Kun Jack Brooks (Trevor Matthews) oli pieni poika, tuli mörökölli ja söi hänen vanhempansa sekä sisarensa. Tapaus tietenkin traumatisoi Jackin eikä hän koskaan oikein päässyt sinuiksi tapahtuneen kanssa ja siksi hänen kasvuvuotensa olivat täynnä patoutunutta vihaa jonka perusteella hänet luokiteltiin pelkäksi häiriköksi. Nyt aikuisena miehenä Jack on edelleen jumissa kiukkunsa kanssa eikä elämä oikein etene kuin konfliktista toiseen ja takaisin. Yritystä kuitenkin vielä on ja Jack käykin iltakursseilla sivistämässä itseään, minkä johdosta hän eräänä iltana päätyy rassaamaan kemianopettajansa Gordonin (Robert Englund) putkia. Hei!, se ei ollut seksiaktiviittaus vaan Jack sattuu olemaan putkimies ja Gordonilla on tukkeutuneet putket. Hei!, sekään ei ollut seksiaktiviittaus. No, siinä tullaan sitten vahingossa vapauttaneeksi paha demoni joka ottaa Gordonin valtaansa, muuttaen hänet hirviöksi suoraan Kaikki rakastavat Raymondia-sarjasta:
Nyt ei oikein opettamisesta tule mitään kun Gordon oksentelee ympäriinsä ja haluaa pureskella ihmislihaa. Samalla hän tietenkin muuttaa oppilaitaan monstereiksi ja nyt Jack viimein löytää tarkoituksen elämälleen: tappaa hirviöitä. Damn, son! oletin elokuvan nimen perusteella Jackin olevan vain tosi innokas Slayer-fani, mutta kyse olikin hieman erilaisesta trashista.
Kannessa on maininta Jack Brooksin olevan "hauskin monsterielokuva sitten Men in Blackin" ja pidin sitä ensialkuun jotenkin outona, koska kaikki mitä olin tästä elokuvasta kuullut viittasi pikemmin old school-Peter Jacksoniin ja Sam Raimiin, mutta elokuvan aikana päättelin mistä MIB-viittaus saattoi syntyä: Robert Englund esittää muodonmuutoksensa niin samalla tavalla kuin Vincent D'Onofrio omansa Men in Blackissa, että sen kohdalla ainakin näin miksi MIB tulisi mainituksi. Muutoin kyseessä on kyllä teos joka vertautuu paremmin mainittuihin Jacksoniin ja Raimiin, sillä limaiset goretehosteet, hirviömaskeeraukset ja yleistyyli ovat samanlaiset edellä mainittujen ohjaajien alku-uran teosten kanssa, että kyllä tämä taatusti on enemmän suunnattu Evil Deadin faneille kuin Willeniumin. Joskin mainittavaa on, että energiassa, silkassa riemussa ja yleisrytmityksessä Jack Brooks jää kyllä niin pahasti edeltävien esimerkkien jälkeen, että hauskin mikään ei tosiaankaan ole onnistunut termi kuvaamaan lopputulosta. Sympaattinen yritys on sopivampi. Paitsi no tietenkin jos esimerkkinä mainitun MIB:n jälkeen ei ole tullut muita komediallisia monsterielokuvia, niin toki tuolloin Jack Brooks on taatusti hauskin sitten...
Erityisen mainiota Jack Brooksissa on se, että kaikki mörököllit ovat käytännön tehosteita (tiedän että moni käyttää nykyään sanaa praktikaali, mutta c'mon hei, se kuulostaa yhtä kauhealta kuin Pertsa lempinimenä Pertille) ja selvä halu tehdä vanhan koulukunnan kauhukomediaa, mutta elokuva kulkee aivan liian hitaalla ollakseen likimainkaan niin terhakas kuin mitä uskottelee olevansa. Kestää tunnin ennen kuin varsinainen elokuvan juoni pääsee liikenteeseen ja sitten se huristellaan vasemmalla läpi kuin salsa suoliston. Ihan oikeasti, ensin tunti että päästään asiaan ja sitten 10 minuuttia myöhemmin se on jo ohitse kun vuoroon tulee outro eli ulostautuminen vihjailemaan mahdollisesta jatkosta. Jota en kyllä usko tulevan sillä eipä tuo Jack Brooks kovinkaan mieleenpainuva hahmo ollut ja kokonaisuutena tämä on kauhukomediaksi aika peruskauraa, saaden nimenomaan ainoat kunnon peukutukset tavastaan tehdä tehosteet fyysisinä aikana jolloin niitä ei juuri enää sellaisina toteuteta. Menee siis välipalasta joka ei kauaa pidä nälkää kaukana, mutta on sentään parempi kuin jatkuva vatsan kurina.
Robert Englundilla tuntui olevan hauskaa roolissaan ja hän näyttää vähän Neil Hardwickilta:
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti