Kohta Larry huomaa että uuden rakkauden löytäminen on työn ja tuskan takana. Hän tutustuu toiseen yksinäiseen mieheen, Warreniin (Charles Grodin) ja Warren on maailman masentunein ihminen. Warren opastaa Larry yksinäisyydessä elämiseen, johon kuuluvat saniaiset, asunto jonka vastapäätä ei ole vankila ja kauniiden naisten välttely, sillä et kuitenkaan olisi heidän arvoinen joten turha edes yrittää. Toisin kuin Warren joka on hyväksynyt masentavan yksinäisyytensä, ei Larry tahdo samaa, vaan hän koettaa pitää yllä toivoa uudesta parisuhteesta.
Larry tapaakin Iriksen (Judith Ivey), mutta suhde ei tahdo saada kipinää enempää tulta aikaiseksi, sillä he hukkaavat toisensa kerta toisensa jälkeen. Lopulta Iris ja Larry tuntuvat pääsevän rakkauden kanssa sinuiksi, kunnes Iris toteaa heidän olevan liiankin täydellisiä toisillensa ja täten suhde ei voi onnistua. Larry lupaa muuttua kiltistä miehestä täydeksi siaksi, mutta Iris ei voi uskoa tähän ja jälleen Larrysta tulee yksinäinen mies.
Larry saa kuitenkin ajatuksen kirjoittaa kirjan yksinäisyydestään ja lopputuloksena on eräänlainen yksinäisen miehen selvitymisopas, josta tulee bestseller. Sillä maailma on täynnä yksinäisiä miehiä. On yksinäisiä poliiseja, Jimmy Carter, yksinäinen rockbändi ja jopa yksi Iriksen entisistä aviomiehistä oli yksinäinen.
Kirjan menestyksen kautta Larrysta tulee haluttua tavaraa ja kohta hänellä on naisia enemmän kuin tarpeeksi, mutta edelleen hän kaipaa sitä tosirakkautta ja se ilmentyy Iriksen muodossa.
Jälleen Iris ja Larry kohtaavat toisensa ja rakkaus leimahtaa uudelleen liekkeihin, mutta yhtä nopeasti Iris jättää Larryn. Kuuden epäonnistuneen avioliittonsa vuoksi Iris ei usko itseensä ja pelkää Larryn olevan liiankin hyvä hänelle, joten siksi hän ei uskalla ottaa riskiä että sekin avioliitto sortuisi, joten hän mielummin nai tunnetun naistenmiehen Jackin (Steve Lawrence), vaikka tietääkin olevansa väärässä valintansa kanssa.
Larry luovuttaa. Olkoon saniaiset hänen ainoat ystävänsä, kunnes koettaa aika tehdä itsemurha. Joten Larry kiipeää sillan kaiteelle päättämään päivänsä, mutta yllättäen hänen syliinsä tipahtaa kukas muukaan kuin Iris. Katsokaas kun uudessa avioliitossaan onneton Iris päätti kanssa tehdä itsemurhan ja sopivasti hän oli valinnut paikaksi samaisen sillan, mutta sen ylemmän osan.
Larry ja Iris päätyvät vihdoin yhteen. Eikä maailman masentuneimmalla miehellä, Warrenillakaan mene enää hullummin.
Hitto Toivoton Tapaus on hauska elokuva. En ole nähnyt tätä elokuvaa vuosiin, kenties ainakaan kymmeneen sellaiseen, joten en muistanutkaan kuinka hauska elokuva on kyseessä. Luonnollisesti jotkut vitsit olivat iskostuneet alitajuntaan, kuten se hikisuihkepullo, mutta pääosin katsoin elokuvaa kuin se olisi ollut aivan uusi minulle. Osittain Toivottoman Tapauksen uutuustunne tuli siitä, että Steve Martin ei ole juurikaan tämän tyylisiä komedioita tehnyt pitkiin aikoihin. Ainoa vastaava vuoden '91 jälkeen on ollut vuoden '99 loistava Koukkusormi. Tarkoitan tällä siis komediaa joka on terävästi kirjoitettua kohellusta, jonka katsokunnan uskotaan olevan aikuisempaa yleisöä joka mahdollisesti ymmärtäisi vitsien tarkoitusperät. Steve Martin kun on jumiutunut pitkälti samaan junaan kuin Eddie Murphy, eli Disney se siellä niskassa puuskuttaa. Kaikkien Villien Tusinoiden vuoksi pääsee aina välillä unohtumaan kuinka erilainen koomikko Steve Martin oli aiemmin. Tai ei, ei ehkä Martin itse, vaan hänen elokuvansa. Steve Martin on aina ollut sellainen hieman Forrest Gumpmainen komedioissaan, eli fiksu idiootti, mutta hänen elokuvansa olivat ennen paremmin kirjoitettuja ja aikuismaisempia. Nykyään Steve Martin tekee samaa kohellusta kermakuorrutuksen avulla ja elokuvat ovat pääosin suunnattuja vain lapsille, kun ennen ne olivat lapsekkaille aikuisille.
Toivoton Tapaus sisältää suuren määrän keskenään erilaista komediaa, mutta niiden keskinäinen yhteistyö on hyvin onnistunutta. Välillä liikutaan ZAZ-tyylisessä absurdismissa ja välillä ollaan myöhemmin Seinfeldin hyödyntämässä pitkissä dialogeissa joissa puhutaan arkipäiväisyyksiä joilla ei tunnu olevan mitään merkitystä, ja sitten joukkoon pistetään pari kakkavitsiä. Etenkin nuo Seinfeldistakin tutut tyhjänpuhumis-vitsit olivat loistavia, joiden parhaimmistoon kuuluu selkeästi Charles Grodinin ja Steve Martinin keskustelu hiuksista ja siitä miten kodittomilla on aina niin vahvat hiukset. Vastaavasti niistä absurdeista vitseistä pidin erityisesti Warrenin kodin sisustuksesta, joka koostui suurelta osin aidon kokoisista julkkisten pahvikuvista, joita saa luonnollisesti ostaa yksinäisten miesten kaupasta.
Elokuva sisältää kuitenkin niin paljon hauskoja kohtia, että niitä voisi listata vaikka kuinka, mutta jätetään ne nyt noihin. Onkin sinänsä hassua, että siihen aikaan kun Toivoton Tapauskin on tehty, olivat elokuvat paljon nykyisiä hitaampia, mutta silti verrattuna johonkin Mitäs Me Spartalaisiin, tuntuu Toivoton Tapaus sisältävän enemmän vitsejä. Mikä ei varmasti pidä paikkaansa, sillä nykyisessä hektisyydessä Mitäs Me Spartalaiset sisältää taatusti tuplamäärän vitsejä verrattuna Toivottomaan Tapaukseen. Ero lieneekin siinä, että Toivottoman Tapaukset vitsit ovat parempia, joten niitä maistelee suussaan mieluusti kauemmin, kun Mitäs Me Spartalaisten kohdalla ei halua jäädä ajattelemaan vitsin huonouttua, joten salamannopeasti vain uutta surkeutta peliin.
Pidän kovasti Steve Martinista ja mielestäni hän onkin tehnyt sekä parhaimman, että kolmanneksi parhaimman komedian mitä on olemassa, mutta siltikin on myönnettävä että Toivoton Tapaus on hauskimmillaan kun Charles Grodin on kuvassa. Jos poistetaan väkivaltaiset taipumukset, niin Simpsoneiden Moe on ihan selvästi saanut vaikutteita Grodinin esittämästä Warrenista. Warren on niin uskomattoman masentunut hahmo, että pelkästään hänen läsnäolonsa imee kaiken elämän huoneesta. Mutta kiitos Warrenin ylitsevuotavan masentuneisuuden, on hän myös juuri siitä syystä elokuvan hauskin hahmo.
Toivoton Tapaus on erinomainen romanttinen komedia joka ei kaihda mitään komedian tyyliä, mutta välillä tulee tunne että jotkut juonenkäänteet tai kohtaukset jäävät keskeneräisiksi, seikka joka näkyy selkeimmin elokuvan lopetuksessa. Toivoton Tapaus loppuu kyllä varsin hauskasti, mutta sen viimeiset minuutit ovat liiaksi sellaisia, että tuntuu kuin tekijöillä olisi ollut vaikeuksia lopettaa elokuva, joten loppu on hieman hätäinen yhteenveto ja hieman väkinäinen. Elokuva on kuitenkin kokonaisuutena varsin hauska ja ihmettelenkin miten olinkin niin vahvasti unohtanut elokuvan sisällön, mutta muistan turhankin elävästi Mitäs Me Spartalaisten pelottavuuden.
Nyt enää kun Eddie Murphy palaisi juurilleen, Chevy Chase tekisi edes mitä tahansa siedettävää ja Rick Moranis tekisi mitä tahansa, niin onnenkyynel ilmoittaisi olemassaolostaan.
Tähdet: ****
Toivoton Tapaus
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti