Lokakuu kuuluu kauhulle: Don't be Afraid of the Dark (2010)

Joskus aikoja sitten goottilaisromanttisen talon alla asuvat maahiset nappasivat mukaansa lapsen koska halusivat hampaita. Samat öllikäiset pakottivat lapsen isän murhatöihin valheellisella lupauksella palauttaa jälkikasvu. Mutta se oli silloin kauan sitten, että väliäkö sillä enää.
Sally (Bailee Madison) on suruissaan vanhempiensa erottua ja kun elo äidin luona ei nostata mielialaa ottaa isä Alex (Guy Pearce) tyttärensä luokseen, sillä ehkäpä muutto toisaalle tekisi hyvää. Surku vain, että se muutto muualta tarkoittaa myös yhteiseloa isän uuden tyttöystävän Kimin (Katie Holmes) kanssa ja hän on juuri se jota Sally syyttää vanhempiensa erosta. Ai niin ja se talo jota kolmikko asuttaa sattuu olemaan se alussa mainitsemani goottilaisromanttinen, että voisiko käydä niin jotta ne maahiset aktivoituisivat uudemman kerran? No mutta tietenkin ja Sallya kiehtookin kellarista kuuluvat kuiskaukset, joten vahingossa hän tulee edesauttaneeksi tulevia hirmutekoja. Kun Sally koettaa kertoa muille, että pikkumonsterit tahtovat tappaa ei kaveerata, niin tottakai yhtä ihmistä lukuunottamatta kaikki ajattelevat Sallyn olevan harhainen ja sillä aikaa veri virtaa.

Ihan ensimmäisenä täytyy antaa plussaa alkutekstien musiikille (Marco Beltrami) sillä se kuulostaa kuin tribuutilta Richard Bandin Bandin Re-Animator-scorelle, joka puolestaan oli kuuluvalta osin kunnianosoitus Bernard Herrmannin Psycho-sävellyksille. Se on aivan liian vahvasti siihen suuntaan kumartava ettei voi olla vahinko ja onkin mielestäni mainio silmänisku, vaikkakin jos sen antaa vaikuttaa mielikuviin niin tuolloin se on vahvasti harhaanjohtava.

Guillermo Del Torolla markkinoitu Don't Be Afraid of the Dark sisältää miehelle tutut murretut maanläheiset värisävyt ja syntiset punat (luit sen tahallaan väärin), edellä mainitun goottilaisromantiikan ja tuntuu elokuvalta joka kyllä sijoittuu nykyaikaan, mutta ei laisinkaan näytä taikka tunnu siltä (ts. 70-luku on lähempänä kuin vuosi 2010). Joskin koska Del Toro on toiminut ohjaamisen sijaan ainoastaan käsikirjoittajatuottajana, on se pitänyt tyylin pikemminkin jonkinlaisena light-versiona Del Torosta ja siten ilman näkyvää nimimarkkinointia ei yhteyttä kenties "leimaavasti" huomaisikaan. Plussaa tästä kuitenkin on se, että oli Del Toron vaikutus mikä tahansa niin uskoisin sen ainakin vaikuttaneen siihen kuinka aika tavanomainen mörököllihippa ei muutamista veritehosteistaan ja vastaavista huolimatta sorru mässäilemään niillä (kuolemat ovat minimissään, mutta niiden uhka on toistuvasti läsnä). John Carpenteria vertailukohtana käytettäessä kyseessä on enemmänkin The Fog kuin Halloween.
Mukana on toki turhan paljon helppoja äkkisäikäytyksiä, mutta jonkinlaista yritystä olla tunnelmallinen kauhuelokuva sentään löytyy.

Kenties ilman Del Toroa tämä olisi kuin mikä tahansa hammaskeijuinen Darkness Falls, eikä se nytkään hirveän kauaksi sellaisesta tusinatuotteesta eroa, joten kenties sitä antaa jo tässä muodossa liikaa arvoa tuottajan nimelle. Etenkin kun Don't Be Afraid of the Dark ei edes ole miehen originaalituotantoa vaan uudelleenversiointi samannimisestä vuoden 1973 televisioelokuvasta.

Kuitenkin, vaikka itse tarinasta ja sen toteutuksesta puuttuu yllätyksellisyys sekä omalaatuisuus ja tunnelma ei aivan yllä korkeuksiinsa, on kyseessä kelvollinen yritys ja hieman tiukemmalla otteella voisi olla enemmänkin.

Tähdet: ***

Don't Be Afraid of the Dark