Tunnetaan myös nimellä Rangaistuspartio ja tällä seuraavalla kansikuvalla minä muistan tämän elokuvan aiemmin nähneenikin.
Joskin se on ymmärtääkseni julkaistu myös dvd:llä suominimellä Rangaistuspartio, mutta samalla kansikuvalla kuin omakin painokseni.
Natsien 27. rangaistuspanssarirykmentti koostuu rikollisista sotilaista, joten jos vaikkapa olet musliminatsi, murhaajanatsi, natsinatsi, lapsinatsi tai jotain-muuta-natsi niin sinut varmaankin tuomitaan rikoksesta ja tuomiona on tuohon edellä mainittuun rykmenttiin joutuminen. He sitten saavat viinapalkalla (ei kun ihan oikeasti) käydä tekemässä likaisimpia töitä kuten vaikkapa ampua tykillä vihollisia, joka kuulostaa ihan normihommalta sodassa. No, välillä tapellaan, dokataan, käydään huorissa ja sitten lähdetään räjäyttämään venäläistä junaa.
Wheels of Terrorissa on parikin mielenkiintoista seikkaa joista suurin lienee se, että se pohjautuu Sven Hasselin kirjaan omista väitetyistä kokemuksistaan toisessa maailmansodassa ja jos on näitä kirjoja yhtään lukenut niin kyseessä on aikalailla Korkeajännitys-kamaa, jolloin uskottavuuden voi luokitella samaan sarjaan Wild Bill Hickok-kertomusten kanssa. Plagiointisyytöksiä, ristiriitaisuuksia kertomuksissa, ilmiselvää valehtelua ja tottakai Sven Hassel on yksi Wheels of Terrorin hahmoista, että selvästi elämäkerrallisesta elokuvasta on kyse ja jo alkuaankin ilmeisen väritetystä sellaista.
Huomioitavaa on esimerkiksi se, että tässä Wheels of Terrorissa on pääosassa rikollisista sotilaista koostuva joukkue jotka pistetään tekemään ns. itsemurhatehtäviä palkkiona mahdollinen vapautus rötöksistä ja jos se kuulostaa Likaiselta tusinalta niin tottakai se tekee niin, mutta Wheels of Terrorin alkuperäiskirja ilmestyi jo vuonna 1958 kun taas E. M. Nathansonin Likainen tusina-kirja vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin (1965), että ehkäpä joku muu sai innoitusta häneltä eikä vain päinvastoin. Ei varmaankaan, eiköhän se ole vain sattumaa. Toinen mielenkiintoinen seikka tässä Wheels of Terrorissa on kuitenkin se, että siitä tulee vahvasti mieleen italialaiset eksploitaatioelokuvat ja jos hakee sitä Likainen tusina-viittausta niin kannattaa suunnata katse pikemminkin Enzo G. Castellarin elokuvaan Panssarijunalla helvettiin (1978), joka käytännössä on uusintaversiointi Likaisesta tusinasta ja tuntuu olleen jos ei tarinallisesti niin vähintäänkin tyylillisesti Wheels of Terrorin esikuva. Siispä varsin limaisen oloisia hahmoja, siihen sopivaa dialogia ja paljaspintaista visuaalisuutta, mutta nimenomaan eksploitaation tapaan hyvin halpamaisella puistorunkkarimaisella tavalla, kuin puukotuksella selkään vatsan sijaan. Ruosteisella ja hikisellä veitsellä! Ja kun natseja esittävät jenkkinäyttelijät niin siinä tulee vielä se eräänlainen epäsynkan dubbauksen tunnekin mukaan.
Tuo tekstin alkupuolella esittämäni kotimaisen videokasetin kansikuva vihjailee kovasti elokuvassa olevan huumoria ja toki siinä sitäkin on, mutta ei tämä kuitenkaan mikään sotakomedia ole ja enimmäkseen se humoristisuus tulee joko äijämäisestä pottuilusta taikka tahattomuudesta. Jälkimmäiseen vaikuttaa kovastikin pyrkimys olla jotenkin xtreme! samaan tapaan kuin jos ajatellaan miten nimenomaan italialaiset eksploitaatioelokuvat halusivat olla kovempia kuin vaikkapa jenkkiesikuvansa ja Wheels of Terror sitten puolestaan haluaa olla se jenkkiläinen italoleffa, jossa yhteydessä se tuntuu hiukan koomiselta. Tuleekin mieleen ajatus, että ehkäpä kyseessä onkin elokuva samaan tyyliin kuin vuosia myöhemmin vauhtiin päässeiden Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin silmää iskevät pastissiteokset. Kenties Wheels of Terrorin ei koskaan ollutkaan tarkoitus tehdä täysin omaa vaan olla kunnianosoitus? Jos näin on niin silloin se tahaton huumori ei olekaan täysin tahatonta, mutta siltä se ainakin tuntuu kun katsoo kuinka Bruce Davison, Jay O. Sanders, David Patrick Kelly ja vaikkapa David Carradine ovat olevinaan natseja. Hitto! olisivat edes tehneet sen klassisen sotaleffatempun, että saksalaiset puhuvat brittiaksentilla. Niin no, olihan siellä yksi britti näyttelemässä natsia eli kannessa näkyvästi mainostettu Oliver Reed, joka tuleekin mukaan elokuvaan juuri viime minuuteilla jotta ehtii juuri ja juuri moikkaamaan sankareita. Tosin eipä tuo toinenkaaan kansikuvapoitsu, David Carradine ole mukana kuin pienessä sivuosassa ja siinäkin merkittävintä mitä tekee on pudotella monokkeliaan (ainakin neljästi).
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti