Tämän kirjoituksen olen alunperin kirjoittanut Suomi24:lle 28.4.2007. Mutta päätin pistää sen sellaisenaan myös tänne, koska olen jo pitkään halunnut kirjoittaa arvostelun Evil Deadista, mutta toistamisen pelossa en ole viitsinyt tehdä sitä, koska se sisältäisi pääosin samaa tekstiä kuin allaoleva. Joten päätin ottaa sen alkuperäisen tekstin ja laittaa sen myös tänne, jotta minun ei tarvitsisi kirjoittaa uudelleen samaa sisältävää arvostelua.
Koska en tuolloin alkuperäiskirjoituksen aikana välittänyt isoista kirjaimista, tms. Niin saatte tyytyä kirjoitusvirheitä vilisevään originaaliin.
.
evil dead on monelle tuttu elokuva. etenkin kauhuelokuvien ystävät nostavat kyseisen teoksen usein klassikkostatukseen, ja ansaitusti. evil deadista on puhuttu ja puhuttu lähes kyllästymiseen asti. joten miksi taas joku katsoo asiakseen kirjoittaa jotain pitkäveteistä ja vanhoja toistavaa asiaa tästä pienestä elokuvaklassikosta. juuri siksi. kyseessä on klassikko, halusi sitä tai ei (niin ja kun se tuli taas kerran katsottua, niin sormet syyhyävät esittää myös muille omaa innostusta.) miksikö tämä pienen budjetin gorefestivaali olisi sitten klassikko? koska se ei ole vain pikkuinen kauhuelokuva. itse asiassa se olisi helppo asetella komediakategoriaan, siinä missä kauhuunkin. evil deadista ei tee myöskään klassikkoa sen ikä. eihän se loppujen lopuksi niin kovin vanha ole (vain noin 30 vuotias.) klassikon evil deadista tekee se seikka, että vielä näiden vuosien jälkeen se tuntuu edelleen yhtä innovatiiviselta ja tuoreelta kuin varmasti julkaisuaikanaan. se pelottaa edelleen silloin kun sen pitääkin. se naurattaa edelleen silloin kun sen pitääkin. evil dead on elokuva joka kunnioittaa esikuviaan olemalla eräänlainen homage, kuin samalla tuomalla oman tunnistettavan tyylinsä esille. joten se ei vain pyri kopioimaan jo olemassaolevaa, vaan tekemään myös tietä sille, että se olisi myöhemmin itse "kopioinnin" kohde. ja monet, monet, monet elokuvat ovat selkeästi hakeneet osia evil deadista omiin kuviinsa (selkeimpänä esimerkkinä kenties Cabin Fever.) toisin kuin monet samaan nippuun asetettavat elokuvat, (Last House on the Left muun muassa.) Evil Dead antaa sen omana aikanaan suositun agression tulla esille kauhukuvastossaan. ja tietenkin sen absurdin komedian (Three Stooges [suomessa parempi ja tunnetumpi vertailukohta on tietenkin jokin Ohukainen ja Paksukainen]) joka saa sen keikkumaan tyypityksien välimaastossa. suurempi merkitys Evil Deadin jatkuvuudelle ei ole mielestäni kuitenkaan se komedian ja kauhun fuusio, vaan se tapa millä nämä esitetään. budjettirajoituksista huolimatta, tai kenties juuri siitä syystä Evil Dead esittää kuvastoa joka ei ollut vielä tuolloin kovinkaan trendikäs, mutta nykyään hyvinkin käytetty. samanlaista kuvaleikittelyä löytyi korkeintaan jostain Tohtori Caligarin Kabinetista (pääosin Caligarin lavastuksen vuoksi.) ja kenties Andalusialaisesta Koirasta. mutta ei niinkään kauhuosastolta. Hills Have Eyes, Halloween, tai vaikkapa Night of the Living Dead ovat kyllä kaikki genrensä klassikoita, mutta Evil Deadiin verrattuna kovin staattisia kuviltaan. saadaan siirtyä Plan 9 from Outer Spacen kaltaisiin ja aikaisiin elokuviin, joissa osoitettiin samanlaista mielikuvitusta kuvien käytössä. ja tuolloinkin ollaan edelleen enemmän lavastuksen ja maskeerauksen puolella, kuin kamera-ajojen. totta, että tuolloin käsivarakamera oli uutta ja ihmeellistä ja oikeastaan vain Rocky oli tehnyt siitä jotenkin toimivan. Evil Dead otti ja vei kameratyöskentelyn uusiin ulottuvuuksiin. ei niinkään siksi, että "kokeillaan mitä voidaan tehdä." vaan enemmänkin siksi, että "tämä sopii tähän kohtaukseen." samoin oli tehty äänimaailman kanssa. ääniefektit Evil Deadissa ovat selkeästi tarkan suunnitellun tulosta. ne lyövät selkeästi yli olemalla Looney Tunesmaisia, jos itse kohtauskin oli muutoinkin ylilyönti. mutta kuuntelemalla pelkkää ääntä, huomaa etteivät ne ole vain hassuja ja kovia ääniä. vaan ne ovat ääniä, jotka ssavat raavaankin miehen ripuloimaan housuihinsa, jos siihen täysin uppoutuu. sama seikka löytyy itse musiikistakin. Evil Deadin musiikissa on selkeitä muistumia Psykosta, mutta se ei ole vain muistuttamassa jostain muusta, vaan myös palvelemassa käsitteillä olevaa elokuvaa. Evil Deadin tärkein klassikkostatuksen antava seikka on kuitenkin lopulta sen ajattomuus. oikeastaan ainoastaan hiusmallit ja vastaavat sitovat sen valmistumisaikaansa (kuten vastaavasti tekee Tähtien Sodassakin.) niin sen eri osasten tasapaino aiheuttaa sen, että Evil Dead tuntuu uudelta edelleenkin. se toi mukanaan nopeuden elokuviin. joten nykyisten hektisten elokuvien rinnalla, se ei tunnu hitaalta. mutta toisaalta Evil Dead ei tunnu hysteeriseltä kuten moni muu tuoreempi elokuva. vaan se osaa tarpeen mukaan olla hidas tunnelman luoja. sen äänimaailma on sekä sopivaa meteliä nykytrendien mukaan, että sopivan rauhallinen.
(sorg! ajatukseni katkesi.)
Evil Deadista tekee tärkeän juuri eri osasten toimivuus keskenään. ja parhaiten sen huomaa katsomalla kuinka moni kauhugenren nykyelokuva hyödyntää jotain Evil Deadissa esitettyä osasta, mutta hyödyntää vain jotain tiettyä puolta siitä. eikä niinkään osaa yhdistää sitä johonkin muuhun palaan. ja juuri se, ettei palapeliä osata koota oikein, tekee sen että moni elokuva antaa kyllä viitteen siitä mitä olisi mahdollista saavuttaa, mutta ei tiedetä miten sinne päästään. Evil Dead ei missään nimessä ole originelli paloihin pilkottuna. mutta kokonaisuutena se on jotain, mihin ei ole enää sen jälkeen päästy. lähimmäksi Evil Deadia pääsee kenties niinkin tuore elokuva kuin Slither. jonka tekijäkaartista löytyykin paljon kauhun ja komedian taitajia. se siinä onkin maagista. miten olla sekä pelottava, että naurattava? kauhukomedioihin luokiteltava elokuvat kun tuppaavaat olemaan aina painottuneita jompaan kumpaan. ollaan joku KAUHUkomedioita, tai kauhuKOMEDIOITA. Sam Raimin ja kumppaneiden ollessa vielä Evil Deadin aikaan aloittelevia elokuvantekijöitä, tulee mieleen tietenkin että moni elokuvan onnistuminen on vain vahinko. mutta jos vahingot ovat tuota tasoa, niin Luojalle kiitos niistä. sillä isot rahat ja legioona aivoriihiä saattaa tuottaa seuraavat Michael Bay elokuvat, mutta se ei tuota elokuvaelämystä jonka muistaa siksi että se on joko tarpeeksi hyvä, tai huono ansaitakseen muistamisen. oli Evil Dead sitten onnistunut vahinko, tai tarkan suunnittelun tulos. niin kuinka moni elokuva saa toistuvasti tehdä jatkuvuusvirheitä kestonsa aikana ilman että se vaikuttaisi elokuvasta nauttimiseen niistä syistä kuin se on tarkoitettu. olit sitten vannoutunut Spielberg-fani, Bollywood-narkkis, tai päivittäin Kagemushan katsova. on Evil Dead elokuva jolle kannattaa antaa mahdollisuus. ja siihen kannattaa asennoitua niin, että sitä ei katso vain kauhuleffana, tai komediana. Evil Dead kannattaa katsoa siksi, että se on elokuva joka tuntuu siltä, että on kokenut jotain uutta sen nähtyään. ette saaneet taaskaan mitään jota ette jo tietäisi, mutta itse voin sanoa, että minä sain jotain uutta katsottuani käsittelyssä olleen elokuvan jälleen kerran. sillä monesta katselukerrasta huolimatta, en ollut huomannut että kun Bruce Campbell kumppaneineen alussa ajaa sen sillan yli. kuvan oikealla puolella, (eli sillan vasemmalla puolella) seisoo joku mitä ilmeisemmin elokuvaan liittymätön henkilö. se ei kuulosta miltään, mutta on minulle sama kuin löytäisi sen legendaarisen kengän Tähtien Sodasta.
Tähdet: *****
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti