Jos en nyt ihan niin rohkea ole että ajattelen ihan koko kuluvaa 2000-lukua, mutta ainakin viimeistä kymmentä vuotta, niin mielestäni tämän ajanjakson kolme parasta toimintaelokuvaa ovat Dredd, The Raid ja John Wick. Henkilökohtainen suosikkini näistä on Dredd, mutta kukin kolmesta ansaitsee peukutuksia siihen malliin että niihin alkaa tulla kramppeja. Siltikään en yhdenkään näistä kohdalla kaivannut jatko-osia, mutta tottakai jos sellainen ilmestyisi en jättäisi sitä katsomatta. En vain nähnyt mitään syytä niille ja se että ensimmäinen elokuva on hyvä ei ole tarpeeksi perusteluksi miksi jatkoa pitäisi tehdä, vaan sellainen olisi joko halu kertoa jotain oikeasti uutta tai tehdä se edes tyystin eri tavoin kuin aiemmin. Parempi jättää nälkä kuin syödä itseään ähkyyn, vaikka sokeririippuvuus vetäisikin puoleensa. Mutta tottakai jatkoa seuraa varsinkin jos kyseessä on ollut kaupallinen menestys ja tästä syystä se suosikkini sitten onkin ainoana jäänyt ilman jatko-osia. Ilmeisesti se välinpitämättömyyteni jatko-osien suhteen oli lykännyt tämän John Wick kakkosen näinkin kauaksi ilmestymisestään, koska hyllyssä se on kerännyt pölyä jo ties kuinka kauan ja ilmeisen pidettykin elokuva on. Toisaalta enpä ole vielä katsonut The Raidinkaan jatko-osaa vaikka se on koristanut valikoimaa vieläkin pidemmän ajan ja sen kohdalla moni on todennut kakkosen olevan ykköstä parempi. Mihin suhtaudun kyllä aika skeptisesti. No, mutta kuitenkin, tulin tuossa muistin virkistämiseksi katsoneeksi ensimmäisen John Wickin uudestaan ja toimiihan se edelleen aika hiton hyvin, että otetaan nyt sitten ne jatko-osatkin käsittelyyn.
Ammattitappajien aatelia ja niistä hommista eläköitynyt John Wick (Keanu Reeves) palasi hetkeksi tappohommiin henkilökohtaisen kostoretken vuoksi ja tapettuaan kaikki ei enää tapettavia ollut ja niin oli varastettu auto sekä murhattu koira kostettu. Kamat voidaan jälleen haudata kellariin, edelleen surra menehtynyttä puolisoa ja elää uuden koiran kanssa. Aina siihen saakka kunnes vanha tuttava Santino (Riccardo Scamarcio) tulee vaatimaan Johnia täyttämään aikoinaan tekemänsä lupauksen, mutta kun tämä ei enää aio palata murhabisnekseen räjäytetään John taloineen. Nyt pitää sitten kostaa talon puolesta ja taas John tappaa ihan sikana porukkaa. No, on siinä vähän muutakin, mutta oletan jo tässä vaiheessa kolmososassa Johnin kostavan siksi, että lehti tuli myöhässä.
Chapter kakkosen noin vartin kestävä intro on sekä pirun vauhdikasta ja lähes slapstickmaista toimintaa, kuin myös jotenkin rasittavan jurnuttavaa jankkausta siitä kuka John Wick on ja mikä ensimmäisen elokuvan juonikuvio oli. Toisin sanoen sen olisi voinut jättää sikseen jo ihan siksikin, että ei ollut erityisen tarpeellista muistuttaa millainen ihminen John Wick on koska edellisen osan nähneet varmasti muistavat sen ja itse kakkososan tarinan lähtiessä liikenteeseen se tulee jo muutenkin helposti selville. Lisäksi verrattuna elokuvan muuhun toimintaan, alun autopoukkoilusta puuttui se "kipu" joka tekee jopa John Wickin kaltaisesta supermiehestä haavoittuvan (vrt. John McClane joka selviää kaikesta, mutta ei ilman osumia). Se varsinaisen juonen aloitus tämän osan kohdalla ei sekään ole erityisen kiinnostava ja tosiaan vaikka se talon räjäytys ei olekaan kaiken keskipiste niin kyllä siitä tulee mieleen, että aika heppoisesti ja koomisesti John vedetään taas mukaan entiseen elämäänsä. Tosin en oikeasti usko tekijöiden edes suuremmin välittäneen miten hänet saadaan takaisin toimintaan vaan huomio oli aivan muussa ja se muu tuntuu olleen ensimmäisessä osassa esitetyn ammattitappajien salaseuran laajempi käsittely, jonka vuoksi siihen liittyvät säännöt, hierarkia, persoonallisuudet ja vastaavat tulevat aiempaa enemmän esille. Siispä kun John päätyy petoksen turvin rikkomaan sääntöjä saadaan ihan hyvä perusta toiminnalle jossa mukaan tuodaan kaikenmaailman kummajaisia ja enemmän aiemaa vertailukelpoisempia vastuksia, mutta samalla siinä selitysten ja panoksien kasvaessa vähennetään itse (anti)sankarin myyttisyyttä. Kyseessä on siis aika odotetunlainen jatko-osa jossa kaikki on aiempaa vauhdikkaampaa, isompaa sekä äänekkäämpää ja ollaan tunnettu pakottavaa tarvetta keksiä kerrottavaa ennen tarkoituksellakin pimentoon jätetyille seikoille. Lisäksi tuttuun tapaan komiikan määrää olla kasvatettu, koska huumori.
Pidän kyllä monestakin Chapter kakkosen hahmosta ja esimerkiksi Commonin esittämä kollegatappaja on hyvä vastus (myös Ruby Rose koetetaan esittää sellaisena, mutta heti kun hän hän yrittää jotain epäonnistuu se samantien). Lisäksi olihan se kiva saada lisäinformaatiota ammattitappajien salaseurasta ja toiminta on edellisen osan tavoin tyylikkäästi toteutettua, mutta jopa niistä huolimatta aika vähän tämä toi mitään uutta mukaan. Taas John menettää jotain omaa, taas hänet petetään ja taas hänen päästään on palkkio ja taas hän pistää porukkaa hengiltä enemmän kuin tarpeeksi ja taas hän sanoo olevansa palannut. Sitten siellä on jokin sumopainijatappaja, viulistitappaja, puliukkotappaja sun muita jotka ovat kyllä ihan huvittavia ja kamppailukohtaukset ovat makeita, mutta alkavat tuntumaan jo hieman liialliselta ja keventävät tunnelmaa suuresti toimintakomedian puolelle. Tämä alkoi itse asiassa jo muistuttamaan enemmän jotain Smokin' Acesia tai Shoot 'em Upia, mutta vain eri päähahmolla. Mikä ei sinänsä ole huono asia koska pidän molemmista elokuvista ja Smokin' Acesin nostan hyvinkin korkealle, mutta kaikki tämä aiheuttaa sen että Chapter 2 on vain tavallinen jatko-osa ja väitänkin, että se on silkkaa bullshittia kuinka John Wick-sarja muka alunperin luotiinkin trilogiaksi. Ehkä siinä suhteessa, että haluttiin tehdä kolme elokuvaa, mutta ei tosiaankaan koska haluttiin kertoa kolmen tarinan kattava yhtenäisyys. Jos näin olisi ei oltaisi tyydytty niin suureen määrään itsensätoistoa vain suuremmassa mittakaavassa. Hitto! ensimmäisessä osassa oli kohtaus jossa näytetään John Wickin paljas selkä ja siellä näkyvät tatuoinnit, joten tottakai sama kohtaus tehdään tässä kaksi kertaa samanlaisena ja kolmannen kerran melkein samanlaisena.
Riccardo Scamarcio on aika mitäänsanomaton pääpahis ja kyllä tällaiset elokuvat vaativat paljon karismaattisempia näyttelijöitä tuollaisiin rooleihin. Toki hänen hahmonsa onkin sellainen harkitsematon nulikka, että siihen ei nyt mitään Max von Sydowia tarvitakaan, mutta ehkä silti enemmän kuin Kevin McAllister.
John Wick: Chapter 2 on hyvin viihdyttävä toimintaelokuva joka on kuin aie remixata ensimmäinen osa.
Tähdet: ***(*)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti