Ja koska valtaosa tuntee sen tuolla hahmon nimellä, niin vast'edes itsekin käytän Rambo-nimeä puhuessani tästä elokuvasta. Mutta koska tarinan englanninkielisellä nimellä on juonen kannalta painoarvoa, niin palaan siihen myöhemmin ohimennen.
Rambo on yksi niistä elokuvista jonka kohdalla toivoisin useamman ihmisen ymmärtävän sen samalla tavalla kuin miten minä sen ymmärrän. Liian moni kuittaa sen aivottomana actionina ja se johtaa siihen, että osa ei halua nähdä Rambolta muuta kuin ammuskelua ja tappamista, ja osa ei anna sille mitään mahdollisuutta olla muuta kuin aivoton actionleffa.
Rambo on toimintaelokuva.
Tottakai se on toimintaelokuva. Mutta se ei ole aivotonta mättämistä, vaan siinä on oikea tarina ja vieläpä hyvä tarina. Rambo käsittelee ennakkoluuloja, väärinkäsityksiä, asennevammoja, itsetuntoa, masennusta ja vieraantuneisuutta. Hmm,,, Prozac Nation, Transamerica, Crash, Boys Don't Cry, etc. .. etc... etc. Eihän nyt Ramboa voi tuollaisten elokuvien kanssa mainita samassa virkkeessä, sillä nehän ovat asiallisia elokuvia ja Rambo on vain pullistelua.
Siksi onkin hyvä huomauttaa parista väärinkäsityksestä Rambon suhteen.
Siinä ei muuta tehdä kuin tapetaan porukkaa koko ajan.
Rambossa kuolee kaikkiaan neljä ihmistä joista jokainen vahingossa. Yksi putoaa helikopterista ja kolme muuta kolaroivat itsensä hengiltä. Emmekä edes tuossa jälkimmäisessä kohtauksessa näe kuolivatko he kolme ihmistä, se on vain oletus. Tärkeää on huomata ettei Rambo tapa itse yhtään ihmistä koko elokuvan aikana. Hän tappaa sian ruuaksi ja se on ainoa elokuvassa esiintyvä Rambon suorittama tappo. Tuulen Viemääkin on raaempi elokuva kuin mitä Rambo on.
Ja sitten se, että Rambo on vain actionleffa joka sopii vain murrosikäisille pojille.
Tottakai.
Mutta kuten mainitsin, niin Rambon teemoista löytyy esimerkiksi myös paljon kertomaa ennakkoluuloista. Niin ehkä se vain on fiksumpi elokuva kuin mitä moni sen katsojista on, ja etenkin fiksumpi kuin he jotka eivät suostu antamaan elokuvalle edes mahdollisuutta.
Kyse ei ole siitä, ettäkö Rambosta pitäisi nauttia elokuvana, mutta se tulisi huomata että siinä on oikea tarina.
Esimerkiksi noista aiemmin mainitsemistani esimerkkielokuvista ainoastaan Transamerica oli minusta loistava elokuva, mutta vaikka muut niistä eivät minuun purreet, niin en vältellytkään niitä.
Jos sinusta Rambo on paska elokuva, niin se on sitä, mutta älä väitä että se olisi aivoton, sillä tuolloin se kertoo enemmän sinusta kuin Rambosta.
John Rambo (Sylvester Stallone) on Vietnamin sodan veteraani joka saapuu jonnekin takahikiälle, pikkukylään tapaamaan ystäväänsä. Rambo kuulee ystävänsä menehtyneen (btw. Luonnollisesti ja ennen elokuvan tarinaa, joten sitä ei voida laskea elokuvan kuolemaksi), lähtee Rambo vain kävelemään.
Rambo on yksinäinen kulkuri ilman päämäärää kun hän kohtaa sheriffi Will Teaslen (Brian Dennehy). Teasle näkee Rambossa likaisen kodittoman, joka ei istu hänen käsitykseensä idyllisestä amerikkalaisesta pikkukaupungista. Joten Teasle tarjoaa Rambolle kyydin pois alueeltaan ja kertoo ettei Rambon kaltaisia ihmisiä kaivata hänen kaupungissaan. Rambo joka haluaa vain aamiaista ei ota asiaa kovin vakavissaan ja aikoo palata pikkukaupunkiin, mutta Teasle hermostuu asiasta ja pidättää Rambon. Rambo joka on ollut sotavankina, ei asennoidu hyvin vankeuteen ja isotteleviin punaniskakyttiin, vaan panikoi ja pakenee. Teasle kokoaa apulaisensa ja lähtee perään, mutta metsässä Rambo on enemmän kotonaan kuin punaniskakytät ja pian poliisit saavat huomata olevansa alakynnessä.
Teasle hankkii avukseen kansalliskaartin ja samalla paikalle saapuu eversti Trautman (Richard Crenna) joka koulutti Rambon ja on eräänlainen isähahmo hänelle.
Teaslelle Rambo käy itsetunnon päälle ja täten Rambon kiinnisaamisesta on tullut henkilökohtainen missio. Se mikä johti tähän tilanteeseen on toissijaista ja Teaslen mielessä on enemmän nöyryytyksen tunteen poistaminen keinoilla millä tahansa.
Trautman puolestaan haluaa hakea Rambon takaisin kotiin (armeijan leipiin) ja tämä koko Teaslen ympärillä pyörivä sirkus on vain pr-toimistolle tarkoitettu tehtävä.
Rambo puolestaan haluaa olla vain rauhassa.
Sotilaat pistävät huvittelumielessä puoli metsää matalaksi ja uskovat tappaneensa Rambon. Trautman ei usko Rambon kuolleen ja oikeassahan hän onkin.
Rambo palaa pikkukaupunkiin, räjäyttää huoltoaseman ja tuolla tavoin houkuttelee viranomaiset väärään paikkaan.
Teasle jää yksin poliisiasemalle odottamaan Ramboa.
Rambo iskee poliisiasemalle, vahingoittaa Teaslea ja valmistautuu itsemurhaan. Trautman saapuu paikalle, antaa Rambon avautua ja lopulta johdattaa Rambon kahleissa pois paikalta.
Rambon öljytty pullistelumaine pohjautuu pitkälti kakkos- ja kolmososiin, joista jälkimmäinen on aikamoista kuraa. Jatko-osat, samaan aikaan kasvanut Rocky-saaga ja Stallonen actionstaraimago ovat saaneet myös ensimmäisen Rambon väärään valoon. Ajatus siitä että ensimmäinen Rambo on taukoamatonta tappamista sortuu jo siihen seikkaan, että tässä taukoamattomassa väkivaltateoksessa nähdään vain yksi varsinainen kuolema, kohtaus jossa voidaan uskoa kenties kolmen muun kuolevan ja hyvin vähän verta.
Yksi kuolema.
Edes Teasle ei kuole elokuvassa ja hänen pitäisi olla se elokuvan ns. paha tyyppi jonka luonnollisesti odottaa pukevan puupalttoon päälleen.
Aika hyvin elokuvalta sen maineen huomioon ottaen.
Valtaosa romanttisista draamoistakin sisältää enemmän kuolemaa ja murhetta kuin Rambo.
Rambon tarinassa on monia seikkoja josta pidän suuresti ja mieluisin niistä on se, että koko elokuvan tragedia pohjautuu väärinkäsitykseen.
Teasle kiusaa Ramboa koska uskoo hänen olevan koditon pummi, eli periaatteessa Rambo edustaa Teaslelle hippiä, Teaslen itsensä ollessa suoraselkäinen amerikkalainen patriootti. Seikka on siksikin tärkeä, että Rambo ja Teasle ovat oikeastaan samanlaisia. Elokuvan aikana kun käy ilmi, että kun Rambo alunperin palasi kotiin, niin nimenomaan hipit kiusasivat häntä hänen amerikkalaisen patriotismin vuoksi. Joten Rambolle ei anneta mitään mahdollisuutta sopeutua kotiinsa.
Rambo on koulutettu vain sotaa varten, joten hänellä ei ole paikkaa muualla, vaikka hän itse kaipaakin elämäänsä muuta kuin tappamista. Koska Rambo pakotetaan takaisin sotaan, niin hän alkaa itsekin uskomaan olevansa kykeneväinen vain ja ainoastaan sotimiseen.
Jos Teasle olisi heti tunnistanut Rambon sotasankariksi, niin kiusaamisen sijaan hän olisi todennäköisesti tarjonnut Rambolle kahvikupillisen. Nyt kun Teasle tekee erehdyksensä joka kasvaa liian suureksi, niin hän tuntee itsensä nöyryytetyksi ja keksii asian korjaamiseksi vain Rambon metsästämisen. Enää ei puhuta siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä, vaan omasta erehtyväisyydestä ja egosta.
Eversti Trautmanissa Rambo näkee isähahmon, mutta Trautmanille Rambo on ensisijaisesti osa konetta ja täten hän ei osaa suhtautua oikein Rambon tunteisiin, joita Rambo itsekään ei osaa määritellä oikein koulutuksensa/kasvatuksensa vuoksi.
Elokuvan hahmot ovat kukin traagisia asenteidensa uhreja, joissa on helppo nähdä itsensä. Sillä jokainen tekee kuten oikeaksi näkee, mutta joskus opetukset ja halut ovat sekä ristiriidassa, että myös väärin koettuja.
Alkuperäisnimi First Blood viittaa siihen, että poliisit/Teasle vuodattavat ensiveren ja Rambon opetuksiin kuuluu palautteen anto samalla mitalla. Kun tämän ensi-isku tapahtuu erheen kautta, jota Rambo jatkaa, jota Teasle jatkaa, niin missä loppu on? Kun tarina olisi kulkenut ihan eri suuntaan, jos Teasle ei antanut ennakkoluuloilleen valtaa.
Sekä Brian Dennehy että Sylvester Stallone ovat oikeat valinnat rooleihinsa.
Dennehy tuo hahmoonsa sopivan siilitukkaista punaniskapatrioottia, jonka on vaikea myöntää virheitään, mutta pohjimmiltaan hän uskoo toimivansa yhteisön hyväksi.
Ja Stallone on erinomainen tunteettomaksi tappokoneeksi koulutettuna ihmisenä, jonka on vaikea sodan jälkeen löytää paikkaansa maailmassa ja se pelottaa häntä.
Toivoisin että muutkin osaisivat nähdä Rambon ensisijaisesti kertomuksena asennevioista ja vasta sitten toimintaelokuvana.
Tähdet: *****
Taistelija
...NOIR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti