessa kuin monien muiden aikalaistensa. Ainakin lelupuolella Mask ruletti ja kovaa, sillä tähän sarjaan liittyvät vempeleet olivat todella cooleja. Autoja jotka muuttuivat lentokoneiksi ja ampuivat kiekkoja, etc.

Animaatio on hieman valjun näköistä ja etenkin värit ovat turhankin heppoisia kuvatakseen terrorismisvastaisen erikoisyksikön toimintaa, mutta toisaalta sarjan valoisuus sopii hyvin pääsankari Matt Trakkerin Doug Savantismiin. Sitten kun vielä suuren osan jaksojen ajasta vievät Trakkerin joka puolelle nenänsä työntävä nyhverö poika ja hänen pelkurimainen R2D2-kopionsa, niin lopputulos on hieman kuin ostaisi Pulp Fictionin, mutta kotelon sisällä olisi Kummikarhut.

Makeat teknologiset keksinnöt ovat kuitenkin se seikka mikä tekee Maskista hubaa, vaikka löysä aor-tunnari ei sitä teekään.
Niin ja suomennoksessa Matt on tietenkin hauskasti Matti.

The Deathstone. Maahan syöksyy meteoriitti joka kiihdyttää kasvien kasvua, joten tottakai terroristiryhmittymä Venom haluaa sen itselleen ja Mask-järjestön tehtäväksi jää pysäyttää pahikset. Luonnollisesti Mattin poika Scott piiloutuu yhteen Maskin ajoneuvoista ja aiheuttaa eräälle jäsenelle vaaratilanteen ja nyt Scott korjaa tilanteen varastamalla vahingossa Venomin johtajan Mayhemin lentokonehelikopterin. Kone kuitenkin palautuu pian Mayhemille ja Scott voidaan unohtaa. Maskin jäsenet kirjaimellisesti jäädyttävät pahikset ja nappaavat meteoriitin itselleen, joka katoaa ilman selitystä ja sen tuo perille Scott..
Ja opetus on että "jos juoksette pallon perään, katsokaa ensin molempiin suuntiin." Öö, okei.

Tähdet: ***
Naamio

4 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Jep. Täälläkin pyörii kirppiksellä väliin yllätävän paljonkin näitä bravestarreja ja hiimännejä. Muutaman olen ostanutkin kuten esim. sen He-manin puhumme Suomea version, josta joskus kauan sitten Youtube linkinkin laitoin...:D

...noir kirjoitti...

Joitakin vanhoja animaatiosarjojen kasetteja tuntuu löytyvän aina kirppiksiltä ajasta ja paikasta riippumatta. Sääli vain että liian usein ne ovat vain pelkästään suomidubeilla olevia. Turtleseja kun julkaistiin aikoinaan myös alkuperäisellä ääniraidalla, mutta kaikki kirppareilta löytyvät kasetit tuntuvat olevan vain dubattuja.

Täältä löytyy varmaan joka kirpparilta Robocop- ja Dinoriders-kasetteja, mutta sääli että ne kaikki ovat samoja, että uusien löytäminen onkin jo vaikeampaa.

Niin ja yksi sarja mitä löytyy tosi paljon, ovat ne Repe Sorsa, Väiski, etc. piirrettyjä sisältävät Warnerin pyöreäkoteloiset kasetit joissa on se keskenään samanlainen valkoinen kansi.

Anzi kirjoitti...

Minä muistan nämä sarjat niin hyvin. Etenkin Bravestarr kolahti kovaa, siinä oli hieno tunnusmusiikki.

...noir kirjoitti...

Tästä tulinkin juuri rupatelleeksi ihmisten kanssa joita väitän ystävikseni, että jotenkin etenkin 80-luvun animaatioissa ja muutenkin sen ajan tv-sarjoissa oli nykyisiä tarttuvammat tunnusmusiikit.

Jos ajattelen vaikkapa Mastersia, Transformersia ja Bravestarria, niin niissä oli ihan killeritunnarit ja ne jäivät hyvällä tavalla soimaan päähän. Nyt joku Digimon, onko siinä edes tunnusmusiikkia?

Ja samaa aihetta laajentaakseni: Hill Street Blues, Miami Vice, Ihmemies, Ritari Ässä, Katuhaukka, etc.
Eipä se Housen tunnari meinaa millään jäädä muistiin.

X-Files oli vielä tosi onnistunut.

Niin ja tiedättekö missä sarjassa on aivan vitsin hyvä musiikki? Kahden Keikka.